Reipas ja tunnollinen lammas

Minä autan, mutta mun vanhempani asuvatkin samassa taloyhtiössä. Jos asuisivat jossain kauempana, ei onnistuisi, koska mulla ei ole edes ajokorttia. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri kirjoitti:

Voimia ap.

Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.

Olisi edes selittänyt.

Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!

Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.

Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.

Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.

On kyllä kova vaatimus että ystävän pitäisi sanoa että en jaksa enää kuunnella vaikeuksistasi, ole hiljaa. Todella kova vaatimus. Harva pystyy esiintymään noin kovapintaisena ja romuttamaan mielikuvan itsestään empaattisena ihmisenä. Vaikka jokaisella tulee se raja joskus vastaan, oli miten empaattinen tahansa.

Juuri siksi olisi hyvin tärkeää tarkkailla merkkejä toisen väsymisestä ja osata lopettaa ajoissa. Tuohan on hyvin yksisuuntaista, jos toinen vaan paahtaa menemään ja edellyttää että toinen sitten määrää lopettamaan kun on aika.

Totta kai pitäisi kyetä seuraamaan merkkejä, jaksaako toinen kuunnella, jos itsellä on joku paha paikka tai kriisi. Sitä vaan on silloin keskellä omaa huonoa tilannettaan ja hetkellisesti itsekeskeinenkin , ettei se aina onnistu. Ja ihmisillä on erilaiset rajat ja voimat, joten kyllä itse täytyy pitää omista rajoistaan ja jaksamisistaan huolta. Ja mielellään ajoissa viestiä jollain tavalla ystävälle , että nyt alkaa riittää.

Niin ettei jouduttaisi ollenkaan siihen pisteeseen, että ainoa keino on panna välit kokonaan poikki.

Joidenkin kanssa varmaan se on ainoa keino, mutta useimmat kyllä vihjeestä osaavat ottaa vaarin.

Tuo on yksi vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on se, että ihan itse omassa päässään miettii, kuinka kivaa toisen on kuunnella valittamista. Mulla on eräänlainen periaate, että voin max 10 minuuttia purkaa ystävilleni jotain omia murheitani, mutta sen jälkeen on ystäväni vuoro purkaa omiaan ja sitten siirrytään muihin aiheisiin. 

Vaikka usein luen kommenttejasi pitäen niitä fiksuina, niin suhtaudun niihin jotenkin varautuneesti, ja tämä avaa asiaa. Vastaisitko kysymykseen, miksi kenenkään pitäisi sitoa aikaansa ja huomiotaan ystävyyteen, joka on ilmainen kymmenen minuutin terapiakuponki mutta vain ehdottoman tasapuolisen vaihtotalouden vallassa, jossa jokainen minuutti korvataan vastakuunteluna. Minulle olisit ystäväkandidaattina pelottava ja epäluotettava. Enkä silti ole luonnevikainen enkä hankala. Vaan vaativa ja antelias samaan aikaan. Ystäviä minulla on vähän, mutta luotettuja, ja menisin todella pitkälle ystävän takia. Silloin puhutaan kun jollain on huolta, ja niin pitkään kuin on tarvis. Jaaritella voi muidenkin kanssa.

10 minuuttia nyt valittaa tuttavalle kadunkulmassa kipeästä peukalosta. Eihän tuossa ajassa pysty isoja asioita vielä avaamaan mitenkään. Älkääkä nyt tulko sanomaan, ettei ystävä ole terapeutti. Kyllä noita ennen on ystävien kanssa pystytty vatvomaan ainakin tunti tai kaksi. Mutta niinhän se kaiken menettänyt Job järkyttyi, kun ystävät eivät jaksaneet istua hiljaa nuotiolla kuin viikon, kun olisi kaksi pitänyt. Ehkä 50 vuoden päästä ystävä on se, joka kuuntelee kuulumisiasi minuutin. Mutta haluammeko me sellaisen maailman? Tämä on valintakysymys. Kumpaan suuntaan haluamme maailmaa viedä? 

Ei tietenkään tarvitse, jos ei halua. Jos haluaa vain sellaisia ihmissuhteita, joissa itse saa kaataa toisen niskaan mitä vaan vaikka pitäen monen tunnin monologia, mutta toisen ei tarvitse kuunnella ollenkaan, sitten hankkii sellaisia ihmissuhteita, joissa tuo sopii molemmille. 

