Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Kommentoija 42 jatkaa, että siskoni joskus aikoinaan ehdotti, että muutettaisiin yhteen. En suostunut. Minä olen rauhallinen hissukka ja hän sellainen, että aina pitää olla radio tai tv päällä, ja viikonloppuna jotain menoa. Muuten ollaan läheisiä ja on kiva häntä nähdä, mutta asuessa on tärkeää olla samanlainen elämäntyyli.

Mä asuin just versivahingon vuoksi siskollani 8 viikkoa. Lähes joka päivä kävin kotona katsomassa, miten remontti etenee. Nyt ollaan kotona oltu pari viikkoa ja vaikka täällä edelleen on kuin pommin jäljiltä, niin oma rauha on vaan niin ihanaa. Ja tarkoitan tällä erityisesti sitä, ettei tarvitse ottaa muita huomioon. Toki seinänaapurit siten, ettei mölyä, mutta ei mulla ole muutenkaan tapana mölytä. Siskoni luona en viitsinyt enää illalla mennä esimerkiksi keittämään teetä ja tekemään voileipää vaan ostin itselleni pähkinöitä, joita söin, mikäli oli nälkä. Eli kun illalla siskoni meni nukkumaan, mä pysyin hiljaa huoneessani ja valvoin. Kotona, jos ja kun mun  selkää tai niveliä särkee, voin kaikessa rauhassa kävellä vaikka keskellä yötä. Tai laittaa valot päälle ja puuhastella jotain, joka vie ajatukset pois kivuista. 

Ketjun alkuperäiseen kysymykseen. Mulle olisi todella vaikeaa, koska koittaisin ottaa kämppikset huomioon ja käytännössä se tarkoittaisi sitä, että olisin mahdollisimman vähän paikalla ja senkin vähän sitten hiljaa huoneessani. Tuskin laittaisin missään yhteiskeittiössä edes ruokaa vaan hommaisin mikroaaltouunin omaan huoneeseeni ja lämmittäisin vain eineksiä. Tai tilaisin Woltin kautta tai kävisin ravintolassa syömässä. Näin mä elin nämä 8 viikkoakin ja tökkii sekä einekset että ravintolaruoka. Evakkoreissun aikana ruokamenoni tuplaantuivat eli mun kohdallani soluasuminenen ei kyllä tulisi erityisen edulliseksi. Ja muutenkin menisi varmasti enemmän rahaa, kun viettäisi aikansa jossain muualla ja kävisi vain öisin kämpillä nukkumassa. En sitten tiedä, jos pystyisi asennoitumaan niin, että viis veisaa kämppiksistä ja eläisi ihan kuin itse haluaa. Mun luonteelleni se vaan olisi aika vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 70-luvun kasvatti. Kerrostalon pihalta aktiviteettimme löysimme, ei ollut kerhoissa kukaan. Yhden kerran meillä oli kahdeksan tuntia kotiavustaja äidin ollessa jossain sairaalatoimenpiteessä. Siinä oli kotiapu. Isovanhemmat asuivat keski-Suomessa, sieltähän ihmiset olivat töiden perässä pääkaupunkiseudulle lähteneet. Eipä ollut heistäkään siis turvaverkoksi; kerran kesässä heitä näimme isän kesäloman aikaan.

Meitä lapsia oli neljä eikä kukaan meistä erityisesti toistaan hoitanut.

Lapsia ei synny, kun ei ole vauvakuumetta eli sitä biologista viettiä hankkia lasta. Jos sellainen  olisi, lapsia syntyisi. Yhteiskunta avustaa tällä hetkellä varsin avokätisesti lapsiperheitä. Enempään ei ole resursseja eikä tarvetta.

Yhteiskunta ei kyllä _avusta_ lapsiperheitä mitenkään.

Tarjoaa neuvolapalvelut, erittäin edullisen synnytyksen, varhaiskasvatus = päivähoito on halpa ja koulu ilmainen. Näin systeemi toimii vain pohjoismaisissa hyvinvointivaltiossa.

Mikään tuosta ei ole avustamista. Ja ne vanhemmat maksaa valtavat verot.

- Neuvolapalvelut eivät toimi enää

- Synnytykset tulee taksiin ja tuulikaappeihin

- Päivähoito on paskaa

- Kouluun joutuu ostamaan jo kirjatkin ja laatu on surkea

Mä ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä mielestäsi sitten on avustamista? Mun lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991, joten voisin vastauksesi perusteella sitten verrata, millaista avustamista mä aikoinaan sain yhteiskunnalta ja mitä nykyisin ei enää saa. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten osalla närästää tämä, että lapsiperheet tarvitsevat apua. Mieti omalle kohdalle: olet joko 24/7 kiinni lapsessa tai sitten olet 24/7 kiinni töissä ja lapsessa. Jos minä haluaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähteä lenkille työpäivän päätteeksi, en voi. Ei lasta voi jättää yksin pinnasänkyyn nukkumaan ja painella pois kotoa.

