AMA_käyttäjä

(AMA)

Vierailija kirjoitti:

Oletko huomannut sotien pelon vaikutuksia, näkyykö se mielenterveydessä ja ahdistuksessa? Tuntuu, että nyt ei muusta uutisoidakaan kuin sodista, mutta niitä on pakko tuijottaa ja ymmärtää, jos haluaa pysyä yhteiskunnassa mukana

Kyllä sodat, polarisoituvat kehityssuunnat, covid-pandemia, ilmastokriisi jne. kaikki heijastuvat meihin ihmisiin. Toiset seuraavat uutisia enemmän, toisilla on enemmän herkkyyttä kokea näistä vaikeita tunteita. Mikäli vaikeat tunteet alkavat haitata arkea, niin kannattaa rajata uutisten seurantaa. On myös tärkeää keskittyä aivan niihin tavallisiin arjen asioihin, läheisiin ihmisiin ja heidän kanssa elämiseen. Mitä haastavampi tilanne ympärillä, sitä tärkeämpää on pitää aivan perusrutiineista kiinni. Auttavaa voi myös olla lähteä mukaan vaikuttamaan sellaisiin asioihin, jotka ovat itselle erityisen tärkeitä. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, mutta yhdessä voimme saada paljon aikaan. 

Ennakkokysymys: Onko OCD yleistynyt nuorilla? Voiko OCD:stä "parantua?

OCD:lla eli pakko-oireilulla on kaksi esiintyvyyshuippua; nuoruusikä ja nuori aikuisuus (https://www.kaypahoito.fi/hoi50129). Siitä on myös viitteitä, että pakko-oireilu on aiempaa yleisempää nuorilla. Esim. Covid-pandemia oli omiaan ikään kuin ruokkimaan erilaisia pakko-oireiluja tartuntateemoihin ja puhtauteen liittyen. Toisaalta, kuten monien diagnoosien kohdalla, valmius tunnistaa pakko-oireilu on myös kehittynyt. Tästä loogisena jatkumona voi todeta, että OCD:n hoitamiseen on myös kehittynyt erinomaista osaamista. Erityisen hyvin sopiva hoitomuoto on psykoterapia, joka sisältää altistus- ja reaktionestomenetelmän käyttöä. Yleensä nämä terapiat ovat kognitiivis-käyttäytymisterapiaa tai näitä elementtejä sisältävää terapiaa. Pakko-oireilua kannattaa siis hoitaa ja on hyvät mahdollisuudet lievittää oireilua niin, ettei enää täytä diagnostisia kriteerejä (jota voitaneen pitää yhtenä parantumisen merkkinä). Mikäli pakko-oireilu on voimakasta, niin jo pienikin oireilun lievittyminen voi olla merkittävä helpotus ihmiselle. 

Lisätietoja:
https://www.kaypahoito.fi/hoi50129 
https://www.bbc.com/news/articles/cdr612zrl0no

Ennakkokysymys: Millaisia testejä käyt potilaiden kanssa vastaanottojen alkaessa/väliarvioinnissa/terapian loppuessa ja niin edelleen? Milloin potilaalle suositellaan terapian jatkoa?

Psykoterapian kohdalla (Kelan kuntoutuspsykoterapia) Kela ohjaa käyttämään CORE-OM-mittaria (ja tämä tieto löytyy netistä avoimesti, ei ole siis suuri paljastus). Muita mittareita tai kyselyitä käytän melko harvoin, pääasiassa jos asiakas toivoo sellaista johonkin tiettyyn teemaan liittyen. Monesti psykoterapiaan tullessa asiakas on kulkenut jo aikamoisen ns. arvioputken läpi ja voi olla lopen kyllästynyt papereihin ja kaipaa inhimillistä kohtaamista ja aitoa yhteistä vuorovaikutteista työskentelyä.

