Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sun eläkkeellä oleva vanhempi tehnyt asuntoon kaikki remontit vai jääkö ne sulle? Vakuutus ei korvaa vanhoja putkia eikä kattoa. Vakuutuksissa on ikäpoistot.

Jos asuu vuokralla ei remonteista tarvitse itse huolehtia ja omistusasunnon jokainen yrittää hoitaa mahdollisimman hyvin. Jos sillä eläkkeellä olevalla vanhemmalla ei ole itsellä varaa tai osaamista niin varmaankin lapset (eli ne perijät) auttavat tai järjestävät tarvittaessa vaikka muuton.

Vuokralla asuva tosiaan maksaa joka kuukausi jopa niistä tulevista remonteista, joista ei pääse ehkä itse koskaan edes nauttimaan. Sen takiahan vuokra on paljon suurempi kuin vuokranantajan maksama yhtiövastike. Vuokralainen siis maksaa niitä remontteja etukäteen. 

Nro 270: "Ja sitten menet hautaan ja haalimasi rahakasa hajoaa kaikkiin ilmansuuntiin muiden tuhlattavaksi. Onnea siitä!"

Mulla on kaksi lasta, nyt jo keski-iässä. Ihan mielelläni annan rahani heille perinnöksi. Ja jos he sattuisivat kuolemaan mua ennen, niin testamenttaan omaisuuteni vaikka Hesylle. Sitäpaitsi kun seuraa Suomessa vanhustenhuollon tilannetta, niin eiköhän mun rahojani tule menemään vielä monenlaisiin palveluihin, joita joutuu joskus hankkimaan. 96v isäni asuu edelleen omistusasunnossaan. 2-kerroksinen rivari, kolmessa tasossa. Hommasi muutama vuosi sitten sinne porrashissin. Maksoi vähän päälle kymppitonnin. Siivoojat käy parin viikon välein, ostoksensa tilaa kotiinkuljetuksella. Jos ei jaksa laittaa itselleen ruokaa, niin tilaa paikallisesta ravintolasta. Kyllä ikääntyessäkin rahaa menee. Mutta ei niitä rahoja tarvitse käyttää mihinkään tarpeettomaan silloin, kun ei vielä ole mitään pakollista tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen ansiosidonnaisen sai kerättyä 6 kuukauden töillä esim. 2 vuotta kesätöissä. Enää ei.

Mä veikkaan, että tämä on yksi keskeisimmistä' syistä, miksi työssäkäyvätkin ovat vähentäneet kulutustaan ja alkaneet pistää enemmän rahojaan säästöön ja sijoituksiin.  Plus tietty toi potkulaki vielä päälle.  Vain hyvin harvalla on nykyisin niin tukeva työtuoli, ettei se missään tapauksessa ikinä voi kaatua. 

Nro 202: "Oikeesti... Ero tulee puolelle pareista, konkurssit, työttömyydet ja sairaudet on ihan arkipäivää. Miten sellaisen osuminen omalle kohdalle voi olla yllätys. Ja jos on aikuisena hetkeäkään elänyt "hyväosaisena" (siis keskustelusta päätellen tienannut 2500 brutto), niin  miten ei ole saanut mitään puskuria aikaiseksi. Vaikka 50 /kk indeksirahastoon ja unohdetaan sinne. Ei tunnu siinä jokapäiväissä elämässä missään."

On yllättävän paljon ihmisiä, jotka ovat mitoittaneet elintasonsa kahden aikuisen palkkatulojen mukaan. Ja kun ero tulee tai toinen jää työttömäksi, kaikki romahtaakin. Nyt vielä sellainenkin juttu, että ansiosidonnaista on sekä määrällisesti että kestoltaan vähennetty. 