Mun aiemmassa kirjoituksessani kommentoin kohtaa, jossa kuuntelemiseen kyllästyneeltä edellytettiin, että hänen pitäisi sanoa, että nyt riittää. Ei siis edellytetty sitä, että se "valittaja" lainkaan miettisi, onko kohtuullista kuormittaa toista niin paljon vai riittäisikö vähän vähempikin. Mun mielestä pitää hyväksyä myös se, että vaikka itsellä olisi vaikeaa elämässä, myös sillä ystävällä voi olla vaikeaa elämässä. Pitää siis jaksaa kuunnella myös sen ystävän murheet ihan kuten häneltäkin edellyttää, että hän omien murheidensa keskellä jaksaa kuunnella sinun murheistasi. Jos lähtee sille linjalle, että vain minun murheeni ovat puhumisen arvoisia ja ystäväni murheista ja jaksamisesta minun ei tarvitse välittää lainkaan, todennäköisesti se ystävä alkaa hakea seuraa muualta. Mun mielestä pitää murheidenkin keskellä jaksaa olla kiinnostunut myös ystävästä, hänen kuulumisistaan ja elämästään ja hänen mahdollisista murheista., Jos ei jaksa, miksi ystävän pitäisi jaksaa?

Se 10 minuuttia oli esimerkki. Esimerkki siitä, että antaa ystävälle yhtä paljon aikaa kertoa omista asioistaan kuin mitä itse aiot käyttää omista asioistasi puhumiseen. Ja joka kerta olisi hyvä puhua näiden "sydämen purkamisten" jälkeen myös jostain muusta. Jostain positiivisemmasta. Olkoon se sitten vaikka jokin suunnitelma, mitä on ajatellut tehdä sitten, kun vaikea elämäntilanne on ohi. Jotain, minkä jälkeen keskustelusta viimeiseksi jää tunne, että toivoa on, valoa  näkyy tunnelin päässä ja vielä se aurinko paistaa risukasaankin. 

Mä ymmärrän hyvin, mitä aloittaja tarkoittaa. Omalla työpaikallani ei missään vaiheessa ollut etätyöpakkoa vaan toimistolle sai mennä, jos etätyö ei onnistunut. Varsinkin ne, joilla oli lapsia kotona, kävivät koko ajan toimistolla töissä. Osa meni toimistolle ainoastaan silloin, jos puoliso ja/tai lapset olivat vapaapäivällä tai lomalla. Osa taas kävi muutaman kerran viikossa toimistolla yksinkertaisesti siksi, että siellä oli ergonomisesti parempi työpiste. 100%:sti etätöitä tekivät vain ne, joilla oli kotona sekä työrauha että kunnollinen työpiste. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä on vain kunnioitettava jokaista ihmistä sen verran, että antaa heidän elää niin kuin itse haluavat. Jos joku haluaa elää ilman sinua, niin se on sitten niin. Ei kai kukaan haluaisikaan pakolla yrittää olla ystävä, jos sitä ei kerran oikeasti toiselle olekaan.

Vihaamaan ei varmasti kannata alkaa, koska siihen tuskin oikeasti on syytäkään.

Itse voisin kuvitella tekeväni tuollaisen katoamistempun ystävälle vain siitä syystä, että olisin itse niin väsynyt/rikki/kiltti, etten kykenisi käymään sitä raskasta keskustelua ystävän kanssa, miksi haluan pysyä erossa hänestä. En vain pystyisi. Se olisi liikaa.

Voihan olla, että tilanne on väliaikainen. Mutta jokaisen on parempi antaa olla rauhassa, silloin kun kerran toinen sitä nyt tarvitsee syystä tai toisesta. Kyselyt vain pahentaisivat asiaa. Ja se olisi jo häirintää. Annetaan kotirauha jokaiselle.

Yksi syy on myös se, jota parisuhdeghostaajatkin käyttävät, eli halutaan pitää ovi auki, jos joskus myöhemmin on halua jatkolle. Siksi ei käydä loppukeskusteluja. Aina voi ilmestyä takaisin ja antaa joku ontuva selitys poissaololleen.

