Reipas ja tunnollinen lammas

Saman kokivat monet 1970-luvun alussa syntyneet. 

Vierailija wrote:

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Ei se riitä, että itse päätät rakastaa puolisoasi. Parisuhteessa rakkauden pitää olla molemminpuolista. Jos toinen on sitä mieltä, että mitään rakkautta tässä nyt tarvita vaan arki sujuu ihan näinkin, paha siinä on yksin yritt

Se rakastumisvaihe kestää puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Sitten suhde arkipäiväistyy. 

Toki persoonissa on eroja. Osa ihmisistä on jopa täysin tunteettomiakin. 

Nimenomaan. Rakastumisvaiheen jälkeen sen alkuhuuman pitäisi muuttua rakkaudeksi, joka kestää pitkään. Mieluiten koko loppuelämän. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan käy ja vain tyydytään siihen, mitä on. Yhdessä pitävät enää vain yhteinen asuntolaina ja lapset. 

Vierailija wrote:

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

Mistäs se parisuhteiden pahoinvointi sitten johtuu? Väitän että parisuhteet eivät voi hyvin jos vanhemmat ovat eroamassa.

Parisuhteiden pahoinvointi on ehkä asia, josta vuosikymmeniä sitten ei edes puhuttu. Kun kerran oli menty naimisiin ja hankittu lapsia, sitten siinä suhteessa oltiin vaikka hammasta purren. Mulla on eräs - nyt jo edesmennyt - tällainen tuttu, joka miehensä hautajaispäiväksi oli varannut lentoliput Torremolinokseen. Ei siis osallistunut hautajaisiin vaan lähti viimein nauttimaan elämästään, kun vuosikymmeniä oli kärvistellyt tunnekylmässä suhteessa. 

Jonkinlaista hyvinvointia parisuhteet ovat turvanneet aina. Ei niissä pelkästään kärvistelty ole. Jos ero esim. taloudellisesti olisi ollut aikaisemmin samalla tavalla mahdollista kuin nyt ihan varmasti olisi erottu enemmän.

Tuo pitää varmasti paikkansa. Ja myös se, jos aiemmin eronneita ei olisi katsottu niin kieroon. Mä en ole koskaan ollut naimisissa. En ole vielä tavannut sellaista miestä, joka rakastaisi mua yhtä paljon kuin isäni on rakastanut äitiäni. Rakastaa edelleenkin, vaikka 96 v äitini on muistisairas ja isäni 94 v on hänen omaishoitajansa. Toissakesänä viettivät 70-vuotishääpäiväänsä ja olen ihan lapsesta lähtien tähän päivään asti nähnyt niin lukemattomia kertoja, miten paljon vanhempani rakastavat toisiaan. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mä asun vanhempieni naapurissa ja juoksen yöllä etsimässä karannutta äitiä. Haluan niin kovasti, että he saavat olla yhdessä loppuun asti eikä kumpikaan joudu mihinkään hoivakotiin. Haluan heidän rakkaustarinalleen happy endin. 

Vierailija wrote:

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

Mistäs se parisuhteiden pahoinvointi sitten johtuu? Väitän että parisuhteet eivät voi hyvin jos vanhemmat ovat eroamassa.

Parisuhteiden pahoinvointi on ehkä asia, josta vuosikymmeniä sitten ei edes puhuttu. Kun kerran oli menty naimisiin ja hankittu lapsia, sitten siinä suhteessa oltiin vaikka hammasta purren. Mulla on eräs - nyt jo edesmennyt - tällainen tuttu, joka miehensä hautajaispäiväksi oli varannut lentoliput Torremolinokseen. Ei siis osallistunut hautajaisiin vaan lähti viimein nauttimaan elämästään, kun vuosikymmeniä oli kärvistellyt tunnekylmässä suhteessa. 

Olipa kamala servaus edesmenneelle puolisolle. Olikohan leski psykopaatti. 

Mulla oli työkaverina nainen, joka sanoi istuneensa miehensä kanssa keittiön pöydän ääressä ja näki, miten mies otti tahallaan lii

Ei ollut psykopaatti vaan sen ikäinen (1920-luvulla syntynyt) ihminen, joka uskoi vahvasti tähän "kunnes kuolema meidät erottaa" -valaansa. Ja kun lopulta erotti, sitten alkoi nauttia elämästään.

Vierailija wrote:

Olet erittäin oikeassa siinä, että lapsi vaistoaa sen, jos vanhemmat ovat vain lasten takia yhdessä ja aikovat erota lasten muuttaessa pois. Sehän olisi kamalaa.

Mutta entä se rakkauden loppuminen. Eikö sille voi tehdä jotain? Löytää se rakkaus uudelleen. Avioliittovalassa luvataan tahtoa rakastaa. Se vaatii siis tahtoa ja työtä välillä. Miksi kannattaisi vain luovuttaa. Joskushan sitä puolisoa on rakastanut. 

Suomessa kuitenkin jokainen saa itse päättää aviopuolisonsa ja sen, kenen kanssa lapsia päättää yrittää saada. (Kaikkialla ei ole näin)

Ei se riitä, että itse päätät rakastaa puolisoasi. Parisuhteessa rakkauden pitää olla molemminpuolista. Jos toinen on sitä mieltä, että mitään rakkautta tässä nyt tarvita vaan arki sujuu ihan näinkin, paha siinä on yksin yrittää tehdä asialle mitään. Aikoinaan eräs mies sanoi mulle, että miehille on loppujen lopuksi aika sama, kuka Liisa siellä huushollissa hyörii. Tarkoitti tällä, että kunhan arki sujuu ja makuuhuonehommat myös, niin ei siihen mitään isompia tunteita enää myöhemmin tarvita. Uskoisin, että moni parisuhde kaatuu siihen, että toinen on ihan tyytyväinen siihen tylsään arkeenkin ja toinen taas kaipaisi edelleen jotain romantiikkaakin.