Reipas ja tunnollinen lammas

Ei varmaan läheskään kaikki. Mä kävin äitiäni katsomassa, kun äiti sai nukkua ikiuneen kotonaan ja kun isä aamulla varhains oitti mulle, että äiti oli just hetki sitten kuollut, laitoin kengät jalkaani ja menin pihan poikki sinne. En nyt varsinaisesti äitiä katsomaan vaan isäni tueksi. Toisen kerran olen käynyt vainajaa katsomassa yli 30 vuotta sitten. Siskoni tuolloin 6v poika oli mulla hoidossa, kun pojan isä kuoli. Siskoni oli miehensä kanssa kauppareissulta just lähdössä, kun mieheltään valtimo repesi ja siitä sitten autosta siirrettiin terveyskeskukseen. Siskoni pyysi, että tuon heidän poikansa sinne, joten siinä samalla sitten itsekin tuli käytyä vainajaa katsomassa. Yhden kerran olen ollut hautajaisissa (kummisetäni), joissa arkun kansi oli auki. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Siskoni on nyt ihan pinna kireällä isän kanssa,  joten ehdotin,  että käydään lähikuppilassa lasillisella.  Oli ihan hyvä jutella.  Mutta yks kaks mulle tuotiin kaksi kimppua neilikoita ja annettiin iso halaus. Lähiössä asuva koiranomistaja,  joka oli kuullut,  että mun koirani kuoli maanantaina. Ihmiset voivat osoittaa toisilleen välittämistä monella tavalla ja mä olen todella kiitollinen tästä tavasta. Hyviä ja valittäviä ihmisiä on olemassa. 

Osanottoni suureen menetykseesi minultakin. Miten olet pärjäillyt nyt? Neilikka onkin perinteinen surukukka. Ja myrkyllinen kissalle muuten! Ettei vaan käy hullusti.. Koiran läsnäolo arjessa on niin näkyvä ja kuuluva että pitkään menee kun tiedostaa sen pois menon. Itselläni vielä vuosien jälkeen esimerkiksi ovikellon soidessa ensi reaktio oli missä koira. Tai ruokien jättäminen pöydälle. Ja arjen rutiinit tietenkin muuttuu. Voimia ja uutta arkea sinne! N55

Kiitos! Onhan tämä outoa. Ja tyhjää. Just katsoin kelloa, että käynkö ensin kaupassa vai vienkö koiran päivälenkille, ja sitten taas muistin :(   Ja toi on muuten totta, että kun ovikello soi, niin ekana ihmettelee, missä koira on. Kun se ei hauku. Olen iloinen siitä, että sain koiran tuhkat kotiin jo toissapäivänä. Eli tosi nopeasti. Eläintuhkaamon nainen, joka toi uurnan mulle kotiin,  oli tosi ihana ja lohduttava. Olivat ottaneet ennen tuhkausta koirani tassuista painokuvat valkoiselle paperille ja paperin alareunassa koiran nimi ja kuolinpäivä. Eilen ostin kehykset, joihin laitan tassunjäljet. Nyt pitää vielä miettiä, mille seinälle sen  laitan. 

Neilikkamaljakko on yhdessä niistä harvoista paikoista, mihin Kyylä ei pääse. Tai sen pitäisi kehittää itselleen siivet, että pääsisi. Muutenkin mulla on lähinnä amppeleissa viherkasvit. Eilen ostin Cittarista Kyylälle kolme karitsan sisäfilettä. 2 niistä laitoin pakkaseen ja yhden se sai jo eilen. 

Arvo Ylppö oli kuollessaan 104-vuotias. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähennä  yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.

Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.

Moni tekee tuon virheen,  että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on.  Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys,  kun toinen on  "muuttunut ".  Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä. 

Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti. 

 

On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen. 

Jos ei ole normi-ihminen ( en itsekään ole) , ei pidä yrittää ystävystyä just normi-ihmisten kanssa.  Pitää tutustua moniin ERILAISIIN ihmisiin eikä vain normi-ihmisiin.  Jos olet tavalla tai toisella outolintu,  ei susta  - tai siis meistä  - normi-ihmisiä tule,  vaikka miten yritettäisiin sellaisten seuraan. Pitää tutustua moniin ja löytää niistä normi-ihmisten sijasta toiset outolinnut. 

 

Tuleekohan tämä nyt monta kertaa?

