Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Olen ilmoittanut lapsilleni, että luonani saa käydä jos haluaa, mutta koskaan ei ole pakko tulla. Enkö halua heidän joutuvan hoitamaan minua, lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, se velka on vanhemmilta lapsille.

Inhoan käydä oman äitini luona, en myöskään jaksa puheluita enempää kuin kerran viikossa. Hän päätti lopettaa elämisen isäni kuoleman jälkeen, ollessaan vasta vähän reilu 5-kymppinen. Lopetti liikkumisen, lihoi ja jämähti kotiin. Häntä yritettiin vuositolkulla auttaa, saada liikkeelle ja terapiaan, kannustaa tapaamaan ystäviä ja vaikka luomaan uusiakin ihmissuhteita, mutta ainoa seura, joka kelpasi oli minä ja veljeni perheinemme. Molempien meidän avioliitot päättyivät eroon, suurelta osalta äitimme takia joka änkesi mukaan mm. lomamatkoillemme jne. Yksin ei voi mennä edes mökille, sekin on liian pelottavaa. Olisi ko aiemmin pitänyt laittaa loppu sille käytökselle. Hän ei ole edes mikään narsisti, enemmänkin vaan yksinäinen ja onneton, mutta ei silti voi heittäytyä elämään ainoastaan lasten kautta. Jokaisella on velvollisuus ottaa vastuu itsestään. Niin ikävää kuin se voi ollakin. 

Nyt ollaan siinä pisteessä, ettei liikkuminen oikein enää onnistu, muistikin taitaa vähä  heittää, mutta luojan kiitos selviää vielä kotona ja pn sen verran varallisuutta, että voi ostaa siivous- ja pihanhoitopalveluita. Minä en omaishoitajaksi ruoea, ei mylskään veljeni eli saa nähdä miten tässä vielä käy.

Mä olen joskus miettinyt, miten vanhempanni suhtautuivat niin eri tavalla omaan vanhuuteensa kuin vanhempiensa vanhuuteen. Isän puolen mummolassa käytiin 1-2 kertaa vuodessa. Ihan vaan kahvilla, ei koskaan jääty sinne yöksi. Äidin puolen mummolassa käytiin niin, että toukokuun lopussa mentiin mummolaan, vanhempani olivat siellä yön yli, jättivät mut kesäksi sinne ja tulivat taas elokuun lopussa hakemaan takaisin Helsinkiin. Mulle kyllä aivan ihania kesiä ja rakastin olla siellä. Mutta mun vanhemmilleni ei todellakaan olisi riittänyt, että tapaisivat lapsiaan vain 2 kertaa vuodessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Tavallaan samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä huolen siitä, että jos auttaa vähän niin joutuu seuraavaksi auttamaan paljon enemmänkin. Sinänsä joku apuvälineiden kuljetus, vaikka olisikin 250 km päässä ei ole kovin iso juttu, mutta siitä seuraa helposti oletus monesta muustakin asiasta.

Muuten samaa mieltä kansssasi, mutta missä päin Suomea ne apuvälinelainaamot ovat auki muulloinkin kuin virka-aikaan? Siis silloin, kun ihmiset ovat töissä? Täällä Vantaa-Kerava hyvinvointiaeella meidän lähin  apuvälinelainaamo on auki ainoastaan ma-pe  klo 8:00-11:00. 

Mä mietin sitäkin, että kun tänä päivänä suunnilleen joka toisella on potkujen uhka ilmassa, niin miten työpaikoilla, joilla on yt:t menossa suhtaudutaan niihin työntekijöihin, jotka tarvitsee vapaata viedäkseen jollekin sukulaiselle apuvälineitä? Vaikka kyseessä olisikin työntekijän oma äiti, ei työnantajan silti tarvitse suostiua moiseen. Ja varsinkin, jos kyseessä on vain työntekijän täti, niin ei senkään vertaa. Työnantajan ei tarvitse antaa edes palkatonta vapaata työntekijän tädin hautajaisiinkaan. 

Mutta noin muuten kanssasi samaa mieltä. Annat pirulle pikkusormen ja se vie sulta koko käden.

Tätä olin juuri tulossa sanomaan, että eipä onnistuisi ainakaan meillä. Nyt kun syksy on alkanut, on hirveä ilmapiiri ongelma siitä, että lasten sairastumisten ja työntekijöiden sairastumisten vuoksi on poissaoloja. Väki käy sairaana töissä. Työkaveri itki tänään väsymystä vessassa, kun hänen korvakierteessä oleva lapsi valvottaa. Jokainen miettii ihan kaikkia poissaolojaan, lakisääteisiäkin, että miten vaikuttaa omaan asemaan seuraavissa yt:ssä tai kuluvalla viikolla omaan kertyvään työtaakkaan tai työkavereiden. Jos tässä joku ilmoittaisi, että otanpa vapaapäivän, että lähden tädin apuvälineitä kuljettelemaan, niin voisi kahvihuoneessa olla kolkko tunnelma. Ja takuulla ei vapaapäivää myönnettäisi palkattomanakaan, jos rehellisesti sanoisi tuollaisen syyksi. 

Ovatko nykyvanhukset olleet työelämässä lainkaan aikanaan, kun kuvittelevat että arkisin työikäiset voivat hoidella heidän asioitaan? Onko muka niin voinut tehdä heidän työaikanaan?

Meitä on ollut 38 serkusta ja mä kuulun kaikista nuorimpiin. Suurin osa serkuistani, jotka vielä ovat elossa, kuuluvat suuriin ikäluokkiin.  En tiedä yhtäkään heistä, jotka olisivat lähteneet kesken työpäivän jonnekin parinsadan kilometrin päähän vanhemmilleen avuksi. He eivät tehneet sellaista itsekään, joten eivät kyllä voi olettaa, että lapsensakaan tekisivät. Varsinkaan tänä päivnä, kun edes valtion virka ei ole varma. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Neljä pitkää ja yksi lyhyt puhelu tänään. En yleensä ole mikään puhelimessa puhuja vaan mieluummin vaan laitan viestejä. Aloin kuitenkin käydä läpi kännykkäni yhteystietoja ja poistin kaikki, jotka eivät ole enää tässä maailmassa. Poistin myös kaikki entiset työkaverini ja muut työhön liittyvät numerot. Samoin kaikki hyvinvointialueen ja muiden palveluntarjoajien numerot. 

Ja sitten aloin soittelemaan. Kasarilla oltiin Helsingin sairaanhoito-opistossa yhden "Sirpan" kanssa kuin paita ja peppu. Ollaan me näiden vuosikymmenten aikana jonkin verran toisillemme soiteltu, mutta ei edes joka viides vuosi. Nyt on sitten sovittu, että Lammas lähtee syksyllä käymään Porvoossa. Ja yhden "Katin" kanssa sovittiin, että Lammas lähtee käymään myös Kotkassa.  Yhden "Pekan" kanssa mennään lähiviikoina Stadissa jonnekin hyvään ravintolaan syömään. Ja jo huomenna yhden "Marjatan" kanssa mennään lounaalle. 

Hetkinen... siis olikos se jotenkin niin, että eläkeläisillä on kiire? :D :D 

Kyllä, kiire tehdä kaikkea sitä, mitä työssä käydessä ei ennätä. Hyvän porukan olet saanut koottua. Aktiivisuus palkitaan! Riittää, kun joku ottaa yhteyttä, siitä sukeutuu äkkiä tapaamisten ketju. Muutkin innoissaan uudesta "vanhasta" tuttavuudesta. Olen huomannut muuten, että nuoruuden tutut pysyy tuttuina ja ystävyys säilyy, vaikkei aina yhteyttä pidettäisikään. 

Näinhän se on. Nyt jo tässä kuuussa lähden kesäkauden päättäjäisiin Lahteen. Muisteltiin kaverini kanssa puhelimessa, että hetkinen...millos ollaan viimeksi nähty. Yli 10 vuotta sitten. Mutta tosi mukavaa tavata pitkästä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat. 

Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.

Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.

No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua?? 

Suomalaiset on kyllä todella itsekkit mykyään. Jos sinulla on sukulaisia elossa, se on etuoikeus. Aina on suoalaisille ollut kunnia asia hoitaa sukulaisia  kunnioittavasti ja auttaa adianmukaisesti. Nyt ei mikään kiinnosta, ei haluta auttaa, ei pidetä mitään yhteyttä, ei mennä edes hautajaisiin,  mutta perintörahat kyllä kelpaavat.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Tässä yhteiskunnassa alkoi iso muutos 1960- ja 1970-luvuilla, kun suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Osa lähti kauemmaskin kuten Ruotsiin, Kanadaan ja Australiaan. Tuolloin alettiin rakentaa yhtä enemmän vanhainkoteja, koska ikääntyvien kotipaikkakunnille ei juurikaan jäänyt heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sisaruksia jäi, mutta ei nuorempaa sukupolvea. Toki muutama saattoi jäädäkin, mutta kaupuingistuminen alkoi vauhdilla silloin. Moni löysi sitten kaupungista itselleen puolison ja oli ihan normaalia, että toinen  puolisoista oli kotoisin esimerkiksi Lieksasta ja toinen Sastamalasta. Molemmilla aikanaan ne ikääntyvät vanhempansa kotipaikkakunnilla. Eikä siihen aikaan ne vanhuksetkaan - vaikka paljon näyrempiä olivatkin kuin nuoremmat suvussa - halunneet kotitaloistaan minnekään muualle muuttaa. Ei edes Sastamalasta Lieksaan tai päinvastoin, jotta olisi kummankin puolison vanhemmat edes samalla paikkakunnalla. 

Toinen asia sitten on sekin, että kun elintaso nousi, myös vanhuksilla oli omat mielipiteensä siitä, miten haluavat elää. Ei riittänyt enää hetekka lapsensa keittiön nurkassa ja kauravelli eteen kannettuna ja välillä sentään kuppi kahvia ja kanelipulla. Omat vanhempani olivat syntyneet 1920-luvun lopulla ja isovanhempani 1890-luvulla ja aika iso ero oli jo näillä kahdella sukupolvella, millaiseen elämään, arkeen ja vanhuuteen olivat tyytyväisiä. Nykyisin tilannetta hankaloittaa vielä se, että siinä missä aikoinaan kunnanlääkäri tuli katsomaan vanhusta tämän kotiin ja totesi, että eipä mitään ole enää tehtävissä, mutta tässä pullo kamferitippoja, niin lääketiede on kehittynyt ja nyt vanhusta joutuu viemään lääkärikäyntien (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) lisäksi myös verikokeisiin, kuvantamistutkimuksiin ja erilaisiin hoitoihin. Mun isovanhempani eivät koskaan käyneet parturissa tai kampaajalla, mutta mun äitini halusi kyllä säännöllisesti käydä, vaikka muistisarautta alkoikin jo olla. Ja isä halusi parturiin vielä kuukausi ennen kuolemaansakin. 

Mun vanhempani saivat olla loppuun asti kotona ja suurin syy siihen oli se, että ymmärsaivät jo noin 30 vuotta sitten muuttaa samaan taloyhtiöön kuin missä minä ja siskonikin asuttiin. Toinen iso syy oli se, että mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi tein jo etätöitä ja työnantajani oli niin joustava, että jos nyt ei ollut heti aamukahdeksalta jotain palaveria ja olin koko aamuyön ollut vanhemmillani, niin sain aloittaa työpäiväni tavallista myöhemmin. Jos olisivat asuneet edes 10 km päässä, niin autottomana en kolmen aikaan yöllä olisi mitenkään alle minuutissa juossut etsimään muistisairasta äitiäni tuolta ulkoa. En siinäkään tapauksessa, että mulla olisi ollut auto, vaan äiti olisi ehtinyt jo ties mihin suuntaan. Palveluita hekin kuitenkin joutuivat ostamaan (siivoukset, suihkutukset yms)

Ihmiset vanhenee eri tavoin ja siinä missä yhtä pitää vahtia 24/7, toiselle riittää, jos omainen hoitaa laskujenmaksut ja tekee kauppatilaukset. Ja moni sitten tarvitsee jotain siltä väliltä. Itse tulen olemaan  yli 90-vuotias ennenkuin omat lapseni pääsevät edes eläkkeelle, joten en todellakaan voi laskea sen varaan, että lapseni musta huolehtisivat. Korkeintaan netin kautta eli hoitaen laskujenmaksut ja ruokatilaukseni. 

