Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vääristelty tutkimus. Se tutkimus kertoi ruokakunnan nettovarallisuudesta eli yksin asuva nuori aikuinen joka asuu esimerkiksi vuokralla ja opiskelee. Aivan normaalia ettei ole varallisuutta vielä.
Kertooko oikeasti ruokakunnan varallisuudesta? Eihän tuossa tutkimuksessa ole sitten mitään järkeä. Muitakin virheitä voi olla, kuten se, mikä otetaan huomioon omaisuutena. Nimittäin kyllä kolmekymppisillä jo jotain alkaa olla itselläänkin, joten keskiarvo on silti liian matala.
Mä luin sen artikkelin ja itsekin ihmettelin, miten esimerkiksi 16-vuotiaalla voi muissa EU maissa olla jo niin paljon varallisuutta. Suomessa 16 v on just vasta päättänyt peruskoulun eikä kyllä vielä moneen vuoteen voi haaveilla edes asuntolainasta. Sekään ei tuosta jutusta selvinnyt, lasketaanko varallisuudeksi myös velka? Tarkoitan, että jos sulla on 200 000 € velkaa ja omistusasuntosi arvo on 220 000 €, niin onko sulla varallisuutta 20 000 € vai 220 000 €? Mutta asuntolainasta vielä, niin Suomessa oli ajanjakso, jolloin pankit aika hovelistikin myönsivät asuntolainaa. Nyt on jo jonkin aikaa sitten palattu tiukempiin sääntöihin. Harva Suomessa saa nykyisin asuntolainaa ilman, että on säästöjä. Ja kun nuori aikuinen makselee vuokraa, niin ei palkastakaan kauheasti jää säästöön. Varsinkin, jos siinä samalla sitten lyhentää opintolainaansakin. Sitten vielä sekin, että jos esimerkiksi 30-vuotiaana ottaa asuntolainan, jonka takaisinmaksuaika on 25 vuotta, niin henkilöhän on jo 55v ennenkuin asunto on kokonaan maksettu. Siinä tuskin kauheesti omille lapsille on vielä ehditty antaa ennakkoperintöjä tai isompia summia lahjana.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella lemmikin omistajalla pitäisi olla sekä koira että kissa. Koira palvoo isäntäänsä puolijumalana ja kissa tiputtaa maan pinnalle palvelijakseen.
Totta joka sana. Harki, että tänne ei voi liittää kommentteihin kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole kommentti muitten koirahaaveisiin tai kokemuksiin. Onnea sopivan lemmikin löytymiseen. Koira on monelle tärkeä seuralainen. Itse en ota enää koskaan koiraa enkä kissaakaan. Lemmikki sitoo liikaa. Liikaa huolehdittavaa ja aikatauluttaa arkea niin, että oma vapaus mennä ja reissata vaatii aina järjestelyjä. Koira varsinkin tarvii omistajalta paljon. Kissa on itsenäisempi. En halua olla tarpeellinen kenellekään. Samasta syystä pyydän harvoin ketään kylään. Oma rauha rikkoutuu ja vieraat pesiytyy tuntikausiksi. Erakko en silti ole, pidän yhteyttä pariin ystävään ja sukulaisiin, joiden kanssa on jotain yhteistä sukulaisuuden lisäksi.
Ymmärrän hyvin! Kun mun eka koirani kuoli, päätin, että en koskaan enää ota koiraa. Enkä heti ottanutkaan. Mä sain ensimmäisen kissani synttärilahjaksi, kun täytin 13 vuotta. Sen jälkeen kodissani on aina kuulunut tassujen töminää. Paitsi silloin, kun 18-vuotiaana lensin himasta ja jouduin jättämään kissani vanhemmilleni. Ja sitten ekan koirani kuoleman jälkeen 3 viikkoa. Muistan, kun koiran kuoleman jälkeen olin Tori.fi:stä etsimässä yhtä retrokattilaa ja eteeni tulikin ilmoitus kahdesta kissasta, jotka etsivät uutta kotia. Toinen oli 6v ja toinen 3v. Tuo nuorempi on Kyylä. Kattila jäi ostamatta, mutta sain kaksi kattia :D
Lemmikit tottakai sitoo. Mutta niin sitoo lapsetkin. Kissan tai koiran voi jättää muutamaksi tunniksi yksin kotiin, mutta taaperoa ei voi. Sain esikoiseni 24-vuotiaana ja mulle on jo 40 vuotta ollut ihan luontevaa, että jos olen vastuussa jostain, en voi elää kuin Ellun kana vaan pitää huolehtia siitä, että joku muu huolehtii, jos mä haluan tehdä jotain muuta. Muistan, kun aikoinaan tein ekan työmatkani Floridaan. Esikoinen asui jo omillaan ja kuopus oli 16v. Mulla oli isokokoinen koira. Koira, joka tuli meille, kun kuopus oli 4v. Ihan hyvin uskalsin olla 2 viikkoa työreissussa Floridassa. Paljon oli siihen aikaan juttua siitä, että jos teinit jättää yksin kotiin, niin kohta siellä on kotibileet ja sinne änkeää sellaistakin porukkaa, jota teini itse ei haluaisi. Mutta mä tiesin voivani luottaa siihen koiraan. Ja kuopukseenikin. Hyvin niillä se pari viikkoa meni, vaikka täällä kuopuksen kavereita olikin.