Kun aikoinaan ostin asunnon, en ostanut sitä kenenkään toisen kanssa. Kävin pyytämässä lainatarjouksia useammastakin pankista ja yhdessä pankissa mulle olisi myönnetty lähes kaksinkertainen summa kuin mitä tarvitsin. Ja juu, en ostanut asuntoa Helsingistä enkä edes Espoosta vaan Vantaalta. Hyhhyh Vantaa...miksi ihmeessä, vaikka pankki olisi myöntänyt enemmänkin lainaa? Koska laskin, että hätätapauksessa muuta kulutustani vähentämällä pystyisin maksamaan lainaani ansiosidonnaisellakin. Tiukkaa olisi toki tehnyt, mutta olisin pärjännyt. Ja olisi ollut 2 vuotta aikaa joko löytää uusi työpaikka tai saada asunto myytyä. Ja tosiaan kun en ottanut enempää lainaa, mulle jäi rahaa myös säästöön ja sijoituksiin. Ja kun asuntolaina oli maksettu, niin aiemmin siihen kulunut summa meni säästöön ja sijoituksiin. Mulla ei ole koskaan ollut autoa, kesämökkiä, venettä, moottoripyörää eikä muutakaan vastaavaa rahareikää, joten summat, jotka tuollaisiin olisi mennyt, pystyin laittamaan säästöön ja sijoituksiin.  Edes mun läheisimmät eivät ole tienneet,  paljonko olen milloinkin tienannut. Varmaan kuvitelleet, että en kauheen hyvin, kun en omista enkä tee mitään "luxusta".  Lomani olen aina - paria poikkeusta lukuunottamatta - viettänyt kotona. Viime syksynä kävin Irlannissa, edellisen kerran kävin ulkomailla 2015. Valtaosa huonekaluistani on aina ollut kierrätyskamaa, jotka olen sitten joko entisöinyt tai tuunannut ihan erilaiseksi. Jotain nikkaroinut alusta lähtien itse. Aikoinaan tein kaikki omat ja lasteni vaatteet, vain kenkiä, sukkia ja alusvaatteita piti ostaa. Eipä tarvinnut kodin ulkopuolisia harrastuksia, kun aika meni ompelukoneen ja neulepuikkojen parissa. 

Mä olen ikuisesti kiitollinen äidilleni, joka jo 1970-luvu lopulla opetti mulle vuosibudjetin tekemisen. Ja sanoi aikoinaan, että mitään muuta eri osteta velaksi kuin korkeintaan asunto. Jos pesukone hajoaa eikä säästössä ole vielä rahaa uuteen pesukoneeseen, sitten pestään nyrkkipyykkiä kunnes pesukonerahat on kasassa. Osamaksulla ei osteta. Äiti myös opetti sen, että on säästötili, johon laitetaan rahaa just em tilanteita varten. Ja sitten on sijoitukset, joihin ei kosketa kuin aivan pakon edessä. Se, että ottaa päähän pestä farkkuja lavuaarissa, ei ole sellainen tilanne, johon sijoituksia alettaisiin realisoida. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4000 € ei ole iso palkka, kohtuullinen ehkä, verottaja pitää siitä huolen.

Minulla on 4000€ nettopalkka brutto 8000€ minusta ei ole reilua joutua antamaan veroihin ja yms maksuihin niin paljon kun sillä maksetaan muiden eläkkeitä, joita ei itse kuitenkaan saa

Ohho, mulla brutto 6500€ ja netto saman 4000€.

Melkoinen progressio juuri tästä ylöspäin.

Mitäs hyötyä sitten on kouluttautua ja pyrkiä ylöspäin niska limassa, kun todellinen palkka tulee kuitenkin olemaan sama kaikilla?

Vaikka se, että työnkuva on mielenkiintoisempi. Tai se visio, missä itsensä näkee tulevaisuudessa, edellyttää koulutusta ja/tai ylöspäin pyrkimistä. Mä olen aina tehnyt töitä vain rahan takia, mutta toki mieluummin sellaista duunia, mikä ei ainakaan ihan joka aamu ota aivoon. Ja jos siitä on vielä maksettu ihan hyvin, niin mikä ettei. Aikuiselämäni eka työpaikka oli 19-vuotiaana HYKS:in Lastenklinikalla sairaala-apulaisena. Eli siivoojana. Kyllä mä jo siellä ollessani tiesin, että en halua sitä hommaa ja sillä palkalla tehdä 45 vuotta.  Kun 34-vuotiaana sain nivelreumadiagnoosin, tiesin välittömästä, että vaikka sairaus etenisikin hitaasti, niin en tulisi pääsemään sairaanhoitajan hommista vanhuuseläkkeelle. Ensin vaihdoin sairaalassa toimistohommiin ja muutamaa vuotta myöhemmin lähdin opiskelemaan työn ohessa monimuoto-opiskeluna it-alalle. Viimeiset 13 vuotta eli sen vakavan sairastumiseni jälkeen sain tehdä etätöitä. Ei tarvinnut nivelten kipeytymisen takia hakea sairaslomaakaan, kun sängystä työpöydän ääreen oli lyhyempi matka kuin sängystä vessaan. Mutta.....tässäkin oli tuuria siinä, että sattui olemaan sellainen työpaikka, jossa se etätyö sallittiin jo silloin. Jossain toisessa paikassa ei olisi sallittu vaan eteen olisi tullut työkykyneuvottelut.