Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauneimpia suomenkielen sanoja on mielestäni kaiho, lempeä ja haikea. Tuli vaan mieleen kuunnellessani kaihoisaa musiikkia.

Mitäs teidän mielestä?

Vähän tähän liittyen,  kaunein sanonta mielestäni; oma koti kullan kallis ja aivan ihanan tytön nimen kerran kuulin ja se oli Suvi-Tuulia...

Mä tunnen lapsen, jonka nimi on Sumu. Jos olisin vielä nuori ja lastenhankintaiässä, antaisin jotain tuon tapaisia nimiä lapsilleni. Mulla ei ole mitenkään harvinainen etunimi, mutta silloin 1960-luvulla se ei ollut yleinenkään. Täysin suomalainen nimi. Ihan joka paikassa mun nimi kirjoitettiin väärin. Mulla on edelleen kirjastokorttikin, jossa etunimeni on väärin kirjoitettu. Lapsena kyllästyin aina korjaamaan, kun mua kutsuttiin jollain toisella nimellä. Siis jollain "vähän sinnepäin" nimellä. Siksi annoin omille lapsilleni niin tavalliset ja yleiset nimet, että kummankin luokalla koulussakin oli vähintään 3 saman nimistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Susikanta pysynyt samana viime vuoden tasolla.

Mites karhut?

Karhun oon nähnä, sutta en.

Täälläpäin on liikkunut karhu. Olen nähnyt jälkiä paljon. Joku oli nähnyt karhunkin tuolla tiellä. 

Mulla oli aikoinaan alaskanmalamuutti. Sellainen arktinen kuormanvetokoira. Vahva kuin mikä, vaikkei erityisemmin edes treenattu. Kerran se veti pienehkön henkilöauton lumipenkan yli. Siis ihan yksin. Sen kanssa oli turvallista liikkua. Ihan missä vaan ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Se ei pelännyt mitään - tai no pelkäsi lumiukkoja ja joulupukkeja - ja liikuinkin sen kanssa monesti ulkona jopa aamuyöllä. Annoin sen viedä ja tallustelin vaan omissa ajatuksissani hihnanjatkeena.  Kerran aamuyöllä käveltiin yhden metsän läpi kohti Vantaan ja Espoon rajaa. Yhtäkkiä koira pysähtyi, nosti kuononsa ylöspäin ja haisteli ilmaa. Koko sen keho oli äärimmäisen jännittynyt. Sitten se teki u-käännöksen ja lähti kiskomaan mua hullunlailla takaisin kotiin. Tiesin heti, että nyt ei kannata alkaa koiraa komentelemaan ja kävelemään hitaammin vaan juoksin minkä jaloistani pääsin.  Seuraavana päivänä luin lehdestä, että aamulla oli noin 3 kilometrin päässä siitä, missä mun "mammuttini" teki u-käännöksen, nähty karhu. Citykarhuksi uutisissa sitä nimitettiin. En tänä päivänäkään tiedä, kuinka lähellä silloin aamuyöllä se karhu oli meitä. 

Susihavaintoja on tehty viime vuosina pääkaupunkiseudullakin ja jotkut niistä ihan parin kilometrin päässä meiltä. Paikallisryhmässä näistä havainnoista tiedotetaan tosi nopeasti. Osataan - varsinkin koiranomistajat, jotka liikkuvat ulkona myös myöhään tai hyvin varhain aamulla - sitten olla vähän varuillamme. Siskoni mökki on paikassa, jossa on paljonkin susia. Siis ihan laumoissa. Osa näistä susista on nk pantasusia eli niille on onnistuttu saamaan paikantimet. Siskoni mökkirakennuksesta on melko pitkä matka ulkohuussiin ja se huussi on siis ihan metsän reunassa. Sillä paikkakunnalla on käytössä sovellus, jolla voi seurata susilaumojen liikkumista. Ei ole ihan reaaliaikainen, mutta aika lähellä. Jos siskoni on pimeällä lähdössä huussiin, hän aina ensin tarkistaa sovelluksesta, kuinka kaukana susilaumat on. Monesti siskollani on siellä mökillä mukanaan "lainakoira" ja jos koira jää ovensuussa haistelemaan ilmaa  eikä astu mökin ovesta ulos, ei astu mun siskonikaan. 

Huomenta nasut ja epänasut! Aikoinaan, kun nettiä ei vielä ollut, yleensä sai vinkkejä elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja musiikkiin ystäviltä, kavereilta tai vaikka työkavereilta. Ei silloin pidetty mitenkään ihmeellisenä, että joku vaikka työpaikan kahvihuoneessa kertoi lukemastaan kirjasta tai katsomastaan leffasta. Siinä sitten itse mietti, että tuo voisi kyllä kiinnostaa minuakin. Ja jos taas kirjan tai leffan aihepiiri oli sellainen, ettei kiinnostanut, niin ei kenenkään käsketty pysyä hiljaa sen vuoksi, että se ei juuri minua kiinnostanut. Musiikista....enpä minäkään vielä 15 vuotta sitten metallia kuunnellut, mutta siskonpoikani kysyi mua kerran mukaansa Tuska-festareille ja siitä se sitten lähti. Ts joku antaa vinkin jostain ja itse sitten päättää, kiinnostaako vinkki vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa teettää reumakokeet. Jos niissä ei näy mitään, niin d-vitamiinin syöntiä voi kokeilla. Ajoittaisiin nivelsärkyihin voi saada myös lääkkeen, tavallisia ilman reseptiä saatavia ei välttämättä ole hyvä syödä montaa päivää peräkkäin, koska voivat rasittaa vatsaa.

Arvaapa huviksesi vaan miten ne reseptilääkkeet rassaavat mahaa. Mistä helkkarista tuon olet saanut päähäsi, että eivät rassaisi? Monet niistä on vielä katalampia mahalle kuin käsikauppalääkkeet.

Tämä on totta, mutta joissain niistä - esimerkiksi Vimovossa - on vatsansuojalääke mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nivelkivut kuulostavat nivelrikolta, muut kivut voivat olla osteoporoosia (tulee myös ylipainoisille) tai ihan rasituskipuja, jos et ehdi palautua.

Itsellä on sekä nivelrikkoa että nivelreuma plus osteopenia. 

Mulla muuten sama, mutta osteomalasia, joka johtuu mulla D-vitamiinin imeytymishäiriöstä. 

Ap:lle: Hyviä vinkkejä oletkin jo saanut. Seropositiivisesta nivelreumasta sen verran, että oireet voivat alkaa jo paljon ennenkuin reuma näkyy verikokeissa. Mä juoksin aikoinaan vuoden verran lääkäreillä ja pääsin jo reumapolillekin, mutta eivät tehneet reumadiagnoosia. Lopulta päätin vielä kerran ja seuraava osoite olisi ollut sitten psykiatri, koska aloin jo itsekin epäillä olevani kipujeni kanssa vain luulosairas. Noh, sillä kertaa sitten reumafaktorit jo paukkuikin sen verran korkealla, että napsahti diagnoosikin samantien. 

Sitten sellainenkin tuli mieleen, että ei sulla satu olemaan yliliikkuvat nivelet eli hypermobiliteettisyndrooma? Mulla on tämäkin riesana.