AMA_käyttäjä

(AMA)

Ennakkokysymys: Miten ei-uskonnollinen ihminen voi vapautua kuoleman pelosta? En pelkää kipua tms. vaan tyhjyyttä sen jälkeen.

Luulen, myöskin ei-uskonnollisena ihmisenä, että tämä on asia jonka kanssa on enemmän istuttava, oltava, elettävä ja tunnettava kuin järkeiltävä. Millaisilla tavoilla olet käsitellyt muita haastavia teemoja elämässäsi? Entä miten olet ehkä ollut kuoleman kanssa tekemisissä tähänastisessa elämässäsi? Toiset käsittelevät näitä isoja kysymyksiä taiteen avulla, toiset luonnossa oleilemalla, toiset extreme-kokemuksia hankkimalla ja toiset henkisyydellä tai hengellisyydellä tai vaikka rituaalien avulla. Toiset ajattelevat, että keskitytään nyt tähän ainutkertaiseen elämään, joka on elettävänä, ja mietitään kuolemaa (ja sen jälkeistä) sitten kun se meidät jokaisen lopulta saavuttaa. Kertooko pelko ehkä myös siitä, että elämäsi on jotakin hyvin arvokasta, jota et halua menettää?

Vierailija kirjoitti:

Millaisia oireita ahdistus voi ihmiselle aiheuttaa? Ahdistus ei hallitse elämääni, mutta välillä tuntuu että ahdistaa mutta en ole varma

Ehkä ajattelen, että ahdistus itsessään on oire jostakin ja tietysti ahdistusta voi olla monenlaista. Ajoittainen ahdistus myös kuuluu osaksi elämäämme, mutta joskus se saattaa olla niin voimakasta ja usein esiintyvää, että tuki voi olla tarpeen. Saattaisit hyötyä tähän ahdistuksen omahoito-ohjelmaan tutustumisesta. Sitä selatessa voit miettiä, kuulostavatko asiat tutuilta omakohtaisesti. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/ahdistuksen-omahoito-ohjel…;

Ennakkokysymys: Mitä nuorten ahdistusepidemialle voisi tehdä?

Lyhyesti: korjata yhteiskunnasta ja maailmasta sellainen, että jokaiselle on paikka ja lujaa uskoa tulevaisuuteen. 

Lisäksi: panostaa erityisellä tuella nuoriin, joilla on monenlaisen tuen kova tarve (https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/puheenvuoro/nuoret-voivat-aiempaa-paremmin-mutta-pieni-joukko-entista-huonommin ) 
 

Ennakkokysymys: Miten käsittelet työssäsi kohdattavia rankkoja aiheita, miten puhdistaa ne mielestään vapaa-ajalla?

Tämä on ehkä vähän epäkiinnostava vastaus, mutta melko samalla tavalla kuin monissa muissakin ammateissa? Jokaisella on omat mielekkäät vapaa-ajanviettotapansa. Psykoterapeuttien keskusteluketjuista muistan kaikenlaista purjehduksesta puutarhaharrastukseen, keikoilla käymiseen, joogasta maratonjuoksuun, lapsiperhe-elämään, ihan toisenlaiseen sivuduuniin, maalaamisesta bändiharrastukseen, kirjoihin uppoutumiseen ja niin edelleen. Hetkessä eläminen taitaa olla se ratkaisu. Samoin oman rajallisuuden tunnustaminen; siihen voin vaikuttaa, miten oman työni teen, mutta asiakas lopulta tekee oman elämänsä ratkaisut - ne eivät ole minun harteillani. Terapeutteja koskevasta tutkimuksesta muistan, että pitkän uran tehneille ammattilaiselle jaksamisen kannalta olivat erityisen tärkeitä kollegat ja heidän kanssaan käydyt keskustelut. Työ on erityislaatuista ja hyvin luottamuksellista, sitä ei voi jakaa kotona ruokapöydässä, ja niinpä ne pari pitkäaikaista luotettavaa kollegaa tai työnohjaaja nousevat vuosien myötä arvoon arvaamattomaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sai sinut ajautumaan näihin hommiin? Onko työ ollut sellaista kuin kuvittelit, onko raskaampaa? 

Innostuin psykologiasta jo lukiossa, kiitos mm. aivan erinomaisen opettajan (terkkuja jos olet sattumalta lukemassa!). Minusta piti alunperin tulla tutkija! Kävi kuitenkin niin, että kun yliopistossa tein ensimmäisiä kliinisiä kursseja, joissa oli mukana yliopistolle harjoitusasiakkaiksi hakeutuneita ja aitoa asiakastyötä heidän kanssaan harjoiteltiin, niin hommat luistivat paljon odotettua sujuvammin ja luontevammin. Eihän siinä sitten muuta, kuin suunnitelmien tarkennusta kohti kliinistä uraa. 

Psykoterapeutin työ on hyvin paljon sellaista, mitä ennalta osasin jo psykologian loppuopintojen aikana hahmottaa. Tämä ei varmastikaan ole kaikkien kokemus, mutta omakohtaisesti odotukset työn vaativuustasosta ja kuormittavuudesta osuivat siihen, mitä ennalta arvioinkin. Melko lailla siis tiesin, mihin olen ryhtymässä ja olen ammatistani ja työn sisällöstä aktiivisen kiitollinen.