Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija wrote:

Mitä papereita sä tarkastat paperittomalta koiralta?

 

Eihän eläinlääkärin oikeastaan edes tarvitse mitään papereita tarkastaa vaan ainoastaan lukee sen mikrosirun. Ja sitten varmistaa, että sillä tiedolla löytyy koira Ruokaviraston rekisteristä.  Mut joo, en mäkään oikein tajua, miten tämä rekisteri estäisi pentutehtailua. 

Vierailija wrote:

Olen muutaman kerran huomannut, että ihmiset eivät aina hoksaa, milloin kohtelevat muita niin, että tulee ulkopuolinen olo. Esim. kolme työkaveria menee yhdessä kahville ja kaksi heistä puhuu melkein koko ajan vain toistensa kanssa jostain heitä kahta kiinnostavasta ja innostavasta jutusta, niin ei se kolmas välttämättä tunne kuuluvansa samaan kimppaan. Muutama tuollainen kerta ei haittaa, mutta jos siitä tulee jatkuvasti toistuva kokemus, niin jossain vaiheessa se kolmas todennäköisesti alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi noiden kahden seurassa ja jättäytyy pois.

Tai jos kootaan ryhmä, joka lähtee yhdessä retkelle tai kävelylle, mutta vetäjä kävelee niin nopeasti, että huonojalkaisin ei pysy muun joukon mukana. Tällaistakin olen muutaman kerran nähnyt. Tulee ajatus, että mikä tämän tarkoitus on, kun hitaampia ei huomioida.

 

Hyviä huomioita! Tuossa on muuten yksi syy, miksi en viihdy porukoissa. Porukassa kun siis pitäisi huomioida useampaa ihmistä samaan aikaan. Mä olen luonteeltani sellainen, että innostun ja uppoudun helposti yhteen mielestäni mielenkiintoiseen asiaan. Tämän takia tapaan mieluummin vain yhtä ystävääni kerrallaan, koska silloin voin antaa hänelle jakamattoman huomioni. Poikkeus on mun oma "laumani" eli lähisukuni. He viihtyvät hyvin keskenäänkin, vaikka mä haihtuisin savuna ilmaan. 

Vierailija wrote:

Vaikea sanoa tuossa sun tapauksessa, mutta ei se mukavalta tunnu, jos jatkuvasti peruu tapaamisia eri syiden vuoksi. Ymmärrettävästi siinä tulee tunne, ettei ole kovin tärkeä tälle ihmiselle. 

 

Useimmille ihmisille taitaa oma perhe (eli puoliso, lapset ja omat iäkkäät apua tyarvitsevat vanhemmat) mennä ystävien edelle.  Ei ehkä haluttaisi näin, mutta koetaan, että näitä läheisimpiä kohtaan on enemmän valvollisuuksia kuin ystäviä kohtaan. Mä ymmärrän hyvin, jos ystävyyssuhde katkeaa siihen m, että ystävällä onkin se perhe ja ikääntyvät vanhemmat, jotka vievät aikaa. Mulla katosi noin 10 vuotta sitten osa ystävistäni ihan vain siksi, että sairastuin vakavasti enkä päässyt liikkumaan kuin rollaattorin kanssa. Mulla toipumisessa ja kuntoutumiszessa kesti noin vuosi ja sinä aikana aika moni ystävyyssuhde päättyi. Ymmärrän entisiä ystäviäni, koska mä enm vastannut enää heidän ystävilleen esittämiä odotuksia. 



Tästä sainkin aasinsillan siihen, että nykyisin tuntuu monet suomalaiset kaipaavan yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys voi kuulostaa kivalta, jos itse olet saamapuolella.Yhteisössäsi kuitenkin muutat omia sovittuja juttujasi, jos joku yhteisösi jäsen tarvitsee apua. Ihan siitäkin huolimatta, vaikka itse et tarvitsisi yhteisöltäsi yhtään mitään apua seuraavaan 30:een vuoteen.  Yhteisöllisyys on kuin kotivakuutus: maksat siitä koko ajan, vaikka et koskaan sitä tarvitsisi.



Mun mielestä jos ystävyys ei kestä sitä, että toisen elämään tulee kaikenlaista muuta, erilaisia velvollisuuksia ja muita ihmissuhteita, sellaisen ystävyyden ei ole tarkoituskaan kestää. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Minkälaista ystävyyttä haluatte ja mitä ystävyys teidän mielestä on? Mikä on teille riittävää ystävyyttä ja kuinka usein/paljon ystävän pitäisi olla läsnä elämässänne? 