Vaikka olisi ihan normaali perhe, niin kyllä jokainen vanhempi tarvitsisi lepoa välillä.

En vain käsitä sitä, että mikä oikein olisi se yhteiskunnan ratkaisu tähän, minkä perään moni kaihoaa. Onhan se selvää, että monelle vanhemmalle olisi tärkeää päästä työpäivän jälkeen lenkille. Jos ei puoliso, ystävä tai sukulainen tätä mahdollista, niin mitä yhteiskunta voi tehdä? Nykyään neuvoloissa puhutaan perhetyöntekijöistä, jotka voivat auttaa juuri sen lenkin tai hammaslääkärikäynnin ajan. Tietenkään nämä eivät tule sormia napsauttamalla, vaan lenkki täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on myös maksullista lastenhoitoapua saatavilla.

Millainen tämä mammojen kaipaama yhteiskunnan (päivystävä?) apujärjestelmä sitten olisi, mitä se maksaisi, kuka sen maksaisi? Ei sellaista ole koskaan ollut, ei edes niinä vanhoina hyvinä aikoina.

Kuinkahan moni täällä toivotonta tilannettaan voivotteleva on edes ottanut nykymuotoiseen perhetyöhön yhteyttä? Miten tämä mammojen kaipaama järjestelmä poikkeaisi tästä järjestelmästä?

Juoksumaton voi hankkia kotiinkin. Sitten vaan lasten mentyä nukkumaan kuulokkeet korviin,  musiikki soimaan ja eiku juoksemaan. Voi halutessaan juosta aamuun asti. Ja jos kaipaa raitista ilmaa juostessana, pistää juoksumaton parvekkeelle. 

Mä ymmärrän kyllä oman ajan tarpeen, mutta mulla omaa aikaa oli aikoinaan just silloin, kun olin pistänyt lapset nukkumaan. Eli se pari tuntia klo 20-23. Ja mä siis olin silloin yksinhuoltaja eli ei ollut puolisoa, joka olisi "päästänyt lenkille". 

Ja lisään tähän vielä, että Suomessa ei ole koskaan ollut sellaista aikaa, että työssäkäyvä vanhempi olisi saanut kunnalta jonkun hoitajan, jotta olisi päässyt töiden jälkeen lenkille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten osalla närästää tämä, että lapsiperheet tarvitsevat apua. Mieti omalle kohdalle: olet joko 24/7 kiinni lapsessa tai sitten olet 24/7 kiinni töissä ja lapsessa. Jos minä haluaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähteä lenkille työpäivän päätteeksi, en voi. Ei lasta voi jättää yksin pinnasänkyyn nukkumaan ja painella pois kotoa.

Vaikka olisi ihan normaali perhe, niin kyllä jokainen vanhempi tarvitsisi lepoa välillä.

En vain käsitä sitä, että mikä oikein olisi se yhteiskunnan ratkaisu tähän, minkä perään moni kaihoaa. Onhan se selvää, että monelle vanhemmalle olisi tärkeää päästä työpäivän jälkeen lenkille. Jos ei puoliso, ystävä tai sukulainen tätä mahdollista, niin mitä yhteiskunta voi tehdä? Nykyään neuvoloissa puhutaan perhetyöntekijöistä, jotka voivat auttaa juuri sen lenkin tai hammaslääkärikäynnin ajan. Tietenkään nämä eivät tule sormia napsauttamalla, vaan lenkki täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on myös maksullista lastenhoitoapua saatavilla.

Millainen tämä mammojen kaipaama yhteiskunnan (päivystävä?) apujärjestelmä sitten olisi, mitä se maksaisi, kuka sen maksaisi? Ei sellaista ole koskaan ollut, ei edes niinä vanhoina hyvinä aikoina.

Kuinkahan moni täällä toivotonta tilannettaan voivotteleva on edes ottanut nykymuotoiseen perhetyöhön yhteyttä? Miten tämä mammojen kaipaama järjestelmä poikkeaisi tästä järjestelmästä?

Juoksumaton voi hankkia kotiinkin. Sitten vaan lasten mentyä nukkumaan kuulokkeet korviin,  musiikki soimaan ja eiku juoksemaan. Voi halutessaan juosta aamuun asti. Ja jos kaipaa raitista ilmaa juostessana, pistää juoksumaton parvekkeelle. 

