Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin suomalaisille hoitajille ei makseta kunnon palkkaa? Mikä se olisi se kunnon palkka, jos nykyinen ei riitä? Nyt ihmetellään, miksi aikaisemmin budjetoidut sote-rahat eivät riitä, kun ne nousivat juuri edellisen palkkakierroksen takia. 

Suomalaisilla sairaanhoitajilla on kyllä ihan hyvät palkat. Nykyään monet nuoret eivät ole vain kiinnostuneita ns tavallisista töistä- olkoon ala mikä tahansa... Tuotetaan someen sisältöä; ollaan tubettajia etc.; ne ovat niitä nykyajan "ammatteja."

Mä olen jo jonkin aikaa miettinyt, miksi tämän päivän nuoria ei kiinnosta lähihoitajan työ vanhustennhuollossa. Ja tullut mieleeni muutamia asioita. Monella ei ehkä ole ollut kovinkaan läheistä suhdetta edes omiin isovanhempiinsa saati sitten muihin iäkkäisiin sukulaisiinsa. Vanhukset ovat siis nuorille "outoa sakkia", eikä nuoret oikein tiedä, miten vanhusten kanssa pitäisi olla tai mitä niille voi puhua. Toinen asia on, että nuoret ovat kasvaneet "paremman hajuisessa" ympäristössä. Tarkoitan tällä sitä, että pahoja hajuja kuten uloste, oksennus jne ei nuoret normaalisti elämässään edes kohtaa. Paitsi silloin, kun ne tulevat omasta kehosta. Osaahan ällöttää jo vauvan vaippojen vaihtaminen saatika sitten aikuisten. Työ vanhustenhuollossa koetaan haisevaksi, epämiellyttäväksi ja oudoksi. Siitä siis puuttuu vetovoima kokonaan. 

Toinen juttu on sitten tuo, että nykynuorten suosikkiduunit on jotain ihan muuta kuin  mitä oli muutama vuosikymmen sitten. Ei muakaan kasarilla houkutellut mikään maatalon emännän homma tai edes mikään maatalouslomittajan työ. Jokaisella aikakaudella on nuorilla omat juttunsa ja omat haaveensa. 

Vierailija kirjoitti:

Tää touhu on mennyt jo niin naurettavaksi median ja pöyristyjien toimesta, että kaikki uskottavuus on karissut joka nyt vielä jostain kravatista saa itkupotkuraivarit.

Ei hyvänen aika. Ihan sairasta menia. Ja en oo persu vaan sdp:tä äänestellyt.

Nykyaika on perseestä, täysin.

Googletin äsken, miltä mesimäyrä näyttää. Voi perhana, mulla on Vallilan Mäyrä-pussilakana ja aika samannäköinen otus, Uskaltaakohan tuota lakanaa käyttää vai huomaanko muuttuneeni nasseksi?

Arhinmäeltä fiksu veto tehdä graffiti Vantaan puolelle, niin ei helsinkiläiset veronmaksajat joudu sitä maksamaan vaan vantaalaiset :D Vai mahdetaankohan saada Arhinmäki maksamaan itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tässä keskustelussa ymmärtävän sitä, että vaikka oma elämä ikään kuin pysähtyy uupumuksen ja kriisien takia, ei muiden elämä pysähdy, vaan jatkuu. Tukena voi ystävä tietysti olla, mutta mielestäni on väistämätöntä, että kun ei olla tekemisissä ja et tavoita entistä ystävääsi ja pääse tekemään samanlaisia juttuja kuin ennen, etsitään seuraa muualta eikä jäädä 10 vuodeksi odottelemaan. Sitten kun uupunut onkin toipunut, voi muilla olla jo ihan toiset kuviot. 

Tämän saman olen huomannut muutamien todella hyvien ystävieni kanssa ihan siinä, että elämät muuttuvat erilaisiksi esimerkiksi lasten saamisen myötä. Aiemmin yhdessä olo on ollut antavaa molemmin puolin, mutta nykyisin tarjolla on (omasta näkökulmastani) väsyneitä kahvitteluita, joita säestää vauvan ja pikkulapsien huuto, keskeytykset, päiviunihyssyttelyt jne. Olkoonkin kuinka hyvä ystävä tahansa, niin itse kaipaan ystävyydeltä myös muuta ja huomaan, että hakeudun mieluummin ihmisten seuraan, joilla on sama elämäntilanne. Tylyä ja julmaakin ehkä, mutta koen, että ystävyydet perustuvat juuri siihen, että yhdessä olo tarjoaa molemmille mielekästä tekemistä - iloineen ja suruineen.  

Ap:kun vetäytyi, kun oli uupunut. Kyllä hän vaikutti ymmärtävän, että uupuneen seura ei välttämättä ollut halutuinta seuraa ei-uupuneiden keskuudessa. Hän vain olisi halunnut palata ystävyyteen uupumuksen hellitettyä, mutta hänet torjuttiin. Samoin tuo pienten lasten äiti, josta kirjoitit, voisi haluta palata ystävyyteen kun lapset on vähän kasvaneet ja elämä helpompaa. Minusta tämä aloitus koskee sitä, että miksi hyvät ystävyydet ei voisi kestää tuollaisia taukoja rankan elämänvaiheen vuoksi. Miksi ei voisi olla taas hyviä ystäviä, kun elämäntilanne vihdoin antaisi siihen myöden? Miksi se torjutaan, joka tällaista yrittää?

Tai edes kavereita. Mä ymmärrän ihan hyvin, että kun elämäntilanteet muuttuvat, muuttuvat myös ihmissuhteetkin. Aiemmin ketjussa jo kirjoitin, että mä en ole koskaan nk poltellut siltoja takanani. En loukkaantunut sydänjuuriani myöten, kun pitkaikainen ystäväni päättikin hankkia iltatähden ja aloitti alusta pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan, kun omat lapseni olivat jo isoja koululaisia. Kun muutama vuosi sitten sattumalta tapasin hänet bussissa, oli ihan selvää, että ollaan edelleenkin ystäviä. Ei samalla intensiiviydellä kuin joskus aikoinaan, koska meillä on edelleen vähän eri elämäntilanne eli mä olen vielä työelämässä ja hän jo eläkkeellä. Silti pidetään yhteyttä. Kolmen vuoden päästä minäkin olen eläkkeellä ja sitten voidaan taas keksiä samalla tavalla yhteisiä juttuja kuin mitä meillä aikoinaan oli, kun oltiin samassa elämäntilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä äiti ruikuttavan tyttärensä tuntee.

Siis se on ruikutusta, kun äiti ei usko minun käyvän töissä ja väittää minun valehtelevan? En ole hänelle ruikuttanut mitään vaan hän kertoi ettei usko minun käyväni töissä. Teen pitkää päivää ja nyt pitäisi käynnistää kuukausuen iltaprojekti, kun olen äidin mielestä päivät työttömänä.. niin onko tämä teistä realiteeteissä kiinni olemista? Äiti on 78-vuotias.

Ap

Siis mitä ihmettä? Mitä hän kuvittelee sun päivisin tekevän ja mistä saavasi rahaa?