siis miten kela voi periä hoitolisän takaisin jos kerran sen on jo myöntänyt?
Kommentit (17)
Vierailija:
Sinnehän pitää aina ilmoittaa tuloissa tapahtuvat muutokset. Oma moka, jos näin ei toimi ja jää kiinni.
No nämä " liikatulot" olivat miehen SATUNNAISIA ylitöitä. Laput tuli, että selvitetään no suostuin ja mies sai pomolta selvityksen ylitöistä ja siitä, että ovat satunnaisia.
Sittemmin ei ole kuulunut mitään. Voivat periä tai olla perimättä.
Ja verottajalta saavat vuodenlopussa koko vuoden tulot tietoon.
Mutta verottomat päivärahat, yökorvaukset, ruokarahat jne. eivät vaikuta hoitolisään
Haloo, jos on tulosidonnaisista tuista kyse, niin tietenkin kela haluaa ne todelliset tulot tietoon, ennen kuin maksavat mitään. Ja sitten perivät takaisin, jos niitä " kusetetaan" .
Eivät siis välttämättä peri takaisin
mulle käy vallan hyvin että perivät takaisin jos on aihetta, panen joka kk jemmaan muutaman kympin sitä varten. muuten se tuki tulee tarpeeseen, anteeksi jos jotakuta ärsyttää se ettei tulomme ole joka kk samat sentilleen.
Jos tyytyisit osaasi, et kyselisi mitään vaan maksaisit kiltisti takaisin.
Vaikka moka olis niiden. Meillä kela teki virheellisen päätöksen, kun eivät olleet osaneet tulkita miehen palkkatodistusta oikein. Vasta kahden maksun jälkeen pyysivät lisäselvitystä palkkaan Kolmen kuukauden päästä olivat sitten perimässä takaisin maksettua tukea. Onneksi ei ollut mikään iso summa. Mutta enhän mä itse osaa tietää minkä maksavat ja milloin ja minkäkin tulon perusteella kun kuitenkin kaikki tulot jne olen kelaan ilmottanut. Joten silleen kyllä harmittaa.
Nyt kela perii koko kevään opintotuet, koska mies tienasi " liikaa" ,kun teki koko syksyn pirusti töitä. Koska laskevat KOKO VUODEN tulot, ja ne ylittys, vaikkei enää tukea saanutkaan eikä opiskellut. Että kela voi mun puolesta painua VI**UUN laskelmiensa kanssa!!! Melkein 1000e pitäis nyt jostain heille repiä...
Tietysti se ottaa päähän, mutta kun systeemi on tämä, eikä sille mitään mahda. Siksihän opiskelijoiden pitää laskea tarkkaan kaikki kesätienestit ja muut, ja olla tarkkana siinä, paljonko tukea nostavat.
Jokaisessa mahdollisessa opintotukitiedotteessa on tiedotettu asiasta.
On kyllä niiiiin syvältä nämä lakipykälät. Ja vielä ilmoitettiin syksyllä, että mies töissä, ettei maksaisi enää opintotukea. Pah!!
koska valmistuin huhtikuussa ja menin heti toukokuussa töihin. Kela kumminkin ottaa tulovalvonnassa huomioon myös loppuvuoden tulot 1515 euroon asti kuussa ja laskee ne koko vuoden vapaaseen tuloon.
Maksan tuon summan kyllä mukisematta koska systeemi on tuo, mutta silti ihmettelen miten niiden kuukausien palkan, joina ei ole enää mitään tekemistä opiskelun kanssa, pitäisi vaikuttaa vielä opiskeluajan tuloihin ja tukiin.
Vierailija:
Nyt kela perii koko kevään opintotuet, koska mies tienasi " liikaa" ,kun teki koko syksyn pirusti töitä. Koska laskevat KOKO VUODEN tulot, ja ne ylittys, vaikkei enää tukea saanutkaan eikä opiskellut. Että kela voi mun puolesta painua VI**UUN laskelmiensa kanssa!!! Melkein 1000e pitäis nyt jostain heille repiä...
Kela ei ole oikeutettu perimään opintotukia takaisin, jos tulot ovat tienattu opiskelun päättymisern jälkeen. Kela olettaa aina automaattisesti tuen saajan opiskelevan koko vuoden. Tästä asiasta oli juuri viime kelan sanomat lehdessä, eli lähettävät kaikille jotka ovat tienanneet sen vuoden aikana kun ovat opiskelleet. Korjaavat päätöksen kun vie todistuksen opiskelun päättymisestä.
Sinnehän pitää aina ilmoittaa tuloissa tapahtuvat muutokset. Oma moka, jos näin ei toimi ja jää kiinni.