Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama tapahtuu suomalaisille suomessa. Meitä oli isossa tehtaassa 2 kesätyöntekijää kummallekin oudolla paikkakunnalla. Kahvitauolla jutellaan paikallisten kanssa niitä näitä ja kun työpäivä loppuu, ne häipyy koteihinsa hoitamaan arjen askareita, tapaamaan sukua ja tuttujaan, harrastamaan what ever. Me ulkopaikkakuntalaiset sitten teimme sen arjen toisistamme: kävimme uimassa, syömässä, pyöräilemässä. Kyllähän sitä työtuttuja tuli vastaan kylillä liikkuessa, mutta aina ne oli menossa johonkin/tekemässä jotain. Enkä kyllä itsekään lähtisi tai päinvastaisessa tilanteessa pyytäisi puolituttua mukaan jos menen mummolle tai kaverille käymään.

Mä vähän luulen, että Suomessa ei kauheesti tykätä kutsumattomista vieraista. Onhan meillä näille ihan oma nimityskin eli kuokkavieras eikä tuossa termissä ole mitään positiivista. Jos ollaan menossa tapaamaan mummoa, ei sinne mukaan oteta työkaveria, paria naapuria ja jotain kaupan kassajonossa itsensä esitellyttä randomia. Jos joku järjestää illanistujaiset, sinne menevät vain ne, jotka kekkereiden järjestäjä on kutsunutkin, eikä kukaan kutsutuista ota mukaansa sellaisia - varsinkaan järjestäjälle tuntemattomia - joita ei ole kutsuttu. Itse voi toki järjestää kekkerit, joihin kutsuu vaikka kaikki tuntemansa ihmiset ja kutsutuille voi halutessaan sanoa, että tuokaa mukananne kaikki, jotka vain saatte mukaanne haalittua. 

Suomessa - nuorisoa lukuunottamatta - harva tapaa ystäviään päivittäin tai edes viikottain. Koska ihmisillä on elämässään yleensä muutakin kuin ystävät ja kaverit, heidän tapaamisensa ei tapahdu kovin usein. Jos saa ystävänsä kanssa sovittua tapaamisen ja tarkoitus olisi jutella jostain henkilökohtaisesta asiasta (esim huonosti menevä parisuhde, oma tai lapsen sairaus tms) ja ystävä tuo mukanaan jonkun kolmannen henkilön, sitten tapaamisen tarkoitus ja tavoite muuttuu kokonaan, koska asiasta, josta olisi halunnut puhua, ei sitten puhutakaan. 

Olen kuullut - itseasiassa meksikolaiselta - että suomalaisten kanssa on vaikea ystävystyä, mutta kun ystävystyy, suhde on verrattavissa Meksikossa lähinnä sisaruussuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Josue puhuu asiaa. Paikallistenkin on vaikea saada ystäviä Suomesta. Ei itsessä tarvitse tarvitse olla mitään vikaa, mutta ystäviä ei Suomesta vaan saa. Tai saa vain harvoja.

Saa niitä, tässäkin on esitetty parikin asiaa miten niitä saa. Enkä ymmärrä tuota, että pitäisi löytyä ystäviä ä, eivätkö kaverit riittäisi? Minulla ainakin mutta ystävyys on syntynyt vuosien saatossa, ei sormia napsauttamalla.

Nyt tämä herra voisi siis hieman vaivautua ja opetella puhumaan maan kieltä vihdoinkin sekä vaivautua.

Miten voi olla enemmäni ystäviä kuin kavereita, jotenkin epäloogista?

Tuo edellinen kirjoitti "ystävät ovat paljon enemmän kuin kavereita" ja tarkoitti varmaankin, että ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit. Suhde heihin on siis erilainen kuin suhde kavereihin. Näin minullakin on.

Ihan asiaahan tuo puhui. Suuri osa suomalaisista viihtyy erinomaisen hyvin kotona. Joko yksin, puolison tai mahdollisten lastensa kanssa. Opiskeluaikana vielä jaksaakin riekkua opintojen ohella siellä sun täällä, mutta monella tulee siinäkin rahatilanne vastaan. Suomessa ei ole tapana lähteä töiden jälkeen nk after workeille vaan töistä mennään joko suoraan kotiin tai harrastusten kautta kotiin. Ystävien ja kavereiden määrä on rajallinen, koska ei ole aikaa eikä monilla varaakaan olla jatkuvasti jossain ystävien ja kavereiden kanssa. Tai edes viestitellä kymmenille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä mietin että kannattaisiko tosiaan muuttaa johonkin muualle? 1300€ on posketon summa sairaanhoitajana työskentelevälle yksinhuoltajalle..

Missä Helsingin sairaanhoitajat sitten asuvat, jos eivät Helsingissä?

Miksi pitäisi olla töissä juuri Helsingissä? Voihan siellä olla töissä sinkkuna ja lapsettomana ja vaihtaa työpaikkaa sitten, kun tarvitsee isomman asunnon. Ei ole mikään pakko olla koko työuransa ajan Helsingissä töissä.

