Reipas ja tunnollinen lammas

Pistin eilen Maisan kautta terveyskeskuksen omatiimille kysymyksen sytostaattien uudelleen aloittamisesta. Sieltä tuli Maisaan vastaus ja puhelinnumero, mihin mun pitää soittaa. Soitin ja automaatti vastasi, joten taas odottelen takaisinsoittoa :D Tällä kertaa sentään omissa asioissani. Vähän luulen, että omalääkäri haluaa nähdä mut. Ja ton mun jalkani. Ja pistää sitten lähetteen Peijakseen. En vaan tiedä, mitä oikein tästä nyt ajattelisi. Just olen saanut muutaman päivän hengittää kaikessa rauhassa. Jonot on takuulla noihin leikkauksiin pitkät, mutta kun jonoon pääsee, niin jokin peruutusaika voi tulla ihan milloin vaan. Jotenkin haluaisin olla nyt vaan ihan zen ja nauttia rauhasta. Ajatus siitä, että hypin sitten 8 viikkoa yhdellä jalalla kyynärsauvojen kanssa ei just nyt ole se, mitä haluan. Entä, jos kompastun sitten jaloissani pyörivään Kyylään? :D

Vierailija kirjoitti:

Pieni puolukkareissu vielä tänään. Ystävän äiti halusi vähän, ja niinpä lupauduin keräämään. Yöhallaa ollut jo alavilla mailla, alkaa olla poiminnat ohi. Sitä kyllä ihmettelen, miten sienet eivät halloista kärsi, osaisiko joku selittää?

Mä kävin tänään jo heti klo 9 kauppakeskuksessa ja oli aika paljon Cittarissa ihmisiä, jotka ostivat isot laatikot puolukoita. En osaa sanoa noista yöhalloista, mutta itse odotan jo kovasti, että tulisi ne ensimmäiset. Mulla kun pihassa aroniapensas on niin täynnä marjoja, että tällainen kanantaluttajakin joutuisi konttaamaan oksien ali päästäkseen viemään edes roskat ulos. Seinänaapurini on inkerinsuomalaisia paluumuuttajia ja tiesi jo vuosia sitten kertoa, että vaikka noi aronian marjat onkin jo kypsiä, niin ensimmäsiten yöpakkasten jälkeen niistä häviää se viimeinenkin pieni kitkeryys. Joten nyt sitten kierrän hänen pihansa kautta. Ja hän siis saa kerätä suurimman osan niistä marjoista. Kuten nyt saa kerätä mun omenapuustakin omenat, koska eniten omenoita on nniissä oksissa, jotka on hänen pihansa puolella. En todellakaan ala kiipeillä varaston katolla ylettyäkseni niihin omenoihin :D 
 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ystävällinen, mutta selkeä puhelussa ja pahoittelin, että emme voi auttaa toisiamme enempää asian suhteen. En tiedä, miksi tädin poika ei ole tädin terveystiedoissa yhteyshenkilönä. Yritin etsiä hyvinvointialueen sivuilta lomaketta, jolla voi poistaa itsensä toisen ihmisen terveystiedoista. En löytänyt sellaista. Alan ymmärtää, miksi sellaista ei laiteta tarjolle. Löysin huoli-ilmoituksen, joten täytin sen  ja avasin tilanteen avoimeen tekstikenttään.

 

Ap

Soita vielä sille tädin pojalle jotta varmasti tietää äitinsä tilanteesta.

Mieluummin anna pojan nimi ja numero tai mitä nyt hänestä tiedätkin, sinne soteen, että ottavat yhteyttä tähän poikaan.  Ja sitten et enää tee mitään.

Jos alat yhtään hoitaa tätisi asioita, sitä saat tehdä.  Aina otetaan yhteys sinuun.  

Potilas on itse antanut terveydenhuollolle sinun yhteystiedot ja toivonut että sinun kautta hoidetaan hänen asiansa. Jos siellä ei ole siskon tai oman pojan yhteystietoja, siihen voi olla erinäisiä syitä joita ei tule edes ajatelleeksi. Epäluottamus, kateus, väkivalta, taloudellinen hyväksikäyttö. Oma sisko tai poika voi penkoa paikkoja tai tyhjentää vaikka koko kämpän äidin sairaalassaoloaikana..

Tuollaisessa tapauksessa olisi varmaan hyvä ensin keskustella sen henkilön kanssa, jonka yhteyshenkilökseen haluaisi, että sopiiko tämä hänelle vai ei. Eikä niin, että asia tulee täysin puskista. Kirjoitin jo aiemmin ketjuun, että eihän jollain sukulaistytöllä ole edes oikeutta päättää, mihin vanhus saa rahojaan käyttää. Siis vaikka se sukulaistyttö haluaisikin hoitaa asiat, niin ei voi tätinsä nimissä tilata mitään palvelua, jolla ne apuväliineet kuskataan vanhuksen kotiin. Jos mulla ei olisi lapsia tai välitä lapsiini syystä tai toisesta huonot, niin mikäli kenet vaan saa asianomaiselta kysymättä nimetä yhteyshenkilökseen, mä nimeäisin mun seinän takana asuvan ortopedin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni.