Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään auta, siellä pärjää itsekseen, sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa, tee huoli ilmoitus jos huolestuttaa 

Mitä hyötyä huoli-ilmoitulsesta on jos toinen ei apua suostu vastaanottamaan?

Se hyöty, että hyvinvointialue on tietoinen tällaisen vanhuksen olemassaolosta. Vanhuksella on tottakai oikeus kieltäytyä avusta, mutta ainakin omaiset ovat hoitaneet velvollisuutensa eli eivät ole jättäneet heitteillekään. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää aurinkoista huomenta kaikki pähkinähakit ja -nakkelit, toivottavasti tänään on lupsakampi päivä myös hymistelyketjussa. 

Keittiön itäikkunan mittarissa +35, länsiparvekkeella +5, illalla lukemat toisinpäin. 

Tiskiä kertynyt, juuri lauantaina tiskasin, kuka mun astioita sotkee? Saisinpa itseni tiskamaan aina heti ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei onnistu täydellä vatsalla.

Saanko vielä valittaa kahdesta asiasta? Valitan, vaikken lupaa saakaan: 

1. Kun kirjoittaa viestiä pitkään, mietiskelee, hakee ehkä kahviä välillä (minkä tein) niin vahvistusnumerot ehtivät muuttua

2. Kun ylä-/alapeukuttaa, tulee koko lainausketju tarpeettomasti näkyviin. Vierittelepä taas tekstejä ylös.

3. Kahvi ehti jäähtyä

4. Aamukahvi kannattaakin laittaa termospulloon :D

4) juon kahvin kylmänäkin - ei haittaa.

Pitikin kysymäni, Lammas, miten olet onnistunut olemaan huolehtimatta isästäsi? Sisko joo hoitaa, huolehdit hänestäkin. Ammattisi vuoksi ymmärrät enemmän. Oma sh-sisko oli äitin saattohoitoaikaan vaikeassa paikassa, kun häneltä sisarukset tietysti kysyivät, häneen luottivat. Vaikka sisko oli tytär siinä kuin me muutkin tuossa tilanteessa.

Aika hyvä kysymys.  Nimittäin mietin,  huolehdinko vai en.  Tavallaan kyllä,  koska tarpeen mukaan kerron siskolleni erilaisia vaihtoehtoja,  mitä on olemassa.  Mutta konkreettisesti en, koska en soita isälle enkä käy hänen luonaan kuin vain poikkeustapauksissa. Ja silloinkin vain yhdessä siskoni kanssa.  Annan siis siskolleni neuvoja ja hän sitten hoitaa homman,  mikäli isä suostuu. Mun ei tarvitse enää käyttää aikaani ja energiaani isän suostuttelemiseen.  Äidin kohdallakin rankinta oli vääntää joka ainoasta asiasta isän kanssa, kun se kieltäytyi ihan kaikesta,  mikä olisi tehnyt heidän elämästään helpompaa. Äidin etsiminen öisin tuolta kaduilta ei ollut erityisen rankkaa,  koska mä sain hyvin helposti puhuttua äidin ympäri ja palaamaan kotiin.  Välillä mua nauratti,  kun äiti oli niin iloinen,  että tuntematon naisihminen talutti hänet takaisin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää aurinkoista huomenta kaikki pähkinähakit ja -nakkelit, toivottavasti tänään on lupsakampi päivä myös hymistelyketjussa. 

Keittiön itäikkunan mittarissa +35, länsiparvekkeella +5, illalla lukemat toisinpäin. 

Tiskiä kertynyt, juuri lauantaina tiskasin, kuka mun astioita sotkee? Saisinpa itseni tiskamaan aina heti ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei onnistu täydellä vatsalla.

Saanko vielä valittaa kahdesta asiasta? Valitan, vaikken lupaa saakaan: 

1. Kun kirjoittaa viestiä pitkään, mietiskelee, hakee ehkä kahviä välillä (minkä tein) niin vahvistusnumerot ehtivät muuttua

2. Kun ylä-/alapeukuttaa, tulee koko lainausketju tarpeettomasti näkyviin. Vierittelepä taas tekstejä ylös.

3. Kahvi ehti jäähtyä

4. Aamukahvi kannattaakin laittaa termospulloon :D

Mä laskin, mikä on energiankulutukseni sitten, kun olen tavoitepainossani, ja aloin syödä vain sen verran.  Söin kaikkea mitä ennenkin, mutta huomattavasti pienempiä määriä. Sen verran ruokavalio muuttui entiseen verrattuna, että rasvan ja proteiinin määrä on nykyisin suhteessa suurempi kuin ennen ja hiilareiden määrä pienempi. Vaihdoin myös lautaset pienempiin. Kerran kuukaudessa punnitsin itseni ja kun suunta oli alaspäin, niin hyvä. Mitä lähemmäs tavoitepainoa olen tullut, sitä harvemmin olen punninnut itseni. Ensimmäisen vuoden aikana lähti keskimäärin kilo kuukaudessa ja sen jälkeen vähemmän. Viime kesästä lähtien olen jo ollut normaalipainoinen eikä mulla ole kiirettä saada vielä paria kiloa pois ollakseni tavoitepainossani. Itseasiassa lääkärikin oli sitä mieltä, että mun ei ehkä kannata tässä iässä pyrkiä niin lähelle alipainon rajaakaan. 

Mun mielestä on selvää, että kun elinpiiri pienenee, myös jutut vähenevät. Ei ole mitään kerrottavaa. Jos ei vanhus jaksa seurata enää uutisia ja ajankohtaisohjelmiakaan, ei jutun aihetta synny edes maailman tapahtumista. Sitten puhutaan siitä, että kahvi on kamalan kallista, mutta onneksi viime viikolla oli Juhla Mokka tarjouksessa. 

Äitini oli vielä muistisairautensa alkuaikoina kiinnostunut  maailman tapahtumista, mutta sitten lopulta ei enää. Isä taas ei ole koskaan ollut kiinnostunut muusta kuin työstään. Jäi työelämästä poiskin vasta 89-vuotiaana, mutta samat työjutut jatkuu edelleen, joskin nyt menneessä aikamuodossa. Isä on kertonut mulle samat työjuttunsa jo satoja kertoja eikä mulla ole aavistustakaan, keitä ne ihmiset ovat olleet, joista hän puhuu. Toisaalta isä ei oletakaan, että mä tajuaisin sen jutuista mitään. Hänelle on tärkeintä saada puhua ja mä olen oppinut vuosikymmenten varrella ajattelemaan  omia juttujani isän puhuessa. Isä tykkää pitää "luentoja" ja sille riittää, että on vähintään yksi elollinen olento "yleisönä". Sillä ei ole merkitystä, kuunteleeko yleisö vai ei. 

Vanhuksetkin ovat erilaisia ja jotkut ovat hyvinkin aktiiivisia ja toiset sitten taas eivät. Kuten nuoremmillakin, niin osa vanhuksista on kiinnostuneempia asioista ja ilmiöistä ja toiset taas henkilökohtaisista asioistaan, joihin voi kuulua lasten ja lastenlasten lisäksi vaikka naapureiden tai sukulaisten tekemiset ja sanomiset. Samaa ilmiötä huomaa, kun joku on pienten lasten kanssa muutaman vuoden kotona, niin jututkin alkaa liittyä pääasiassa lapsiin ja kotiin. Ja kun palaa taas työelämään, niin jututkin monipuolistuvat.