Mikään ei ole mustavalkoista, mutta ihan lehdistä saa lukea kuinka sukulaisista ei enää välitetä niin kuin ennen, eikä kiinnosta järjestää edes hautaamista.

Puhut sukulaisista, mutta mä itse ajattelen, että ei kai mulle kuulukaan muiden sukulaisten hautajaisten järjestäminen kuin korkeintaan omille vanhemmilleni ja lapsilleni (jos lapseni sattuisivat kuolemaan ennen minua).  Mutta se lienee totta, että ihan geneettisten jälkeläistenkin kohdalla kaikenlainen yhteydenpito vähenee. Eläkeläiset elää omaa elämäänsä ulkomaanmatkoineen ja Espanjassa asumisineen, harrastavat ja tekevät kaikenlaista, ja samalla myös nuoremmat sukupolvet elävät omaa elämäänsä. Näkyyhän se jo ihan häissäkin, että kun rahaa ei ole kutsua "puolta Suomea" juhliin, niin kutsutaan mieluummin ystäviä kuin sukulaisia. Sekin perinne on kadonnut, että sulhasen vanhemmat maksaa kihlajaiset ja morsiamen vanhemmat maksaa häät. Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. 

"Ja lisäksi hyvä muistaa, että läheskään kaikki vanhemmat eivät ole olleet lapsilleen hyviä, turvallisia, rohkaisevia ja kannustavia vanhempia. "

Yleensä nämä keskustelut typistyy juuri tämän takia kun osan ymmärrys ei riitä että kaikilla ei ole ollut hyviä vanhempia. Sanoisin että jopa harvalla on ollut.

Eiköhän suurimmalla osalla ole ollut ihan tavalliset vanhemmat joilla on sekä vikoja että hyviä puolia. Samoin kuin tämän päivän vanhemmat ovat pääasiassa ihan normaaleja vanhempia.

Ja ne hyvät ja tavalliset vanhemmat myös ymmärtävät, että heidän lapsillaan on omakin elämänsä ja siksi järjestävät omat vanhuudenpäivänsä siten, että asuvat riittävän hyvien palveluiden äärellä ja tarvitsevat lapsiaan korkeintaan huolehtimaan laskujen maksusta ja erilaisten palveluiden tilaamisesta. 

Neljä pitkää ja yksi lyhyt puhelu tänään. En yleensä ole mikään puhelimessa puhuja vaan mieluummin vaan laitan viestejä. Aloin kuitenkin käydä läpi kännykkäni yhteystietoja ja poistin kaikki, jotka eivät ole enää tässä maailmassa. Poistin myös kaikki entiset työkaverini ja muut työhön liittyvät numerot. Samoin kaikki hyvinvointialueen ja muiden palveluntarjoajien numerot. 

Ja sitten aloin soittelemaan. Kasarilla oltiin Helsingin sairaanhoito-opistossa yhden "Sirpan" kanssa kuin paita ja peppu. Ollaan me näiden vuosikymmenten aikana jonkin verran toisillemme soiteltu, mutta ei edes joka viides vuosi. Nyt on sitten sovittu, että Lammas lähtee syksyllä käymään Porvoossa. Ja yhden "Katin" kanssa sovittiin, että Lammas lähtee käymään myös Kotkassa.  Yhden "Pekan" kanssa mennään lähiviikoina Stadissa jonnekin hyvään ravintolaan syömään. Ja jo huomenna yhden "Marjatan" kanssa mennään lounaalle. 

Hetkinen... siis olikos se jotenkin niin, että eläkeläisillä on kiire? :D :D