Keskustelussa rinnastetaan aika usein parisuhde ja ystävyys. Jäin miettimään mistä se mahtaa johtua.

Molemmissa keskeistä on toisen ihmisen arvostus, virheineen päivineen, mutta on myös perustavaa laatua olevia eroja kuten se, että rakkaus on kokonaisvaltaista eikä siinä ole välimuotoja. Joko rakastaa tai ei rakasta - ystävyys  ei ole samalla tavalla totaalista kuin rakkaus. On tuttavia, ihmisiä menee ja tulee, ystävyys muuttuu tuttavuudeksi ja tuttava ystäväksi, elämäntilanteet erottavat ja yhdistävät. Ystävyydessä on myös eroavaa se mikä on ketjun aihe eli että toinen voi pitää sinua läheisenä ystävänä, kun itse pidät häntä tuttavana, johon voit lopulta hermostua ja katkaista välit, kun tämä tuppaa koko ajan lähemmäs.

Kommentissa kuvattua tapaa, että pitää ystäviä tai tuttavia ikään kuin varalla tekstin kirjoittaja ilmeisesti pitää huonona ja paheksuttavana asiana. Minä taas pidän sitä joustavuutena ja taitona, että kykenee säilyttämään entiset ystävät tuttavina tai tuttavat tuttavina, vaikka nämä tahtoisivat enemmän. Se ettei tahdo ystävyyttä enää tai ollenkaan ei ole mikään loukkaus, vaikka se voidaan kokea loukkaavana. Ja syy siihen, että halutaan tuttavuutta vain voi liittyä ihan vain siihenkin, ettei elämään enää mahdu enempää läheisiä ystäviä. Tuttava voi edelleen olla mukava, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka kanssa tuntisi riittävästi yhteistä halutakseen lähempää tuttavuutta. Rakkaussuhteessa taas tuollaisia välimuotoja ei ole. 

Sitten meillä on elämässä useimmilla tuttavia, joita ei ole itse valinnut, vaan heidän kanssaan on vain tultava toimeen, vaikka heistä ei varsinaisesti pitäisi. Esimerkkinä vaikkapa oman puolison hyvien ystävien vaimot. Se voikin olla välillä melkoista taiteiluolIa, jos ei satu ko. henkilöstä oikein pitämään, kun pakko on joskus tekemisissä olla. 

Kirjoitin kommentoimasi viestin. Minulla on ystäviä, joiden kanssa ollaan tiuhemmin ja löyhemmin ja ystävyys säilynyt vuosikymmenet.

Rinnastin parisuhdeghostaajiin ne "ystävät", jotka tulevat luoksesi, kun tarvitsevat itse jotain (yleensä konkreettista tyyliin kyyti, raha, apu jossain askareessa jne.), eivätkä toisaalta itse ole toisen tarpeita varten vastavuoroisesti. He ovat niitä, jotka katoavat ja ilmestyvät, eikä se ole samaa kuin normaalin ystävyyden erilaiset vaihtelut.

Laitoitkin itse tuon sanan lainausmerkkeihin eli kyseessä ei oikeastaan edes ole ystävät vaan jotain kavereita tai muita tuttuja. 

Niin, koska olen luullut heitä ystäviksi silmien avautumiseen asti. Ovat käyttäytyneet ystävän tavoin ja suhde ollut tiiviskin.

Hyvä, että silmäsi ovat avautuneet. Hyväksikäyttäjät osaavat yleensä olla alkuun oikeinkin mukavia. Jossain vaiheessa kuitenkin alkaa just rahan lainaaminen, autokyytien pummaaminen yms. Sellaiseen ei pidä lainkaan lähteä mukaan. Tai jos huomaat, että niistä ei synny mitään vastavuoroisuutta, ainakin lopettaa erilainen auttaminen. Mulla on ollut kavereita, joille olen joskus lainannutkin rahaa, mutta usein olen sanonut, että en voi lainata. Siis vaikka ihan hyvin olisin voinutkin. En ole pankki enkä pikavippifirma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä on vain kunnioitettava jokaista ihmistä sen verran, että antaa heidän elää niin kuin itse haluavat. Jos joku haluaa elää ilman sinua, niin se on sitten niin. Ei kai kukaan haluaisikaan pakolla yrittää olla ystävä, jos sitä ei kerran oikeasti toiselle olekaan.

