Pikkulapsella varsiluomia tai niiden tapaisia?
Huomasin että 1 v. tuli lapselle kainalon lähelle kylkeen nopeasti pieni luomi. Tuumasin silloin vaan että näköjään nopeasti ne lapsella ilmestyy, muistaakseni toisellakin lapsella syntymän jälkeen johonkin tuli luomi niin nopeasti, että tuntui että ensin se ei ollut siinä ja sitten yhtenä päivänä vaan oli. Tuo on kuitenkin aika vaalea ja on nyt muutamassa kuukaudessa alkanut muistuttaa varsiluomea. Ei hirveän iso, mutta erottuu kuitenkin helposti pikkulapsen kyljestä. Ja nyt siinä lähialueella, olkavarressa ja selän puolella on ehkä viisi uutta kohoumaa, jotka ensin näyttää vain joltain pikkunäppylöiltä, mutta oletan että nuokin kasvaa aika nopeasti selviksi luomiksi.
Aion toki neuvolassa ensi viikolla asiasta kysyä, mutta meillä sekä th että lääkäri on aika sellaisia rauhallisia, eivät meinaa oikein mistään "hötkyillä". Luin että ainakin aikuisilla liittyy ylipainoon ja mahdollisesti verensokerin ongelmiin, ja aikuisilla noita voi leikellä aika helposti pois vaikka kotonakin. Lapselta en tietenkään ala leikellä itse, mutta mietin että mitenköhän mahtaa käydä, onko nuo merkki jostakin ja ilmestyykö niitä sitten aina vain lisää hänen loppuelämän. Tämä lapsi on vähän ehkä alipainoinen jos jotain...
Kysymys siis onko kenenkään muun lapsella ihan pienenä ollut varsiluomia? Ja onko se tarkoittanut jotain?
Kommentit (2)
No nuo muut vosi ollakin ihan alkuvaiheessa olevia molluskoita, niitä on ollut kyllä vanhemmalla lapsella eli ei mahdoton että tällekin tulisi niitä. Tuo isoin on kuitenkin jotain muuta, se on litteän lätyskän muotoinen, punertava väriltään, kuiva ja kyljestään tavallaan vain kiinni ihossa, vähän kuin joku lehti... (heh heh) Molluskat on olleet selvästi pyöreitä, litteitä, tiiviisti ihossa ja niiden keskellä painauma, pinta on sileä ja vaalea, tuntuvat joskus myös "vetisiltä" että puristamalla voisi tulla jotakin.
Toivotaan että nuo uudet on molluskoita, äsken kun katsoin niin ne oli nimittäin taas pyöristyneet ja alueelle oli noussut uusia pikkunäppylöitä siitä kun viimeksi ne pari päivää sitten katsoin tarkemmin. :/ Jos nuo on luomia niin hirveää tahtia nousevat.
Olisko molluskoita?