Reipas ja tunnollinen lammas

Ihan uteliaisuudsesta kysyn, miten nykyisin nk slpputyöstä kertyy eläkettä? Vai kertyykö edes? Mä tein kasarilla varsin paljon sairaalamaailmassa töitä, joissa työsuhteet olivat lyhyitä ja niiden väliin saattoi jäädä yhden päivän tauko eli ihan vain siten, että työsuhde päättyi perjantaina ja seuraava alkoi maanantaina ja näistä ei kertynyt mulle lainkaan eläkettä. Oli siihen aikaan varsin yleinen tapa Hyksissä ja tällä tavalla työsuhteet katkomalla ei kertynyt edes vuosilomia, vaikka työnantaja oli kuitenkin aina sama.

Vierailija kirjoitti:

Ikinä en ole tajunnut tätä, että pistetään palkkatavoite ja sen perusteella valitaan itselle oma ala :O Hirvittävän materialistista, ei jatkoon.

Ai? No minusta taas töitä tehdään nimenomaan sen vuoksi, että palkalla saadaan katettua ne asiat, joita vapaa-ajalla halutaan. On toki oikein mukavaa, kun työstään vielä tykkääkin ja tekee sitä mielellääån, mutta en mä huvin vuoksi töitä tee. 

Jos tekisin kokoaikaista työtä, it-alalla (lähinnä koodaushommia)  mun palkka olisi yli tuon. Mutta tein ensin 4-päiväistä työviikkoa ja nyt loppuvuoden 3-päiväistä työviikkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.

Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.

Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri. 

Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.

Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.

Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin.  Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni. 

Mikä tarve sinulla on erottaa kaverit ja ystävät toisistaan? Minusta on mukavampaa että on sopivan väljä ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei kuitenkaan liikaa sido minun omia tekemisiäni. Ei minulla ole mitään päänsisäistä rankingia omien kavereitten suhteen koska he ovat kaikki erilaisia yksilöitä.

Vanhemmiten olen tottunut myös jututtumaan täysin tuntemattomia ihmisiä vaikkapa ruokakaupassa ilman sen suurempia motiivejä, sillä minusta on mukava vaihtaa muutama sana kuin olla täysin tuppisuuna. En oleta että siitä seurasi mitään sen syvällisempää aivan kuten naapureitten tervehtimisestäänkään ei ole mitään haittaa paitsi että heidän kanssaan on järkevää olla tekemissä muulloinkin kuin vasta mahdollisissa kiistatilanteissa.

Koska mulle ystävyys ja kaveruus ovat eri asioita, Ystäväni voivat soittaa mulle keskellä yötä. Olen heidän vuokseen valmis valvomaan yöllä ja kuuntelemaan heidän huoliaan, vaikka seuraavana aamuna olisikin työpäivä. Kavereiden suhteen en ole valmis sellaiseen. Ystävän vuoksi - jos tilanne on vakava - voin ottaa palkatonta vapaata töistä ja mennä ystäväni avuksi, Kavereiden vuoksi en tekisi sellaista. Ystävälle voin lainata rahaa, kaverille en. Ystävälle kerron mulle ehkä vaikeistakin asioista, kavereille en.  Ystävä on mulle sillä tavalla tärkeämpi ihminen kuin kaveri, että ystävän vuoksi voin tehdä monia sellaisia asioita, joita kaverin vuoksi en tekisi. Ystävä ei ole ihan niin läheinen kuin siskoni, mutta aika lähellä sitä. Kaverit taas ovat mulle aika kaukana tästä. Ymmärrätkö pointin?

Minäkin juttelen tosi paljon erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa. Harvasta tapaamastani ihmisestä kuitenkaan tulee mun kaverini ja vielä harvemmasta ystäväni. Koska ei mulla olisi edes aikaa eikä voimavaroja sadoille ystäville. Tai edes sadoille kavereillekaan. MIten mä nyt tämän selittäisin. Mulle kaveruus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys. Kaverit ovat ihan kivoja olemassa, mutta ystäviin on kuitenkin ihan erilainen tunneside sekä luottamus kuin kavereihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kaikilla on diagnoosi ja burnout

Työn pitäisi joustaa ja olla helppoa/hauskaa/räätälöityä

Kyllä se entinen ja haukuttu lutterilainen asenne merkitsi paljon Suomen menestyksessä.  Vaivoja ei laskettu jos mieli eteenpäin.  Nyt pitää kaikki järjestellä ja mahdollistaa tarjottimelle valittavaksi.

Joitain vuosia sitten Yle Areenassa oli dokumenttisarja "Luterilainen työmoraali". Siinä kuvattiin hyvin muutosta, mikä on tapahtunut. Luterilaisessa työmoraalissahan ihminen raatoi työssään saadakseen taivaspaikan. Työtä ei siis tehty työnantajaa varten eikä varsinaisesti itseään varten paitsi sen osalta, että sai sitten kirkkaamman kruunun ja paremman mestan taivaassa. Työnantajan - joka kääri voitot taskuunsa ja jo elinaikanaan nautti ylellisestä elämästä - näkökulmasta luterilainen työmoraali oli tietenkin loistava juttu.