En mäkään ottaisi lemmikkkiä, jos mulla ei olisi sille ketään hoitajaa silloin, jos itse vaikka joutuisin sairaalaan tai lähtisin lomareissulle. Mutta mulla on. Koko lähisukuni asuu 10 kilometrin säteellä. Mä olen hoitanut heidän kissojaan, koiriaan ja kilpikonniaan ja hekin sitten tarvittaessa mun lemmikkejä. Toissatalvena siskoni lähti koko jälkikasvunsa kanssa kahdeksi viikoksi Kiinaan ja mulla oli silloin "lainakoirani" ja lisäksi siskoni kilpikonnat. Ja tietty oma koirani ja Kyylä. No problem. Mä olen joskus asunut viikonkin siskoni pojan luona (ihan tossa lähellä eli kävelymatkan päässä) ja tehnyt sieltä käsin etätöitä. Olivat Turkisssa viikon lomareissulla. Hyvin hoitui.
Tänään juttelin mun pojan kanssa ja kerroin, että melkein olisin ottanut Ukrainasta koiran. Mun poika alkoi nauraa ja sanoi vaan, että no taas tällainen mutsin aivopieru, mutta ehkä olisit voinut sen ottaakin. Mun poika ei nimittän muista sellaista aikaa, kun meillä ei olisi ollut koiraa. Tai no sen pari vuotta, kun otinkin vain kissoja. Mutta siis lapsuudestaan. Kun mun eka koira kuoli ja eläinlääkäri tuli kotiin tekemään eutanasian, mun poika oli vasta 19v. Muistan, miten hän seisoi yläkerran rappusilla ja katsoi, mitä tapahtuu. Hänellä ei ollut mitään muistikuvia ajasta ennen sitä malamuuuttia. Kun tän toisen koiran aika tuli, hän halusi olla täällä. Siinä missä hän silloin aikoinaan katsoi vierestä, kun mä pitelin koiraa sylissäni, tällä kertaa mä katsoin vierestä, kuinka hän piteli koiraa sylissään.
Jos mulla ei olisi tällaista eläinrakasta tukiverkostoa, en varmaan ottaisi yhtäkään lemmikkiä. Viime syksynäkin päästiin siskoni kanssa Irlantiin, kun poikani hoiti sekä koiran että kissan. Jos jostain syystä hän ei olisi voinut hoitaa, niin sitten tyttäreni olisi hoitanut tai siskoni aikuiset lapset.
Vierailija kirjoitti:
Jokin aika sitten puhuttiin kyyläämisestä taloyhtiöissä vähän läpällä. Totuus on tarua ihmeellisempää. Nyt oli uutinen turkulaisesta taloyhtiöstä, jota iäkäs nainen terrorisoi. Valvoo, mm. ettei talossa vierailevat lapset kytä taloyhtiön leikkipaikan keinuja. On saanut ajettua läpi erikoisia sääntöjä. Sunnuntaisin ei saa käyttää astianpesukonetta eikä imuroida. Pyykkiäkään ei saa pestä edes taloyhtiön pesutuvan koneilla. Vaatimusta, ettei näitä juttuja saisi tehdä lauantaisinkaan, oli aiemmin käsitelty. Joku asukas kommentoi tyyliin tämä rouva on back to sixties.
Mä luin tänään saman jutun. Kaikenlaisia ihmisiä sitten onkin. En mäkään sunnuntaisin tee sellaisia asioita, joista kuuluu meteliä naapuriin (esim poraa seiniin reikiä tms), mutta nyt kyllä ihan normaaleja kotihommia voi tehdä. Meidän taloyhtiössä on ollut näiden vuosikymmenten aikana muutama tuollainen tyyppi, jotka haluavat määrätä ja sanella säännöt. Jokainen heistä on ollut ennen eläkkeelle jäämistään sellaisessa työssä, jossa ovat saaneet pomottaa muita. Sanella sääntöjä ja määrätä. Tuli mieleen, että ehkä - joillekin - on iso juttu, kun se työelämän auktoriteetin rooli katoaa taivaan tuuliin eläkkeelle jäädessä ja sitten pitää yrittää saada auktoriteettinsa takaisin vaikka taloyhtiössä. Meillä on onneksi niin iso taloyhtiö ja suurin osa asukkaista ihan tervepäisiä, että ne "taloyhtiön johtajat" on hiljennetty aika nopeasti.
Kun omat lapseni olivat pieniä, oli aivan normaalia kierrättää niin lasten vaatteet kuin muutkin tarvikkeet. Vaunut, pinnasängyt, hoitopöydät, syöttötuolit, lelut jne. Isompien kohdalla sitten sukset, monot, pulkat, luistimet, polkupyörät jne. Yleensä kierrätys tapahtui kaveripiirissä tai lähisukulaisten kesken, mutta aika harvoin tarvitsi ostaa mitään uutena.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/