Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ei onnistu taas lainaaminen, mutta vastaus kommenttiin 119: Tuo on toki mahdollista, mutta voisiko ongelma tuossa olla se, että jos ei ole sitä omaa laumaa, silloin tulee entistä merkityksellisemmäksi yhteiskunta ja yleinen mielipide? Mulle kun riittää yhteiskuntaan "kuulumiseen" se, että maksan veroni, käyn äänestämässä enkä riko lakia. Nk yleinen mielipide taas ei ole koskaan kiinnostanut mua. Mua kiinnostaa vain mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten mielipide. Eikä aina heidänkään mielipiteensä, koska loppujen lopuksi teen kuten itse haluan. Oma laumani kuitenkin hyväksyy mut siitä huolimatta, että teen jotain, mistä he ovat eri mieltä.
Julkista häpeää en ole koskaan kokenut, koska en ole julkisuuden henkilö. En myöskään kailota omia ehkä omituisiakin mielipiteitäni ympäri kyliä. Olen kyllä tehnyt elämässäni asioita, jotka siihen aikaan olivat yleisesti paheksuttuja, mutta ei mua kiinnostanut kenenkään paheksunnat. Äitini on elänyt koko aikuisikänsä ajatuksella "mitähän naapuritkin nyt minusta ajattelee", mutta isäni taas on aina ollut ihan toista maata. Ehkä olen oppinut ajattelutapani isältäni enkä - onneksi - äidiltäni.
Ja tästä päästään taas takaisin siihen, että jos sulla on oma laumasi, joka hyväksyy sut juuri sellaisena kujn olet, et ole ainakaan niin altis välittämään yhteiskunnan odotuksista tai yleisestä mielipiteestä? Sulla on tavallaan oma turvallinen kuplasi ja kuplan ulkopuolisista asioista ei tarvitse välittää?
Vierailija wrote:
Laumaeläimelle laumasta ulossulkeminen vertautuu kuolemaan. Tähän perustuu markkinavoimien käyttämä fomo, fear of missing out, jota käytettiin myös rokotepainostukseen. Ihan vaan psykologiaa.
Mä olen joskus miettinyt näissä palstan yksinäisyyskeskusteluissa, miksi pitää päästä juuri porukkaan? Miksi ei yksi hyvä ystävä ja ehkä sen lisäksi pari kaveria riitä? Mä en ole koskaan ollut mikään "porukkaihminen" enkä edes oikein tiedä, kuulunko työporukkaani vai en. Yli 10 vuotta olen jo tehnyt etätöitä ja hyvin harvoin osallistun mihinkään työpaikan illanviettoihin. Ei mulla muissakaan työpaikoissa ole ollut mitään erityistä työyhteisöön kuulumisen tunnetta. Käyn töissä saadakseni palkan ja ihan jees, jos itse työkin on pääsääntöisesti mukavaa. Etätöissä ei edes haittaa, vaikka jonkun pärstä välillä ärsyttäisikin.
Mulla on muutama hyvä ystävä, mutta he eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. En kaipaa mitään ystäväporukkaa. Enkä edes kaveriporukkaa, työporukkaa tai harrastusporukkaa. Mutta tuosta sun kommentistasi mulle tuli mieleen, että mähän olen syntynyt yhteisölliseen sukuun. Eli mulla on jo oma laumani. On ollut syntymästäni lähtien. Sen vuoksi mulla ei ole tarvetta kuulua muihinkin laumoihin. Yksi lauma riittää ihan hyvin. Rehellisesti sanottuna sen lauman yhteisöllisyyden ylläpitoon osallistumiseen menee jo ihan riittävästi aikaa ja voimavaroja. Siksi mulle riittää hyvin yksittäiset ystävät ja kaverit.
Vierailija wrote:
Olen miettinyt useasti että mikä suomalaisessa kulttuurissa ja kasvatuksessa on vikana kun on niin paljon yksinäisiä?
Meksikolainen tuttuni asuttuaan vuoden verran Suomessa kertoi mulle kerran, että suomalaisten kanssa on hirveän vaikea ystävystyä. Mutta kun ystävystyy, se ihmissuhde vastaa meksikolaisittain sisaruussuhdetta. Eli suomalaisen ystävyys on huomattavasti tunnepitoisempaa ja vähemmän pinnallista kuin Meksikossa. Toisaalta Meksikossa ystävyyssuhteet voivatkin olla pinnallisempia, koska siellä taas on tiivis yhteys perheeseen ja sukuun. Suomessa ystävät monille korvaavat perheen ja suvun.
Vierailija wrote:
Juuri näin. Yksinäinen kaipaa tunnetta siitä, että on tärkeä ja merkityksellinen. Ja ongelma syntyy siitä, että kun joku yksilö tarjoaa kaveruutta, niin yksinäinen alkaa vaatimaan toiselta todistusta siitä että hän on nyt tärkeä ja merkityksellinen tuolle toiselle. Ja kaveruuteen ei sellainen kuulu. Syntyy ripustautumista, mustasukkaisuutta, riitoja jotka ehkä kuuluisivat parisuhteeseen mutta eivät kaverisuhteeseen. Ja kaveruus päättyy. Ja yksinäinen saa taas lisää todistusaineistoa siitä, että ihmiset ovat pahantahtoisia hirviöitä, jotka eivät hänestä välitä.
Saas nähdä, onnistuiko lainaaminen vai ei. No kokeillaan...
Olen ihan samaa mieltä. Joku rakastuu ensisilmäyksellä, mutta harvemmin ystävyys syntyy ensisilmäyksellä. Ensin tutustutaan toiseen ja jos hyvin käy, ajan myötä siitä muodostuu kaverisuhde. Ja jos vielä paremmin käy, ajan myötä kaveruudesta syntyy ystävyyssuhde. Meillä ihmisillä on vain tietty määrä aikaa vuorokaudessa eikä ole tarkoituksenmukaista,että uuteen ihmiseen tutustuessa dumpattaisiin entiset ystävät ja alettaisiin olla tekemisissä vain tämän uuden tuttavuuden kanssa. Edes se yksinäinen ei halua tulla dumpatuksi sitten, kun toinen tutustuu taas seuraavaan ihmiseen. Mä kuitenkin ymmärrän, jos yksinäinen kaipaisi aidosti välittävää ihmistä just nyt eikä vasta vuoden päästä. Tarve voi olla niin voimakas, että se ylittää kaiken muun elämässä. Silloin voi olla vaikea ymmärtää, että toisella ihmisellä on muitakin ihmissuhteita, työt, opiskelut, harrastukset, koti jne eikä toisella ole mitään tarvetta kiirehtiä uuden potentiaalisen ihmissuhteen kanssa.
Jouduin googlettamaan, mitä ovat ensimmäisen kehän ihmiset. Ja vähän kuten arvelinkin, niin sillä tarkoitetaan perhettä ja sukua. Omalta kohdaltani voin sanoa, että eihän kukaan mun ystävistäni ole äitini, isäni, siskoni, tyttäreni eikä poikani eli ystävillä on tosiaan erilainen rooli elämässäni kuin perheelllä ja suvulla.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/