Jos puhutaan Kelan kuntoutuspsykoterapian jatkosta, niin tärkeää on miettiä ja yhdessä keskustellen arvioida, onko kuntoutukselle yhdessä asetettuja tavoitteita saavutettu vai ollaanko esimerkiksi edistytty ihan hyvään suuntaan, mutta ei vielä riittävästi, ja on ajateltavissa, että terapian jatkaminen toisi lisää hyötyjä. On myös kriittisen tärkeää, onko asiakas itse motivoitunut terapian jatkamiseen. Mikäli asiakas maksaa itse terapiansa, päätös jatkosta on asiakkaan ja terapeutin välinen. Terapiasta voi olla hyötyä oireiden vähentämisessä, eri elämänalueiden toimintakyvyn parantamisessa ja toisaalta myös ihmisenä kasvamisessa. On siis paljon erilaisia näkökulmia, joista käsin terapian jatkoa voi miettiä, ja mikäli tukea tulee yhteiskunnalta, mukaan tulevat hyötynäkökulmat vahvemmin kuin jos maksajana on asiakas itse.

Ennakkokysymys: Miten auttaa ystävää, joka on selkeästi masentunut mutta ei suostu myöntämään, että tarvitsisi apua?

Kaikille meille on tärkeää tietää ja kokea, että meistä välitetään. Älä siis lakkaa välittämästä, kysymästä mukaan juttuihin, vastaamasta viesteihin, viettämästä aikaa yhdessä. Muista siis, että hän on ystäväsi, vaikka välillä masennus saattaakin viedä ystävyydestä enemmän pinta-alaa kuin ennen. Ihminen on valmis hakemaan apua vasta sitten, kun hän itse on siihen ajatukseen tullut. Jos/kun sellainen hetki tulee, silloin ystävästä, joka auttaa konkreettisessa avun luokse hakeutumisessa ja ihan vaikka vastaanottoajalle pääsemisessä, saattaa olla korvaamattoman suuri apu.

Ennakkokysymys: Miksi nykyään täytyy "suurennella oireita" jotta pääsee avun piiriin? Tuntuu, että jonot vaan kasvavat ja jos asiat ei vielä ole ihan perseellään, niin ei saa apua vaan lääkkeet kouraan ja kotiin. Jos haluaa ennaltaehkäistä pahempaa masennusta, pitää suurennella ongelmia että saisi b lausunnon. Miten saisi näitä jonoja pienenemään ja enemmän apuja tarjolle, jottei tarvitsisi odotella vuosia.

Luulen, että vastasit osin jo itse kysymykseesi; oireita suurennellaan, jotta hoitoon päästään suuresta avun tarvitsijoiden joukosta. Koko kansan terveydenhuollon järjestämisen ratkaiseminen kestävästi Suomessa on kysymys ja oikeutettu vaatimus poliittisten päättäjien suuntaan ennemmin kuin kenellekään yksittäiselle ammattilaiselle. Toivoisin itse näkeväni panostuksen ennaltaehkäisyyn, jotta terveydenhuollon perustason kantokyky riittää, ja jotta erikoissairaanhoidon resurssit säästyvät erityisesti niitä tarvitseville. Parasta ennaltaehkäisyä mielenterveyden ongelmille ovat yhteiskunnalliset olosuhteet, joissa jokaisella on mielekäs paikka osallistua omalla panoksellaan lähiyhteisön toimintaan ja siihen, että yhteiskunnan rattaat pyörivät.

Yhtenä käytännön ratkaisuna, johon jokainen apua hakeva voi itsekin edes hieman vaikuttaa, on pohtia, voisiko yksilöllisen avun sijaan hyötyä ryhmämuotoisesta tuesta. Esim. ryhmäpsykoterapia tai muu ryhmässä tapahtuva kuntoutus. Pidän harmillisena, ettei ryhmäpsykoterapiaa tarjota ja hyödynnetä nykyistä enemmän, kun kuitenkin tiedetään, että monet mielenterveyden haasteet tulevat esille ihmissuhteissa, ja niinpä juuri ryhmä on oivallinen paikka harjoitella uudenlaisia toimintatapoja.