Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe, todellakin. Kiitos ap:lle avauksesta ja kaikille asiallisista kommenteista. Joku luuseri täälläkin luulee, ettei koskaan vanhene, ehkä ei vanhenekaan? Kuolo korjaa äkkiä nuoriakin. Riittää, että näkö huononee tai kädet vapisee, siinä ei enää verkkopankkia käytä nuorempikaan.

Terveen, normaalisti liikkuvan, näkevän ja kuulevan ihmisen on vaikea hahmottaa, mikä kaikki muuttuu ongelmaksi sitten, kun em asiat ei enää toimikaan. Ja se on ihan normaaliakin, että ei hahmota. Jos jalka on noussut vuosikymmeniä ihan normaalisti kynnyksen yli ja yhtenä päivänä ei enää nousekaan, niin siinä on taas yksi ongelma lisää ratkaistavaksi. Mun vanhemmillani oli aina hienoja mattoja, mutta kun isän liikuntakyky heikkeni ja isä siirteli huonekaluja työntämällä, ne matot alkoi olla välillä niin rutussa, että olivat jo tosi vaarallisia. Oli pakko ottaa matot kokonaan pois, mutta sitten ongelmana oli liukas parketti. Se nyt ratkaistiin ostamalla isälle aikuisten nk turvasukkia eli sellaisia kuin mitä usein taaperoilla näkee, mutta aikuisten kokoa. 

Olen kertonut ennenkin, että tavallaan olen onnekas, kun sairastuin nivelreumaan jo 34-vuotiaana. On ollut aikaa opetella ja totutella siihen, että asiat muuttuvat koko ajan hankalammiksi. Aamulla, kun pitäisi nousta ylös ja lähteä vessaan, onkin ihan tönkkösuolattu neulamuikku. Maitotölkit tippuu käsistä, purkinkansia ei saa auki jne. Just vähän aikaa sitten ostin herneenpalkoja ja sattui olemaan sormissa tavallista kivuliaampi päivä, niin enhän mä saanut niitäkään auki. Omaan kotiini olen viime vuosina tehnyt remontteja ja aiemmat parketit vaihdoin vinyylilankkuun. Ihan vain siksi, että se ei ole liukas. Myös matot on mulla sellaiset, että vaikka kissa vetäisi nk kakkaraveja ympäriinsä, niin matot pysyvät paikoillaan lattiassa. Portaikossa mulla on jo liukuestematot. Alunperin hankin ne vanhan koirani vuoksi, mutta en aio niitä poiskaan repiä,. koska ovat oikein hyvät mulle itsellenikin. Täytän ensi kuussa kuitenkin "vasta" 65 vuotta, mutta koko ajanhan mä kotiani arvioin sitä silmällä pitäen, että mitä sitten, kun en enää.... Ja vaikka mielelläni asuisinkin loppuun asti tässä kodissani, niin tiedostan oikein hyvin, että jonain päivänä on ehkä muutettava tästä muualle.  Mulle tulee nyt perinnöksi tilava kerrostalokaksio ja ihan mielelläni pidän sen ainakin toistaiseksi vuokralla. Ehkä muutan siihen joku päivä itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä ennenkään erityisesti "otettu" vanhempia asumaan, vaan se oli pakko, kun ei muuta tilaa ollut. Vasta myöhemmin yleistyi ajatus vanhusten muuttamisesta lähemmäs palveluja.

Mitä tulee vanhusten siirtelyyn, joka kerta itseä pelottaa lähteä äitiä esim. portaita alaspäin viemään, vaikka portaita ei ole kuin muutama, asuu siis ekassa kerroksessa. Joskus saan siskon kaveriksi, jos aikataulut onnistuu, mutta noissa tilanteissa sen huomaa, että ei ole ammattilainen auttamaan. Monessa muussa toki myös.

Siksi monen asian työntäminen omaisille tuntuu huonolta, että eihän sitä itse osaa ammattilaisen tavoin asioita arvioida.

Olen samaa mieltä, mutta olen myös tietoinen, että enenevässä määrin on esitetty, että jatkossa vanhusten hoito siirtyisi vahvemmin kotihoidon ja omaisten vastuulle.

Mutta tuokin sitten edellyttää aika pitkälti sitä, että vanhus on valmis muuttamaan sellaiseen asuntoon, missä ei kompuroi kynnyksiin eikä rappusissa. Lisäksi pitää olla - toki vanhuksden tilanne huomoiden - tilaa esimerkiksi sängylle siten, että sinne nyt omainen tai hoitaja jotenkin mahtuu auttamaan vanhuksen sängystä ylös yms. Eli pitää huomioida vanhuksesta huolehtivien ergonomiakin. Ja riittävät apuvälineet ajoissa. Mä jouduin yhden kerran viemään äitini suihkuun, kun se oli kainaloitaan myöten shitissä ja jo pelkästään äidin saaminen sieltä sängystä ylös oli aika urakka ja satutin siinä sitten selkänikin. Puhumattakaan sitten, kun märällä ja liukkaalla kylpyhuoneen kaakelilattialla paljain jaloin yritin pysyä pystyssä suihkuttaessani äitiä. Oltais voitu kaatua siinä äidin kanssa molemmat ja sitten olisi ollut yhden lonkkamurtumapotilaan sijasta kaksi lonkkamurtumapotilasta. 

