Vuosi ilman seksiä vai vuosi ilman herkkuja?
Jos nyt tälläinen valinta tulisi eteen, niin kumman valitsisit?
1. Peukku ylös=vuosi ilman seksiä
2. Peukku alas=vuosi ilman herkkuja
Saa myös kommentteihin perustella!
Kommentit (30)
Valitsisin muuten seksin, mutta tällöin tästä koituisi seurauksia myös toiselle osapuolelle eli seurustelukumppanilleni.
Tästä syystä täytyisi siis olla vuosi ilman herkkuja. Toisaalta hyötyisin itsekin tästä, sillä syön liikaa muun muassa karkkia.
Helposti ilman herkkuja, en edes muista milloin viimeksi olisin syönyt jotain sellaista makeaa mikä laskettaisiin herkuksi.
Vaikka kumpikin. Ei ole mikään valinta ihmiselle, jolla on tahdonvoimaa ja itsekuria.
Minä olen kokenut molemmat yhtäaikaa! Pistäkää paremmaksi.
Ehdottomasti luopuisin mieluuummin seksistä.Herkut on aina hyviä,vieläpä niin että jos on paha mieli,herkut piristävät.Seksi on pahimmillaan pakkopullaa,jos ei yhtään huvita mutta tuntuu että täytyy toisen mieliksi suostua,paneminen tuntuu lähinnä kotityöltä.Toki himot vaihtelee kausittain,mutta kärjistetysti selviäisin paremmin seksittömästä kuin herkuttomasta vuodesta.
Mun olis pakko valita vuosi ilman seksiä. Jos valinta olisi vuosi ilman herkkua, niin joutuisin olemaan vuoden ilman ruokaa.
No jos seksi käsittää runkkaamisen niin aika paha. Luultavasti kumpikaan ei onnistuisi. Avioseksistä voisin luopua herkkujen sijaan.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:57"]
No jos seksi käsittää runkkaamisen niin aika paha. Luultavasti kumpikaan ei onnistuisi. Avioseksistä voisin luopua herkkujen sijaan.
[/quote]Täsmälleen sama vastaus. N41
Höh! Ihan no-braineri. Vuosi ilman herkkuja tietenkin. Ilman herkkuja kun on vuoden, niin elämänlaatu vain ja ainoastaan paranee. Vuosi ilman seksiä = vähemmästäkin tulee vihaiseksi, vaikka harvoin haluaisikin.
Näin pärstäältään rumana miehenä, mutta liikuntaa harrastavana valitsen tyylikkäästi kummatkin. Ensimmäinen tosin ei ole valinta ja toista ehkä kuitenkin kohtuudella.
Ehkä tässä vielä vuosi menis ilman seksiä kun on jo seitsemän takana. Oli kyllä mielessä korjata tänä vuonna tilanne mutta saa nyt nähdä.
Ilman seksiä pärjää oikein hyvin mutta ei ilman herkkuja. Tosin eri ihmiset määrittelevät herkut eri tavoilla. Minua eivät karkit, sipsit ja muut sellaiset niin kiinnosta, mutta ajatus elämästä ilman savulohta, kebabeja, pitsoja, lenkkimakkaraa grillattuna ja höyryssä lämmitettynä, grillikylkeä jne. kuulostaa ikävältä.
Edellisessä suhteessa olin pari vuotta lähes ilman seksiä, joten siitä en enää luovu!
Miten tuo seksittömyys poikkeais ihan normaalista vuodesta?
M23
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 23:39"]
Miten tuo seksittömyys poikkeais ihan normaalista vuodesta? M23
[/quote]
Et vetäs käteen
Mä en ole saanut koskaan seksiä, mut herkkuja syön joka päivä. Eipä olis vaikea valinta. N36
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 23:55"]Jaa-a. Vuosi ilman seksiä olisi helpompaa, vuosi ilman herkkuja olisi mulle enemmän hyväksi.
Mulla on aika huono itsekuri joten valitsen vuoden ilman seksiä. Olen jo kertaalleen ollut tässä suhteessa kolme vuotta seksimäti, joten varmaan yksi vuosi menisi taas sen suuremmitta huomioitta. Mutta että ilman nameja...
[/quote]
Aika samat pohdinnat. Vuosi ilman herkkuja tekis varmaan hyvää, mutta olis paljon raastavampaa kuin vuosi ilman seksiä.