Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat. 

Mun äiti kuoli 2 vuotta sitten. Kuukautta vaille 97-vuotiaana. En ole vieläkään itkenyt äidin kuolemaa. Mun siskoni taas vollottaa heti, jos edes mainitaan äiti. Siskoni tosin ei joutunutkaan huolehtimaan paria vuotta muistisairaasta äidistään vaan sai viettää mukavaa elämäänsä ihan rauhassa, koska minä huolehdin äidistä. Koska minä huolehdin äidin, siskoni vuoro on huolehtia isä. Ja siskoni on nyt ihan helisemässä, kun ei voikaan elää mukavaa elämäänsä vaan isä hyppyyttää siskoani edestakaisin milloin milläkin asialla. Olen siskolleni sanonut, että en ala hyppimään puolestasi, koska sinäkään et äidin osalta hypinyt kertaakaan mun puolestani, mutta voin olla sulle tukena, kun hyppelet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?

Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.

Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.

Miksi sanot, että vanhempien jutut kyllästyttävät, kun oikeasti sinua kammottaa se ympäristö?

Mene sinne pimeällä ja aja pois pimeällä, niin ei tarvitse katsella ympärilleen.

Minäkin huomasin ap:n kirjoituksista tuon ja siksi jo aiemmin ehdotin, että soittaa vanhemmilleen eikä mene käymään sillä paikkakunnalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on sinun vuorosi kuunnella. Vanhempasi kuuntelivat sinun tylsiä juttujasi vuosia, 1v - 18v. Huomioi, ettet mene sinne viihtymään vaan teet velvollisuutesi lähimmäisenä. Usko pois, sellaisesta tulee hyvä mieli itsellesikin.

Kummallisia oletuksia. Eivät todellakaan kuunnelleet. Enkä pystynyt elämään siellä edes 18-vuotiaaksi vaan muutin pois 15-vuotiaana. Todella nuorena, mutta pakko oli oman mielenterveyden kannalta. Oli aika raskasta yrittää elättää itseään aivan minimaalisilla tuilla ja lehtiä jakelemalla koulun ohella, mutta se oli paljon pienempi paha kuin vankilalta tuntuva talo syrjäkylillä. 

Minulle ei todellakaan ole tullut hyvä mieli heidän auttamisesta ja kuuntelemisesta. Päin vastoin tulee vain hyväksikäytetty olo viimeisen 5 vuoden aikana.

Ja kamala puhua "lähimmäisen velvollisuudesta". Auttamisen pitää lähteä halusta, ei velvollisuudentunteesta. Se, että joku on sukua ei pelkästään tee niistä erityisiä. Lähimmäisistä ystävät voi valita, sukulaisiaan ei. 

Nyt vaan eletään aikaa, jolloin jopa meidän hallitus puhuu siitä, että omaisilla tulee olemaan entistä suurempi velvollisuus huolehtia vanhuksia. Ympärivuorokautisen hoivan paikkoja vähennetään, kotihoitokin joutuu säästäöjen kohteeksi eli hoitajia ei vaan voi enää palkata riittävästi, niin omaiset on sitten ne, joiden niskoille vanhuksista huolehtiminen kaatuu. Se, mikä on ennen ollut vapaaehtoista, muuttaa - vähintäänkin moraalisesti - velvollisuudeksi. 

Voisitko vanhempiesi luona käymisen sijasta soittaa heille? Ja joo, heidän juttunsa varmasti rasittaisi siinäkin tapauksessa, mutta laitat vaan kännykän kaiuttimele, kännykän pöydälle ja katselet vaikka telkkarista jotain tai silität lakanoita tai palstailet täällä Vauvalla?  Mun 96v isä puhuu aina samoista asioista. 90%:;sti työurastaan ja työuraansa liittyvistä ihmisistä. Sama kuin puhuisi mulle mandariinikiinaa. 10%:sti haukkuu taloyhtiötä. Asun samassa taloyhtiössä ja tiedän kyllä, mitä taloyhtiössä tapahtuu ja mitä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä ihmettelen, kun jossain vasemmistopalstalla joku saa tk-lausunnon, niin muut ryntäävät onnittelemaan. 

Onhan se vaikea saada mutta onko jonkun vaipuminen työkyvyttömäksi onniteltava asia?

Eikö pitäisi ennemmin kannustaa kuntoutumiseen?

Kuten sulle jo kerrottiin, niin ne kuntoutumiset on tehty jo ennenkuin edes voi saada lopullisen työkyvyttömyyseläkkeen. Mä kyllä ymmärrän sen, että jos on työkyvytön, mutta kuitenkin pitää jatkuvasti hakea työpaikkoja, joihin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä (koska työnantajat eivät palkkaa työkyvyttömiä) ja sitten venkslaat erilaisten hakemusten kanssa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja joka kerta saat jännittää, saatko rahaa ja jos saat, niin kuinka paljon. Kun vihdoin tiedät, minä päivänä tilillsei tulee rahaa ja kuinka paljon, niin vaikka se summa ei häävi olisikaan, voit suunnitella elämääsi kuitenkin vähän paremmin.