Mä ymmärrän kyllä oman ajan tarpeen, mutta mulla omaa aikaa oli aikoinaan just silloin, kun olin pistänyt lapset nukkumaan. Eli se pari tuntia klo 20-23. Ja mä siis olin silloin yksinhuoltaja eli ei ollut puolisoa, joka olisi "päästänyt lenkille". 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Menneiden vuosikymmenten glorifioinnissa kannattaa muistaa se fakta, että läheskään kaikkialla Suomessa ei saanut samoja kotipalveluita. Varmasti oli kuntia, joissa kodinhoitajan sai niin kunnanjohtajan perhe kuin kunnan surkeimman työkyvyttömän perhekin. Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991 ja täällä Vantaalla kun silloin yritti saada jotain kotiapua oman tai lapsen sairastumisen vuoksi, niin en saanut. Ja perustelu jo silloin oli, että koska kuitenkin olen työssäkäyvä ihminen, en tarvitse kunnalta kotiapua. Saadakseen täällä kotiapua piti siis olla jollain tavalla "sosiaalitapaus". 

Mitä sitten noin muuten tulee turvaverkostoasiaan, niin nykyisin jostain syystä vain isovanhemmat tuntuvat kelpaavan avuksi. Kun omat lapseni olivat pieniä, hyvin monella isovanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä. Ei edes oletettu, että Iisalmesta joku mummo tai vaari lähtisi ajamaan Helsinkiin hakemaan kesken päivän sairastuneen lapsenlapsensa päiväkodista. Päiväkotihan olisi ollut jo kiinni siinä vaiheessa, kun isovanhempi 500 km päästä olis päässyt perille. Vaikka mulla vanhemmat asuivatkin samalla paikkakunnalla, ihan itsehän mä lähdin töistä kesken päivän, jos lapseni oli sairastunut. Koska myös mun vanhemmat olivat silloin töissä. Enkä mä voinut edellyttää, että vanhempani ottaisivat palkatonta vapaata töistä hoitaakseni mun lapsiani, kun mä kuitenkin sain sitä varten ihan palkallistakin vapaata. 

Kaikenlaiseen muuhun arkiseen apuun oli yleensä naapurit. Erityisesti ne naapurit, joilla oli itselläänkin lapsia. Kun mä olin aikoinaan hoitovapaalla, olin hyvissä ajoin sopinut raskaana olevan naapurini kanssa, että jos lähtö synnärille tulee yöllä, voi tuoda esikoisensa mulle. Ja kun mun piti päästä vaikkapa hammaslääkärille, niin sovin siitäkin naapurin kanssa, että ottaa siksi aikaa mun muksuni.

Vielä lisäksi oli ihan tavallista siihen aikaan, että kun tuolla hiekkalaatikon äärellä istui päivisin äitejä taaperoineen, niin jos jonkun piti käydä kotona vaihtamassa vauvalle vaippa tai pikaisesti käydä ostamassa lähikaupasta maitoa, niin siinä sitten vaan sopi naapurin kanssa, että tämä vahtii oman muksunsa lisäksi naapurin muksuakin. Tämä olis sitä sen ajan yhteisöllisyyttä, nykyisin tunnutaan vaativan, että eläkeläiset rientävät apuun milloin mihinkin asiaan. Eikä läheskään kaikkien isovanhemmat ole edes eläkkeellä vielä. 

Ei vaan ole mitään hiekkalaatikolla kykkiviä naapurin rouvia, kun lapsia on niin hemmetin vähän. Ja korona-aikana kun synnytit, et edes tutustunut kehenkään, koska koronamääräykset.

Olet ihan oikeassa. Vauvan kanssa ei vielä olla hiekkalaatikolla ja koska se isompi lapsi on päiväkodissa, eihän tuolla hiekkalaatikoilla ole ollut enää vuosiin ketään. Kyse ei siis ole pelkästään siitä koronakeväästä 2020 vaan jo sitä ennen leikkipuistot ja taloyhtiöiden hiekkalaatikot olivat tyhjillään. Pistin tämä merkille jo monta vuotta sitten, koska kuljen milloin mihinkin aikaan koirani kanssa ulkona. Lapsia äiteineen ei näy aamupäivällä, ei keskipäivällä eikä iltapäivällä. Eikä edes alkuillasta. Tässä taloyhtiössä, missä mä asun, on useitakin lapsiperheitä. Mutta hyvin harvoin näkee lapsia vanhempineen leikkipaikalla. En tiedä, mihin nykyisin vanhemmat vievät lapsensa leikkimään mutta ei myöskään tuohon läheiseen lasten leikkipuistoon.