Vihaamaan ei varmasti kannata alkaa, koska siihen tuskin oikeasti on syytäkään.

Itse voisin kuvitella tekeväni tuollaisen katoamistempun ystävälle vain siitä syystä, että olisin itse niin väsynyt/rikki/kiltti, etten kykenisi käymään sitä raskasta keskustelua ystävän kanssa, miksi haluan pysyä erossa hänestä. En vain pystyisi. Se olisi liikaa.

Voihan olla, että tilanne on väliaikainen. Mutta jokaisen on parempi antaa olla rauhassa, silloin kun kerran toinen sitä nyt tarvitsee syystä tai toisesta. Kyselyt vain pahentaisivat asiaa. Ja se olisi jo häirintää. Annetaan kotirauha jokaiselle.

Yksi syy on myös se, jota parisuhdeghostaajatkin käyttävät, eli halutaan pitää ovi auki, jos joskus myöhemmin on halua jatkolle. Siksi ei käydä loppukeskusteluja. Aina voi ilmestyä takaisin ja antaa joku ontuva selitys poissaololleen.

Keskustelussa rinnastetaan aika usein parisuhde ja ystävyys. Jäin miettimään mistä se mahtaa johtua.

Molemmissa keskeistä on toisen ihmisen arvostus, virheineen päivineen, mutta on myös perustavaa laatua olevia eroja kuten se, että rakkaus on kokonaisvaltaista eikä siinä ole välimuotoja. Joko rakastaa tai ei rakasta - ystävyys  ei ole samalla tavalla totaalista kuin rakkaus. On tuttavia, ihmisiä menee ja tulee, ystävyys muuttuu tuttavuudeksi ja tuttava ystäväksi, elämäntilanteet erottavat ja yhdistävät. Ystävyydessä on myös eroavaa se mikä on ketjun aihe eli että toinen voi pitää sinua läheisenä ystävänä, kun itse pidät häntä tuttavana, johon voit lopulta hermostua ja katkaista välit, kun tämä tuppaa koko ajan lähemmäs.

Kommentissa kuvattua tapaa, että pitää ystäviä tai tuttavia ikään kuin varalla tekstin kirjoittaja ilmeisesti pitää huonona ja paheksuttavana asiana. Minä taas pidän sitä joustavuutena ja taitona, että kykenee säilyttämään entiset ystävät tuttavina tai tuttavat tuttavina, vaikka nämä tahtoisivat enemmän. Se ettei tahdo ystävyyttä enää tai ollenkaan ei ole mikään loukkaus, vaikka se voidaan kokea loukkaavana. Ja syy siihen, että halutaan tuttavuutta vain voi liittyä ihan vain siihenkin, ettei elämään enää mahdu enempää läheisiä ystäviä. Tuttava voi edelleen olla mukava, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka kanssa tuntisi riittävästi yhteistä halutakseen lähempää tuttavuutta. Rakkaussuhteessa taas tuollaisia välimuotoja ei ole. 

Sitten meillä on elämässä useimmilla tuttavia, joita ei ole itse valinnut, vaan heidän kanssaan on vain tultava toimeen, vaikka heistä ei varsinaisesti pitäisi. Esimerkkinä vaikkapa oman puolison hyvien ystävien vaimot. Se voikin olla välillä melkoista taiteilua, jos ei satu ko. henkilöstä oikein pitämään, kun pakko on joskus tekemisissä olla. 

Kirjoitin kommentoimasi viestin. Minulla on ystäviä, joiden kanssa ollaan tiuhemmin ja löyhemmin ja ystävyys säilynyt vuosikymmenet.

Rinnastin parisuhdeghostaajiin ne "ystävät", jotka tulevat luoksesi, kun tarvitsevat itse jotain (yleensä konkreettista tyyliin kyyti, raha, apu jossain askareessa jne.), eivätkä toisaalta itse ole toisen tarpeita varten vastavuoroisesti. He ovat niitä, jotka katoavat ja ilmestyvät, eikä se ole samaa kuin normaalin ystävyyden erilaiset vaihtelut.

Laitoitkin itse tuon sanan lainausmerkkeihin eli kyseessä ei oikeastaan edes ole ystävät vaan jotain kavereita tai muita tuttuja.