Olen käynyt muutaman kerran vierailulla läheisessä palvelutalossa ja ne asunnot on suunniteltu juuri tällaista varten. Suurimmasta osasta tavaroitaan vanhus tietysti joutuu luopumaan sellaiseen muuttaessaan, mutta asunto ei voi olla täynnä lipastoja, senkkejä, pikkupöytiä yms vaan lattiatila pitää olla suurimmaksi osaksi tyhjä. Isää jouduin muutaman kerran auttamaan, mutta aika mahdotonta, kun yläkerran käytävällä oli niin paljon erilaista pöytätasoa ja muuta, ettei siihen edes mahtunut kahta ihmistä rinnakkain. Lopulta päädyttiin siihen, että isän sohva heitetään roskiin ja tuodaan makuuhuoneesta sänky sen tilalle olohuoneeseen. Vaikka siis isällä olikin porrashissi eli pääsi  istuen kerrosten välillä, niin ei sekään riitä, jos ei enää ilman apua pysty kävelemään omin jaloin ollenkaan. Sitten isän oli pakko asua vain yhdessä huoneessa. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä ennenkään erityisesti "otettu" vanhempia asumaan, vaan se oli pakko, kun ei muuta tilaa ollut. Vasta myöhemmin yleistyi ajatus vanhusten muuttamisesta lähemmäs palveluja.

Mitä tulee vanhusten siirtelyyn, joka kerta itseä pelottaa lähteä äitiä esim. portaita alaspäin viemään, vaikka portaita ei ole kuin muutama, asuu siis ekassa kerroksessa. Joskus saan siskon kaveriksi, jos aikataulut onnistuu, mutta noissa tilanteissa sen huomaa, että ei ole ammattilainen auttamaan. Monessa muussa toki myös.

Siksi monen asian työntäminen omaisille tuntuu huonolta, että eihän sitä itse osaa ammattilaisen tavoin asioita arvioida.

Niin no ennenvanhaan ne omaiset yleensä asui ihan siinä samoilla nurkilla kuin vanhuksetkin. Harvemmin ne vanhukset muuttivat sen paremmin lähemmäs palveluja kuin kaupunkeihin lähemmäs lapsiaankaan. Kaupungeissahan ne palvelut olisivat olleet, vaikkei edes lapset olisi asuneet siellä. 

Tosiasia on, että tämän päivän vanhukset ovat saaneet itse elää erilaisen nuoruuden ja aikuisuuden kuin omat vanhempansa ja sen vuoksi moni vanhus nimenomaan haluaa säilyttää itsemääräämisoikeutensa eikä alkaa totella omia lapsiaan edes siinä tapauksessa, että lapset ottaisivat mummon/vaarin kotiinsa asumaan. Se "talossa talon tavoilla" ei näille vanhuksille oikein toimi, jos se taloi ei satu olemaan juuri vanhuksen talo ja omainen sitten joutuu sopeutumaan vanhukset vuorokausirytmeihin ja muihin tapoihin.

Tiistaita nasut ja epänasut! Tuli terkkarista takaisinsoitto ja olen vissiin sen verran erikoinen tapaus sairauksieni vuoksi, että terveyskeskuslääkäri joutuu nyt ensin konsultoimaan HUS:ista erikoissairaanhoitoa ennenkuin voi vastata esittämääni kysymykseen. Onneksi asialla ei ole mikään kiire. Ja nyt ei tarvitse taas hetkeen mennä kännykkä kädessä vessaankin, kun ei tarvitse odotella enempää takaisinsoittoja vaan lääkärin ohjeet tulee Maisaan. Mä olen tykännyt tuosta Maisasta, kun perussairauksieni asiat on hoituneet sitä kautta niin helposti. Kahteen vuoteen ei ole tarvinnut kasvotusten tavata omalääkäriä. 

Kohta ystävän kanssa ravintolaan lounaalle. Siskoni soitti vähän aikaa sitten ja kertoi, että ei päässytkään lähtemään jo aamusta kauppareissulle. Kysyi, haluanko autokyydin kauppakeskukseen. Mikäpä siinä, kun ulkonakin taas sataa kaatamalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on äkkinäisestä vammasta kyse, ei sitä ole edeltäkäsin voinut hoitaa. 

Täti oli pärjännyt sen 7 kuukauden ajan nähtävästi hyvin, kun olit hänet tavannut.

On se ihme, ettei muuttofirnasta saa apua laitteiden hakemiseen. Ap ei ole mitenkään vastaantuleva, ja moni muukaan.

Ulkomailla asuvana haukuttiin, ettei tytär pidä huolta äidistään. Sitten omaisen kuoltua oli 3 päivää aikaa hakea omaisen tavarat palvelutalosta. 

