Lue keskustelun säännöt.
Miten voin tukea masentunutta ystävää?
05.06.2015 |
Sen verran jo teen, että pidän säännöllisesti yhteyttä, vaikka hän ei ole koskaan aloitteellinen yhteydenpidossa. Miten muuten voin tukea ja auttaa masentunutta?
Kommentit (8)
Minua olisi kyllä voinut auttaa, tai ainakin ilahduttaa, jos joku okisi sanonut, että olen hyvä ja kiva ihminen. Ja ettei minun tarvitse olla yksin. En tosin silloin ehkä edes tajunnut, että olin yksin. Elämä oli vilkasta vauvan ja taaperon kanssa. Mutta niin minä vain elin näkemättä muita aikuisia kuin mieheni. Pitkiä aikoja meni noin. Nyt myöhemmin huomaan, että siinä kohtaa ne ystävät jäivät, ja eipä niitä nyt edelleenkään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidät yhteyttä, pyydät seuraksi johonkin aina joskus. Muuta et oikein voi tehdä.
Pyydänkin aina välillä, että lähtisi mukaan jonnekin minne olen menossa. Koskaan ei lähde, ja siksi onkin aika turhauttavaa pyydellä. Mutta ajattelen, että varmasti on silti virkistävää, että pyydetään, että on vaihtoehtoja kotona lojumiselle, ja että on seuraa tarjolla. Hyvä, että annatte vahvistusta, että nää soittelut ja pyytelyt on oikeanlaista toimintaa, vaikka vastakaikua ei aina paljon tulekaan.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 15:48"]
Pyydänkin aina välillä, että lähtisi mukaan jonnekin minne olen menossa. Koskaan ei lähde, ja siksi onkin aika turhauttavaa pyydellä. Mutta ajattelen, että varmasti on silti virkistävää, että pyydetään, että on vaihtoehtoja kotona lojumiselle, ja että on seuraa tarjolla. Hyvä, että annatte vahvistusta, että nää soittelut ja pyytelyt on oikeanlaista toimintaa, vaikka vastakaikua ei aina paljon tulekaan.
[/quote]
Tuossa kokemus varmaan vaihtelee. Itseäni ahdisti taas kauheasti masentuneena se että minua yritettiin pyytää joka paikkaan, kun en kerta kaikkiaan jaksanut. Lopulta lopetin vastaamasta edes soittoihin kun halusin vaan olla yksin ja rauhassa, ilman että joku yrittää piristää tai vetää mukaan menoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteydenpito auttaa. Ei saa tosin tuputtaa mitään. Pitää koittaa ymmärtää masentuneen saamattomutta jne.
Omat "ystäväni" suuttuivat minulle masennukseni aikana. Olin tietysti itse syypää siihen, koska en kertonut masennuksestani, eristäydyin vain muista, enkä lähtenyt mihinkään kutsuttaessa. Oli hyvin raskasta kuulla kuittailua ym. nälvimistä, jos en jaksanut mennä johonkin tai minulle ei sopinut extempore kyläily, kun ahdisti kotini sekasotkun näyttö muille, joka olisi paljastanut viimeistään masennukseni muille....
Minä oon koittanut aina toivottaa iloisesti mukavaa illan jatkoa, vaikka oikeasti onkin aika turhauttavaa tulla kerta toisensa jälkeen tyrmätyksi pyyntöineni. Ap
Et kauheasti mitenkään. Näin entisenä masentuneena sanon. Se sairaus kulkee omia polkujaan, eikä siihen toisten ihmisten tekemiset ja sanomiset vältttämättä juurikaan vaikuta. Se on toki tosi hienoa jos jaksat olla yhteydessä, vaikka masentunut on usein tylsää tai ahdistavaa seuraa. Tosi moni ei jaksa. Esim. minut hylkäsi niin mies kuin kaikki kaverit kun masennuin enkä ollut enää hauska entinen itseni. Mutta siitäkin selvisi.