Minä näen asian nykyään niin, ettei loppujen lopuksi sillä ole väliä, onko ystäväni "normi-ihminen" vaiko "outolintu". Olennaisempaa on riittävä emotionaalinen ja henkinen kypsyys, samantyyppinen luonteenlaatu sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Etsin kyllä pitkään ystäviä nimenomaan niiden "outojen" joukosta mutta loppujen lopuksi jouduin myöntämään, että vain harvat heistä olivat sellaisia, joiden kanssa onnistuin solmimaan toimivan ystävyyssuhteen. Aika monella oli erilaisia tunne-elämän ja vuorovaikutuksen ongelmia, elämänhallinnan haasteita ja henkistä kehittymättömyyttä. Monesti sain huomata, että ne outolinnut ovat pahimmillaan paljon ilkeämpiä toisilleen kuin mitä "tavikset" ovat heitä kohtaan. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita meiltä kyllä löytyi mutta huomasin, että minulle ne eivät riitä ystävyyssuhteen perustaksi.

Vaikka olen joutunut kokemaan melko rankkoja ja ikäviä asioita, niin en edellytä ystävältä sitä, että hänellä pitäisi olla samankaltainen tausta. Jos ihmisellä on riittävän kehittynyt kognitiivinen empatia, pystyy hän ymmärtämään ilman omaa kokemustakin, että kaikille ei ole jaettu samoja kortteja elämässä. En muutenkaan pidä kauhean fiksuna sitä, että ystävyyssuhdetta lähdettäisiin rakentamaan jaetun trauman tms. pohjalta. Menneisyyden vaikutus on hyvä tiedostaa mutta en pidä rakentavana sitä, että sen pohjalta määritellään sekä nykyhetki että koko loppuelämä ystävyyssuhteet mukaan lukien. 

Nimenomaan ei ole väliä, onko ystävä "normi-ihminen" vai "outolintu". Pitää tutustua monenlaisiin erilaisiin ihmisiin.  En minäkään oleta, että ystävilläni pitäisi olla samanlainen tausta. Eikä kenelläkään heistä olekaan. Enkä myöskään tarkoita, että "outolinnut" olisivat jotenkin traumatisoituneita tms.  Mut tekee "outolinnuksi" varsin erikoinen sisustusmakuni, keskivertoa erikoisempi käsitys kuolemasta, tietyt kiinnostukseni kohteet kuten rajatieto sekä vanhat suomalaiset perinteet yms, kykyni toimia yhteisöllisesti, vaikka viihdynkin parhaiten yksin, haluni olla vaikkeuksieni keskellä aivan rauhassa (en siis halua, että mulle soitellaan tai viestitellään ja kysellään, miten mä voin vaan ilmoittelen kyllä itsestäni sitten, kun taas jaksan), olen true crime-sarjojen suurkuluttaja yms.  Mulle ystävyyden edellytys on, että saan olla sellainen kuin olen eikä mua yritetäkään muuttaa toisenlaiseksi. Mutta vastaavasti mä annan ystävieni olla sellaisia kuin he ovat. Eikä mulla ole tarvetta jakaa noita mut "outolinnuksi" tekeviä asioita ystävieni kanssa, jos ne eivät heitä kiinnosta. Yhdellä ystävistäni on suunnilleen nuo samat "outolintu" -ominaisuudet kuin mullakin ja meidän jutut ja yhdessä tekemiset on tietenkin erilaisia kuin mitä mulla on muiden ystävieni kanssa. Häneen aikoinaan netissä  tutustuinkin, kun olin etsimässä ihan tietyntyyppistä taulua ja tietenkään sellaisia ei ollut missään myytävänä. Meni jonkin aikaa ja kerran Messengerissä laittoi viestin, että kävisikö tällainen ja valokuvan taulusta. Olin ihan äimänä ja kysyin, mistä hän sellaisen löysi. Kertoi maalanneensa sen itse. Tehtiin kaupat ja sen jälkeen olen tilannut häneltä muitakin tauluja. Muutenkin alettiin viestitellä ja tuli esille keskustelujen lomassa, että näitä samoja "outouksia" on meillä molemmilla. Sen jälkeen ollaankin jo usein tavattu ja juttua riittää. 

Vierailija kirjoitti:

No, tuossapa uutisessa ei kerrottu yhtään mitään muuta kuin se että pahoinpitely on tapahtunut. Muuta ei uutinen kerro.

Totta.  Epäilty voi olla toinen asukas tai joku henkilökuntaan kuuluva.