Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Jos yksin asuessasi yllättäen saat kotona vakavan sairauskohtauksen tai tapahtuu jokin tapaturma, todennäköisyytesi selviytyä saattavat olla heikommat kuin heillä, joilla on joku asuinkumppani.

Totta, mutta tuossakin vaikuttaa paljon se, onko asuinkumppanisi sillä hetkellä kotona vai vaikkapa töissä. 

Otsikossa muuten puhuttiin yksinäisyydestä, joka on tunne, eikä yksin olemisesta, joka taas on fyysinen olotila. Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisikin puoliso tai kämppis jakamassa saman asunnon. Yksin asuvalla taas voi hyvinkin olla seurustelukumppani, ystäviä sekä muita läheisiä kuten vanhemmat, sisaruksia, omat aikuiset lapset jne eikä hän tunne olevansa lainkaan yksinäinen. Eli kumpi nyt lynentää elinikää: yksinäisyys vai yksin oleminen?

Vierailija kirjoitti:

Lisään listaan hyvän pukeutumisen.

On ollut mukava katsoa vanhoja Suomifilmejä ja valokuvia, missä miehillä oli puku päällä lähes joka paikassa ja naisilla myös joku jakkupuku tai muu vastaava.

Tarkoitan nyt jotain 40-60 lukua.

Nykyinen collari ja trikoomuoti on kovin tylsän näköistä ja mielikuvituksetonta. Siinä ei ole mitään kaunista eikä hienoa mitä voisi ihastella vuosikymmenien päästä.

Tuntuu, että kaikki menee vain alaspäin mitä enemmän "helpottavaa" teknologiaa tulee. Liika helppous sekä passivoi, että tylsistyttää. Kunto rapistuu ja aivotkin voi surkastua. Sitä vastaankin on vaikea taistella kun laiskottelu on niin houkuttelevaa.

Totta tuokin. Mutta pukeuduttiinko silloin kuten pukeuduttiin siksi, että niissä vaatteissa oli mukava olla? Vai siksi, että niin "kuului" pukeutua? Ihan varmasti naiset olivat iloisia silloin, kun ei tarvinnut enää vääntäytyä tiukkaan korsettiin. Se oli samalla tavalla vapauttavaa kuin mitä nykyisin on mukavissa trikoovaatteissa. Eikä muuten korkokengissä keikkuminen mitään ihan mukavaa ollut jaloille. Itse käytin korkkareita vielä kasarillakin - siis ihan arkena - vaikka jalat olivat ihan muhennosta välillä. Mutta kun piti olla olevinaan. 

Mitä tulee laiskuuteen, niin sekin on totta. On kuitenkin oma valinta, miten käyttää lisääntyneen vapaa-aikansa. Mä teen huomattavasti mieluummin nettiostoksia ja tilaan vielä kotiinkuljetuksella kuin kierrän kaupoissa etsimässä jotain, mitä kaupoista ei löydy. Ja sitten raahata ne vielä julkisilla (mulla ei ole autoa) kotiin. Tästä säästyneen ajan sitten kuljen koirani kanssa ulkona. Paljon mukavampaa kuin kauppojen kiertely. Ja tulee muuten juteltua matkan varrella paljon enemmän ihmisten kanssa kuin shoppailureissuilla.

Koska olen elänyt sen ajan, jolloin joka ainoa asia piti hoitaa joko puhelimella tai paikan päälle menemälllä, osaan arvostaa nykypäivän helppoutta. Tämä digimaailman helppous on yksi syy siihen miksi pystyn huolehtimaan 96- ja 94-vuotiaista vanhemmistani.

Kahvilakulttuurin yleistyminen Suomessa ja sen helppous kyllä vaikutti siihen, ettei pariin vuosikymmeneen käyty juuri kenenään kotona kahvilla. Pandemia muutti tämänkin omassa ystäväpiirissäni. Ja vaikka nyt voikin tavata kahviloissa, ei enää kiinnostakaan, koska kyläilykulttuuri palasi takaisin. Kenties jäädäkseen tai sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vasta syntynyt 93 joten en voi sanoa kaipaavani "entisaikoja", joista aloittaja puhuu. Silti, kaipaan aikaa, jollaista lapsuudessani oli. Siis ihmisiin yhteydenpidon osalta, luulen että luonteeni sopisi sellaiseen paljon paremmin. Nykysin en jaksa sitä että kuuluisi somen ja kännyköiden myötä olla jatkuvasti saatavilla tai elää sitä maailmaa kuuluaksesi porukkaan.

Kirjeiden lähettely tai lankapuhelimella soittelu olisi paljon mukavempaa ja sitä haluaisi tehdä kun et muuten tietäisi mitä ihmisten elämään kuuluu. Nykyisin kaiken saa tietää (tai osan totuudesta) somesta ja ei oikeastaan enää kaipaa muuta kun luulee että tietää jo mitä sen toisen elämässä on meneillään. Itse en päivittele somea kuin harvoin, jollain "turhilla" kuvilla, niin ei minusta olla kiinnostuneita. Siellä kuitenkin on niitä jotka ovat aktiivisia ja saavat vastavuoroisuutta niin meitä somehiljaisia ei edes muisteta.

Sitten ne muutama kaveri mitä on, ärsyttää se jos itsellä kiirettä ja kaveri laittaa viestiä niin oletus on että edes saman päivän aikana vastataan. Jos joku oli lankapuhelimeen soittanut, niin et edes tiennyt siitä ellet ollut kuulolla, eli ei painetta siitä että pitäisi soittaa takaisin.

Tästä jaksaisin jauhaa vaikka kuinka. Luulen kuitenkin että entisaikaan olisin kokenut vähemmän yksinäisyyttä.

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Olet vielä nuori ja sun ikäluokastasi varmaan kaikki omaksuivat asiat, joita kehitys on tuonut mukanaan. Mun vanhemmat ovat syntyneet 1920-luvun lopulla ja omat vanhempansa edellisen vuosisadan puolella. Jo mun lapsuudessani mummoni harmitteli, kun ennen tultiin koko perheen voimin käymään ja nyt vaan soitetaan puhelimella. Jo lankapuhelinkin siis muutti ihmisten tapaa pitää yhteyttä. Millainen maailma on sitten, kun sun ikäluokkasi lapset ovat 30-40 -vuotiaita. Vaikea sanoa. Ehkä hekin haikailevat aikaa, kun olivat vielä lapsia. Muistelevat, miten ihanaa oli 2020-luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin ihmissuhteisiin piti jopa panostaa. Hyviä aikoja.

Niihin ei vaan haluta panostaa enää...

Niinpä. Kyllä nykyisinkin ihmissuhteisiin täytyy panostaa, jos haluaa ylläpitää ihmissuhteitaan. Jos ei halua, se on sitten eri juttu.

Noin muuten aiheeseen, niin mä en kaipaa mitään menneitä vuosikymmeniä. Jokaisessa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Tämä on jo seitsemäs vuosikymmen, jolla olen elänyt (synnyin 1961) ja monet asiat on nykyisin helpompia kuin ennen. Ja monia asioita voi edelleen tehdä ihan kuten ennenkin. Itse ainakin tykkään siitä, että monet asiat hoituvat verkossa. Ei tarvitse mennä enää paikan päälle jonottamaan. 

Ottamatta kantaa muuhun, niin eikö Helsingin kaupunki suunnittele Pasilan aseman muuttamista Helsingin päärautatieasemaksi? Kaukojunathan eivät sen jälkeen edes kulkisi keskustaan asti, joten matkalaukkujaan raahaava stadiin tulija pitää silloinkin hakea Pasilasta.