Reipas ja tunnollinen lammas

Terve ja töissä. Kroonisia sairauksia löytyy (mm nivelreuma ollut jo yli 30 vuotta) , mutta eipä näistä ole työkyvyttömyyseläkkeelle päästy. Olen ollut onnekas löydettyäni 20 vuotta sitten työnantajan, joka salli mun aloittaa 100% etätyön jo vuonna 2013. En tarvinnut edes sairaslomaa, koska matka sängystä työpöydän ääreen oli lyhyempi kuin matka sängystä vessaan. Työterveyshuollon lääkäri kyllä ehdotti monestikin työkykyarvion tekemistä, mutta vastasin, että niin kauan kuin mulla pää ja sormet toimii ja on etätyö,  en tarvitse edes sairaslomaa. Mutta vaihtaisin nämä jatkuvat krooniset kivut ihan mielelläni terveyteen ja voisin vaikka pestä työkseni vessanpönttöjä, kunhan näitä kipuja ei olisi. Ne vaan on ja tulevat aina olemaankin. Irtisanouduin töistä viime kesänä ja syyskuun ekasta päivästä lähtien olen ollut työtön. En kuitenkaan tilastoissa näkyvä työtön, koska en ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi enkä nosta mitään tukiakaan vaan elän säästöilläni siihen asti, että ensimmäinen työeläke tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa saisin myös jonkinlaisen lorvikatarrin ja oppisin istumaan kaikessa rauhassa  tekemättä mitään. Kiirettä on pitänyt, kun olen kokkaillut ja leiponut, juoksuttanut pyykkejä kuivumaan. Siinä ohessa pakannut kasseja pitempää mökkireissua varten. Kotivahdiksi jääneelle sukulaiselle muonitukset ja ohjeet taimien hoitoon.

Pitkä ajomatka edessä. Toivottavasti siellä mökkiympäristössä voisi sitten ottaa rennosti ja nauttia keväisestä luonnostakin. Unohtaa harmit ja olla vaan.

Pidä puuhapaasto. Voi olla jännä kokemus. Jostain luin, että ihminen saattaa tiedostamattaan täyttää aikansa tekemisellä, ettei tarvi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä jotain, mitä ei halua ajatella. Taisi liittyä jotenkin myös työnarkomaniaan. Ei koske siis sinua tämä pohdinta, sain vain sanoistasi kimmokkeen miettiä sitä.

Voi ollakin, että liiallisella puuhaamisella yrittää eksyttää ja vaimentaa mieltä vaivaavia juttuja ja huolia.  Jossain romaanissakin todettiin, että työnteko se on paras lääke. Ennen eläkkeelle jäämistä piti olla tehokas ja vastuullinen niin työpaikalla kuin kotonakin.

Huomasin myös, että olen nyt ottanut vastuulleni melkein kaikki kotihommat ja tärkeät asiat. Kumppani pääsee helpolla ja on kuin täyshoidossa.

Me olemme molemmat eläkkeellä. Teemme kaiken yhdessä, siivoamme, silitämme, käymme kaupassa, laitamme ruokaa, tiskikonekin täytetään yhdessä. Meillä on niin mukavaa toisen seurassa. Joskus luen kirjaa sohvalla ja puoliso selaa you tubesta videoita, joista minä en välitä, hän ei tykkää lukemisesta. 50-vuotiskihlapäivä on ensi viikolla. Kunpa saisimme kuollakin yhtä aikaa. 

Olette rakentaneet juuri teille sopivan elämän, ja olette onnellisia. Kaikkea hyvää teille. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mulle tuo olisi ahdistavaa. Haaveilin ihan nuorena, että menisin naimisiin merikapteenin (sic!) kanssa. Hän olisi paljon poissa ja lyhyet kotilomat olisi juhlaa. Lapsia en ajatellutkaan hankkia, vaan olisin omassa rauhassa muut ajat. Esikuvana oli tuttavapiirin nainen, joka kertoi vastaavasta elämästään. Mulle sopii, että on vähän etäisyyttä suhteessa, vaikka aviossa oltaisiin. Olen pienestä lähtien ollut itsenäinen. 