Hyväksyttekö sen, että ystävällä on muitakin ystäviä? Entä sen, että hänellä on muutakin elämää, perhe ja harrastuksia? Onko teille liian kova paikka, jos ystävä sanoo, että ei pystykään näkemään, koska hänen täytyy mennä nyt vaikka vanhan äitinsä luokse hoitamaan tämän asioita tai että ystävän puoliso ei voikaan kuskata lasta harrastukseen, joten ystävän pitää tehdä se ja teidän suunniteltu tapaaminen peruuntuu? 

 Minulla on perhe, iäkkäät vanhemmat, harrastuksia, työ ja muutakin ystäviä. En pysty välttämättä suunnittelemaan ajankäyttöäni kovin tarkasti ja siihen voi tulla muutoksia nopeastikin. Tätä eräs ystäväni ei ymmärtänyt ja hän lopetti yhteydenpido

Mä olen periaatteessa samaa mieltä kanssasi, mutta mun ystävyyssuhteistani on kyllä katkennut monikin siihen, että toinen ei ole hyväksynyt mun muuttunutta elämäntilannettani. En koe menettäneeni mitään siinä, että nämä ihmissuhteet ovat katkenneet. Tuskin on kokenut se toinenkaan osapuoli. Jo pitkään olen ystävystynyt todella hitaasti (yhtä poikkeusta lukuunottamatta), koska mun pitää käyttää paljon aikaa toiseen tutustuakseni. Ja sen toisen muhuin, jotta hänkin voi sitten päättää, kelpaanko hänelle ystäväksi vai onko mulla liikaa muita menoja ja velvollisuuksia. Puhumattakaan mun sairauksistani, jotka vaikuttavat siihen, miten usein jaksan tavata ja millaisissa olosuhteissa. Nykyiset ystäväni ovat monessa suhteessa samanlaisia kuin minä. Eivät voi luvata, että kahden viikon päästä klo 10 pääsevät kivuiltaan edes sängystä ylös. 

Kokeillaas nyt näin. Numero 163 (aiemmin siis 164, mutta joku kommentti on näköjään poistettu) kirjoitti näin:



"Sinä osaat erotella identiteettisi, mutta osaavatko vanhempasi? Voi olla, että jossain vaiheessa he eivät ymmärrä, miksi kohtelet heitä kuin vierasta. "



Tähän nyt sitten se mun vastaus, jota jo neljättä kertaa yritin. Eli ei mun vanhempieni tarvitsekaan ymmärtää. Olen jo niin monet kerrat heille sanonut, että tarvitsisivat jo kotihoidon ja muita palveluita, mutta kun eivät jääräpäisesti halua. Haluavat, että minä entisenä sairaanhoitajana hoidan kaikki sote-alaan liittyvät hommat ja nyt jo pitkään it-alalla olleena kaikki heidän telkkari-, kännykkä- tietokone- ja muut digiasiansa. Ja tietenkin ilmaiseksi, ihan vaan hyvää hyvyyttäni ja mihin vuorokauden aikana tahansa. Mä kyllä juoksen klo 3 yöllä vanhemmilleni, kun isä soittaa ja kertoo, että muistisairas äitini ei suostu uskomaan, että äidin veli on kuollut jo aikoja sitten . On myös ihan hyvä, että isä soittaa mulle eikä 112:een. Poliisilla ja ensihoidolla kun on tässä maassa tärkeämpääkin tekemistä kuin mennä rauhoittelemaan riitelevää vanhuspariskuntaa. Mutta moniin asioihin voisivat ostaa palvelut ihan joltain yritykseltäkin. Rahasta heillä ei ole kyse. Onneksi nyt sentään kesällä alkoi siivouspalveluyritys kelpaamaan. 



Ymmärrän kyllä vanhempiani. Kivaahan se olis, jos oma tytär huolehtisi kaikesta. Tämän vesivahingon ja parin viikon päästä tulevan ikkunaremontin  ansiosta olen oppinut ymmärtämään vieläkin paremmin, koska onhan se aika hanurista, että kotonasi ramppaa jatkuvalla syötöllä vieraita ihmisiä. Mun koirakin alkaa olla jo ihan stressaantunut siitä, että meillä on koko ajan tuntemattomia ukkoja hääräämässä. Mutta jokainen kerta, kun mä käyn vanhempieni luona hoitamassa milloin minkäkin asian, on  pois niistä kerroista, kuin kävisin heidän luonaan ihan vain tyttären ominaisuudessa kahvilla. Jos vanmhempanmi haluavat, että olen heidän "handyman", niin sitten mä olen sitä ja lakkaan olemasta tytär.