Niin no onhan sekin yksi ratkaisu, että kaikki sairaanhoitajat muuttavat jonnekin maakuntiin, ja Helsingin terveydenhuolto pysähtyy. Jostain syystä tätäkään ei haluta, vaan samaan aikaan haluttaisiin, että Helsingissä on työntekijöitä, mutta kuitenkaan he eivät saisi asua Helsingissä. Mahdoton yhtälö. 

Mä olen osittain samaa mieltä tuon aiemman kirjoittajan kanssa. Ei läheskään kaikilla sairaanhoitajilla - Helsingissäkään - ole neljää lasta ja vieläpä yksinhuoltajana. Kun aikoinaan opiskelin Tukholmankadulla sijaitsevassa sairaanhoito-opistossa sairaanhoitajaksi, olihan se houkutteleva ajatus, että olisi töissä Meilahden sairaalassa ja asuisi kävelymatkan tai korkeintaan muutaman pysäkinvälin päässä työpaikasta. Lapsettomana sinkkuna mulla olisi ollutkin varaa johonkin yksiööön sillä alueella, mutta ei todellakaan yksinhuoltajana. Kun esikoisen syntymän jälkeen palasin hoitovapaalta takaisin töihin, työmatkani oli lyhyt, mutta työpaikkani ei ollutkaan Meilahdessa vaan Myyrmäessä. Fillarilla 15 minuuttua, talvisaikaan bussilla ehkä saman verran. Myöhemmin palasin Meilahteen töihin, mutta lapset olivatkin silloin jo isompia. Olen vaihtanut työpaikkaa, asuinpaikkaa ja alaakin elämäntilanteiden muuttuessa ja vaikka Meilahdessa olikin ihan kiva olla töissä, ei se kuitenkaan mikään ainut vaihtoehto ollut. 

Edes siellä mainitsemassasi Myyrnäessä asuminen ei ole edullista. Jotenkin porukka tarkertuu tuohon Meilahteen vaikka fakta on että koko pk-seudulla asuminen on kallista. Hoitajia täällä kuitenkin tarvitaan, joten mikä sitten on ratkaisu ongelmaan? Hoitajat pois pk-seudulta ja tilalle kielitaidotonta porukkaa jostain ulkomailta?

Pääkaupunkiseudulla asuminen ON kallista, en mä muuta ole väittänytkään. Mutta jos haluaa sairaanhoitajan palkalla hankkia neljä lasta, silloin on mietittävä, missä sillä palkalla voi sen lapsikatraan kanssa asua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä mietin että kannattaisiko tosiaan muuttaa johonkin muualle? 1300€ on posketon summa sairaanhoitajana työskentelevälle yksinhuoltajalle..

Missä Helsingin sairaanhoitajat sitten asuvat, jos eivät Helsingissä?

Miksi pitäisi olla töissä juuri Helsingissä? Voihan siellä olla töissä sinkkuna ja lapsettomana ja vaihtaa työpaikkaa sitten, kun tarvitsee isomman asunnon. Ei ole mikään pakko olla koko työuransa ajan Helsingissä töissä.

Niin no onhan sekin yksi ratkaisu, että kaikki sairaanhoitajat muuttavat jonnekin maakuntiin, ja Helsingin terveydenhuolto pysähtyy. Jostain syystä tätäkään ei haluta, vaan samaan aikaan haluttaisiin, että Helsingissä on työntekijöitä, mutta kuitenkaan he eivät saisi asua Helsingissä. Mahdoton yhtälö. 

Mä olen osittain samaa mieltä tuon aiemman kirjoittajan kanssa. Ei läheskään kaikilla sairaanhoitajilla - Helsingissäkään - ole neljää lasta ja vieläpä yksinhuoltajana. Kun aikoinaan opiskelin Tukholmankadulla sijaitsevassa sairaanhoito-opistossa sairaanhoitajaksi, olihan se houkutteleva ajatus, että olisi töissä Meilahden sairaalassa ja asuisi kävelymatkan tai korkeintaan muutaman pysäkinvälin päässä työpaikasta. Lapsettomana sinkkuna mulla olisi ollutkin varaa johonkin yksiööön sillä alueella, mutta ei todellakaan yksinhuoltajana. Kun esikoisen syntymän jälkeen palasin hoitovapaalta takaisin töihin, työmatkani oli lyhyt, mutta työpaikkani ei ollutkaan Meilahdessa vaan Myyrmäessä. Fillarilla 15 minuuttua, talvisaikaan bussilla ehkä saman verran. Myöhemmin palasin Meilahteen töihin, mutta lapset olivatkin silloin jo isompia. Olen vaihtanut työpaikkaa, asuinpaikkaa ja alaakin elämäntilanteiden muuttuessa ja vaikka Meilahdessa olikin ihan kiva olla töissä, ei se kuitenkaan mikään ainut vaihtoehto ollut.