Mä ajattelin nuorena, että mulle sopisi merikapteeni tai elinkautisvanki. Siis sellanen amerikkalainen oikeasti elinkautista istuva.  Olin nuorena 2 kertaa avoliitossa ja totesin, että mä en ole lainkaan parisuhdeihminen. Se jatkuva kompromissien tekeminen alkoi kyllästyttää. Ja eräänlainen tilivelvollisuus. Ei ollut vielä kännyköitä, joten esimerkiksi perjantaina ei voinut lähteä työkavereiden kanssa after worksille, jos ei ollut ilmoittanut jo aamulla siitä kumppanille. Usein kuitenkin idea after workseista tuli vasta työpäivän aikana, niin siinä sitten kiltisti lähti töistä kotiin, vaikka mieluummin olisi lähtenyt muiden seuraan. Toki tilanne olisi eri silloin, jos on lapsia, mutta mulla ei silloin vielä ollut. Koin ne parisuhteet tavallaan vankilana tai ei oikein ihan niinkään vaan ikäänkuin asuisin vanhempani kanssa ja olisin taas velvollinen kertomaan, minne menen, kenen kanssa ja moneltako tulen kotiin. Koin myös raha-asiat parisuhteissa vaikeina. Mä olen aina ollut säästäväinen, mutta ei sekään tuntunut reilulta, että kun mä olin saanut säästettyä vähän isomman summan, niin toinen sitten "tuli apajille" ja keksi vaikka mitä, mihin mun säästöni voisi käyttää. Olisi säästänyt itsekin, niin olisi voinut käyttää omat säästönsä mihin haluaa. Oli kaikenlaista muutakin. Kasarin alussa rahaa ei puussakaan kasvanut ja jälkimmäinen avomieheni usein mainosti, miten paljon parempaa ruokaa hänen äitinsä tekee kuin minä. Niin toki teki ja oli paljon isompi ruokabudjettikin kuin mulla. Yhtenä perjantaina tulin töistä ennen avomiestäni, katoin pöydän kahdelle viinilaseineen ja lautasliinoineen. Pullo punaviiniä pöydälle odottamaan. Hänen lautaselleen laitoin paperilapun, johon kirjoitin äitinsä puhelinnumeron. Ja häippäsin koko viikonlopuksi yhden ystäväni luokse. En koskaan kysynyt, maistuiko :D 

Mulla ei ole koskaan ollut muuta velkaa kuin asuntolaina ja sekin tuli maksettua pois jo 18 vuotta sitten. Täytän syksyllä 65v.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassakin suvussa on ääliöitä, jotka änkeävät toisten saunoille loisimaan, vaikka on omat rannat ja saunat ja aitat kesänviettoon ja ryyppäämiseen olemassa heilläkin. Mikä siinäkin on kun eivät osaa olla omalla tontillaan keskenään?  

Eikös tuossa ollut kuitenkin yhteisomistuksessa oleva rantasauna ja yksi omistajasta oli kieltänyt muita omistajia käyttämästä rantasaunaa?

Yhteisomistukset ei läheskään aina toimi, jos osa omistajista joutuu vain maksumiehiksi ja osa taas saa käyttää omaisuutta. Oletan, että tuossa casessa on kyse perinnöstä. Jos joku haluaa koko perittävän omaisuuden itselleen, niin hän sitten voi ostaa muut perilliset ulos. Sen jälkeen voi tehdä omaisuudellaan mitä haluaa eikä muilla ole asiaan nokan koputtamista. 

Yhteisomistukset on hankalia, jos jotkut osakkaat pitävät saunaa niin omanaa, että katsovat, että voivat antaa sen ulkopuolisten käyttöön omalla luvallaan, esimerkiksi. 

No juuri näin. Kun mun äiti pari vuotta sitten kuoli, niin onneksi aika hyvässä yhteisymmärryksessä saatiin jaettua sekä isän avio-oikeuden perusteella saamansa osuus että mun ja siskoni perintönä saatu osuus niin, ettei yhteisomistuksia juurikaan tullut. No isän asunnosta me siskoni kanssa kumpikin omistetaan 1/4, mutta se on aika pieni murhe. Kaiken muun osuuteni sain ihan rahana pankkitililleni. 

Vierailija kirjoitti:

Omassakin suvussa on ääliöitä, jotka änkeävät toisten saunoille loisimaan, vaikka on omat rannat ja saunat ja aitat kesänviettoon ja ryyppäämiseen olemassa heilläkin. Mikä siinäkin on kun eivät osaa olla omalla tontillaan keskenään?  

Eikös tuossa ollut kuitenkin yhteisomistuksessa oleva rantasauna ja yksi omistajasta oli kieltänyt muita omistajia käyttämästä rantasaunaa?

Yhteisomistukset ei läheskään aina toimi, jos osa omistajista joutuu vain maksumiehiksi ja osa taas saa käyttää omaisuutta. Oletan, että tuossa casessa on kyse perinnöstä. Jos joku haluaa koko perittävän omaisuuden itselleen, niin hän sitten voi ostaa muut perilliset ulos. Sen jälkeen voi tehdä omaisuudellaan mitä haluaa eikä muilla ole asiaan nokan koputtamista.