Vastahakoisia ovat suomalaiset ja syyttäväisiä. 

Apnä olisin hommannut ne välineet tädille. SITTEN olisin ehdottomasti ottanut yhteyttä poikaan tai keitä läheisiä tädillä oli. Asia täytyy hoitaa, eikä molemminpuolinen holtittomuus auta.

Tavallaan samaa mieltä, mutta ymmärrän kyllä huolen siitä, että jos auttaa vähän niin joutuu seuraavaksi auttamaan paljon enemmänkin. Sinänsä joku apuvälineiden kuljetus, vaikka olisikin 250 km päässä ei ole kovin iso juttu, mutta siitä seuraa helposti oletus monesta muustakin asiasta.

Muuten samaa mieltä kansssasi, mutta missä päin Suomea ne apuvälinelainaamot ovat auki muulloinkin kuin virka-aikaan? Siis silloin, kun ihmiset ovat töissä? Täällä Vantaa-Kerava hyvinvointiaeella meidän lähin  apuvälinelainaamo on auki ainoastaan ma-pe  klo 8:00-11:00. 

Mä mietin sitäkin, että kun tänä päivänä suunnilleen joka toisella on potkujen uhka ilmassa, niin miten työpaikoilla, joilla on yt:t menossa suhtaudutaan niihin työntekijöihin, jotka tarvitsee vapaata viedäkseen jollekin sukulaiselle apuvälineitä? Vaikka kyseessä olisikin työntekijän oma äiti, ei työnantajan silti tarvitse suostiua moiseen. Ja varsinkin, jos kyseessä on vain työntekijän täti, niin ei senkään vertaa. Työnantajan ei tarvitse antaa edes palkatonta vapaata työntekijän tädin hautajaisiinkaan. 

Mutta noin muuten kanssasi samaa mieltä. Annat pirulle pikkusormen ja se vie sulta koko käden.

Tätä olin juuri tulossa sanomaan, että eipä onnistuisi ainakaan meillä. Nyt kun syksy on alkanut, on hirveä ilmapiiri ongelma siitä, että lasten sairastumisten ja työntekijöiden sairastumisten vuoksi on poissaoloja. Väki käy sairaana töissä. Työkaveri itki tänään väsymystä vessassa, kun hänen korvakierteessä oleva lapsi valvottaa. Jokainen miettii ihan kaikkia poissaolojaan, lakisääteisiäkin, että miten vaikuttaa omaan asemaan seuraavissa yt:ssä tai kuluvalla viikolla omaan kertyvään työtaakkaan tai työkavereiden. Jos tässä joku ilmoittaisi, että otanpa vapaapäivän, että lähden tädin apuvälineitä kuljettelemaan, niin voisi kahvihuoneessa olla kolkko tunnelma. Ja takuulla ei vapaapäivää myönnettäisi palkattomanakaan, jos rehellisesti sanoisi tuollaisen syyksi. 

Ovatko nykyvanhukset olleet työelämässä lainkaan aikanaan, kun kuvittelevat että arkisin työikäiset voivat hoidella heidän asioitaan? Onko muka niin voinut tehdä heidän työaikanaan?

Ehkä vanhuksissa on vielä muutamia mökinmuijia, jotka työkseen hoitivat kantturoita aamuin illoin ja päivä jäi periaatteessa vapaaksi joskus hoitaa asioita. Samoin voi löytyä kotirouvia, joiden Mies elätti perheen. Mutta suurin osa nykyeläkeläisistä on ollut jonkinlaisessa työssä eli ovat nyt kai unohtaneet sen työelämän paineet kai?

Entisaikoihin vertaaminen on sikälikin vähän tyhmää, että joskus aikoinaan ne iäkkäät vanhemmat asuivat jos nyt ei ihan samassa rakennuksessa niin hyvin usein ainakin samassa pihapiirissä lastensa ja lastenlastensa kanssa. En muista, että 1960- ja 1970-luvuilla yhtään kenenkään kaverini isovanhemmat olisivat asuneet samassa kerrostaloasunnossa lastensa ja lastenlastensa kanssa. Taitaa olla aika harvassa ne tämän päivän eläkeläiset, jotka aikoinaan ottivat omat vanhempansa kotiinsa asumaan. Ja mitä tulee sitten tulevaisuuteen, niin nykyisin uudet asunnot ovat yhä pienempiä. Vielä joskus 1970-luvulla kerrostaloyksiö saattoi hyvinkin olla 32 m2, mutta nyt sellaiseen tilaan ängetään kaksio. Kaksio sitten oli jotain 55 m2 ja jokin aika sitten katselin tänne alueelle rakennettavia uusia kerrostaloja, niin kerrostalokolmiossa on 43 m2. Miten sellaiseen saa edes järjestettyä huonekalutkaan niin, että vanhus pääsee hyvin ja esteettömästi liikkumaan rollaattorilla tai pyörätuolilla? Ja joo, kylpyhuoneet on isoja ja esteettömiä, mutta kylpyhuoneeseenko vanhuksen sänky ja tavarat on tarkoitus laittaa?