Reipas ja tunnollinen lammas

Hyvä kysymys. Toisaalta ekonomistit ja yrittäjät kuitenkin vähän väliä valittaa, kun kansalaiset ei kuluta. Kuluttaahan ne, mutta kun ei se kuluttaminen näköjään riitä sen paremmin ekonomisteille kuin yrittäjillekään. 

Ja mun mielestä on syytä olla ihan realistikin. Ihmisillä on tietenkin ihan erilaiset tilanteet, mutta mulla oli aikoinaan ainakin 30 paria aivan upeita korkeakorkoisia kenkiä. Sitten sairastuin nivelreumaan. Kesti melkein 20 vuotta ennenkin lopulta hyväksyin sen, että mä en enää koskaan pysty yksilläkään niistä kävelemään edes ulko-ovelle. Tajusin, että nivelreumaan tuskin tulee parannuskeino mun elinaikanani ja vaikka hoidoilla voikin taudin etenemistä hidastaa, niin koskaan mun nivelet ei ole enää kuten oli ennen sairastumista. Samalla lähti luistimetkin. Ja kun nyt tavaraa vähennän, huömion sen, että mä en tulevaisuudessa kiipeile keittiötikkaile, joten onko kaappien ylähyllyillä olevat tavarat sittenkään tarpeellisia. Silloin voi ollakin, jos niitä tarvitaan vain harvoin ja saan jonkun toisen nostamaan ne sieltä alas. 

Vierailija kirjoitti:

Entä mitä tekisitte ala-asteen päiväkirjoille ja ainekirjoitusvihoille, jotka osittain kuvitettukin itse? En malta heittää niitä pois, kun ajattelen, että jotain tulevaa polvea olevaa voi joskus kiinnostaakin, mitä joku lapsi tyyliin sata vuotta sitten kirjoitti. 

Kuolleen veljeni ala-asteen ainekirjoitukset ovat myös tallessa. Hänellä oli aivan mahtavia kouluaineita. Tosin kaunokirjoitusta ei kaikki osaa enää edes lukea, vaikka olisi kuinka hyvää ja kaunista jälkeä. 

Myös peruskouluaikaista kirjeenvaihtoa serkkujen, kirjeenvaihtokaverien ja lomakirjeenvaihtoa ystävien kanssa on laatikollinen. 

Ylä-asteikäisen angstipäiväkirjoilla ei ole kovinkaan isoa tunnearvoa, sisältävät myös niin paljon surullisia juttuja elämäntilanteesta johtuen, että onko kenenkään syytä niihin enää paneutua? Vielä arvon niidenkin kanssa, mitä teen. 

Mä en ottanut lapsuudenkodistani noita edes mukaani. Isä elää vielä eikä hajuakaan, säästikö mun vanhempanikaan noita. Siis tarkoitan mun vanhoja vihkoja ja kirjoja. Aikoinaan muuttivat pienempään asuntoon, niin veikkaan, että eivät niitä ottaneet mukaan. 

Tuosta pärjäämisestä vielä, niin en asu kerrostalossa vaan rivitalossa, mutta jos kaukolämpö menisi poikki, niin tietysti tämä mun asuntokin kylmenisi. Ihan vaan sähkökatkoon alussa, niin koska asunnossani on 2 kerrosta ja asunto kolmessa  tasaossa, niin mulla on yläkerran käytävällä, portaikossa sekä alhaalla varastohyllyn vieressä paristokäyttöiset seinään kiinnitettävät taskulamput. Niissä on liiketunnistin. Joskus marraskuussa täältä menikin noin varttiksi sähköt poikkai ja makkarista pääsin lähimmälle lampulle ihan vaan läppärin näytön valossa. Otin ekan taskulampun mukaani ja sen valossa kävin laittamassa kaikki muut 7 taskulamppua päälle. Sen jälkeen täällä pystyi ihan hyvin kävelemään ja seuraava lamppu syttyy aina, kun havaitsee liikkeen. Ei tarvinnut pelätä rappusissa kompuroimistakaan. Multa löytyy äidiltä jäänyt suihkutuoli, joka on sellainen, että  kun laitan sen alle tavallisen ämpärin ja siihen muovikassin, niin se käy vessanpönttönä. Löytyy myös monenlaista puhdistusliinaa. Mullakin on makuupussi, paksuja peittoja sekä paksuja talvivaatteita. Lisäksi löytyy mattoja yms, joista voisin rakentaa pöydän alle itselleni sekä kissalleni ja koiralle eräänlaisen teltan. Monenlaista ruokaa, jota voi syödä suoraan purkista tai pussista löytyy myös. Löytyy myös trangia ja tietty pihalla hiiligrilli ja varastossa hiiliä ja sytskänestettä. 

Vierailija kirjoitti:

Ja turha väittää, että eihän sillä tiedolla mitään tee, kun aina on sähkökatkot kestäneet vaan muutamia minuutteja. Entäs jos kaikki ei aina menekään, kuten ennen?

Ettekö te myöskään opettele/harjoittele/varustaudu/hanki tietoa esim. tulipalon tai onnettomuuden varalle? Kerrotteko te edes lapsillenne näitä asioita, vai onko Suomeen odotettavissa vielä suurempi joukko täysin uusavuttomia ihmisiä..?

T: edellinen

Kun mun lapset oli 3v, niin lasten leikkipuhelimella alettiin jo harjoitella hätäkeskukseen soittamista. Samoin heidän ollessaan vielä alle kouluikäisiä harjoiteltiin asunnosta poistumista, jos olisi tulipalo. Eli vaihdeltiin tulipalon sijaintia asunnossa ja sitten poistuttiin asunnosta. Lasten mielestä se oli hauskaa, mutta samalla he oppivat monia asioita, jotka ovat tärkeitä pelastautumisessa. Nyt ovat jo keski-ikäisiä.