Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yhden lapsen äidit. Mikä vaikutti päätökseen pitäytyä yksilapsisena?
10.06.2015 |
Eli kysymys on vain yksilapsisille perheille, tarvitsen vertailukohtaa omille ajatuksilleni juuri nyt. Eli mikä asia, kokemus tai ajatus sai teidät päättämään sen että lapsiluku jää yhteen? Syntyikö se päätös jo ennen ensimmäistä lasta vai vasta perhe-elämän myötä? Oletko itse ainoa lapsi vai oliko sinulla sisaruksia?
Itse olen yhden tyttölapsen äiti ja omassa lapsuudenperheessäni ainoa lapsi. En kerta kaikkiaan ole tottunut huutoon ja riitelyyn, enkä kaaokseen mitä elämä lapsen kanssa on. Aina olen haaveillut lapsesta, en monikossa ennakkoon vaan ottanut elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Ajatuksena että katsotaan ensin mitä tämä yhden lapsen kanssa on. Rankkaahan se on ollut, lapsi täyttää nyt 3.v ja en ole kertaakaan haaveillut vielä toisesta lapsesta. Olen kiitollinen tästä tilanteesta missä nyt olen sekä niistä pienistä hetkistä kun elämä näyttäytyy jo vähän helpompana. Tarvitsen itselleni tilaa ja aikaa, unelmia joita toteuttaa ja mahdollisuutta puuhailla mahdollisimman paljon oman lapseni kanssa ilman että huomio jakautuu toisaalle. Oma ainoan lapsen lapsuuteni sekä pikkulapsiajan rankkuus oman lapseni kanssa ovat suurimmalta osin vaikuttaneet ajatuksiini. Mitenkäs teillä muilla?
Kommentit (19)
Päätös kypsyi lapsen myötä, kasvua seuratessa ja muiden tehdessä lisää niitä lapsia. Meillä on 4.5v poika ja ihan hyvä näin. Olen saanut hänet tosi nuorena (20v), mieskin oli vain 27. Lapsiperhe-elämä nyt vaan on niin harmonista yksilapsisena ja tykkään siitä. Meillä on tarpeeksi rahaa ja aikaa ihan kaikkeen. Tällä hetkellä emme käytä ehkäisyä sillä sain gynekologilta huonoja uutisia (ennenaikaisesti vanhentuneet munasarjat, ikää siis 25v). Olemme periaatteessa siis antaneet toiselle lapselle luvan tulla, mutta oma tilanne huomioiden pidän sitä epätodennäköisenä. Olemme vuoden ilman ehkäisyä ja otamme ehkäisyn takaisin käyttöön, hoitoja emme halua missään tapauksessa. Enemmän sopeutumista vaatisi tulla raskaaksi, mutta toisaalta sitä korttia ei pysty olla katsomatta sillä kun lapsi oli nuorempi toivoin kovasti toista lasta. Mieleltämme olemme kuitenkin yksilapsisia eikä ajatus millään tavoin meitä häiritse. Itsellä on neljä sisarusta, puolisolla yksi. Nämä sisarukset ovat lähinnä vahvistaneet sitä tunnetta että lapsi ei tarvitse sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin tyhmyyttäni alkoholistin kanssa yhteen ja tein vielä lapsenkin siihen sotkuun. Kun on nuori, niin luulee muuttavansa toisen ihmisen. Ja luulee vielä niinkin söpösti, että lapsi saa miehen muuttumaan. Niinpä niin. Noh, paskalapsuudellani oli osuus asiaan, ja halusin varmaankin vain paeta pois, eksyen heti ensimmäisen kusipään matkaan.
Valtavan pettymyksen ja kärsimyksen kautta (kyllä, itse onnettomuuteni pääarkkitehti olin) tajusin heittää pinkit aurinkolasini päästä ja herätä. Lähdin ja aloitin uuden elämän. Muutamia uusia kumppaniehdokkaita tuli vastaan, mutta ei voinutkaan enää luottaa, ne kauheat muistot seuraavat lopun elämää. Yksin lapsen kanssa väkivaltaisessa suhteessa eläminen on ahdistavaa ja kuluttavaa.
Vaikka kuinka hyvältä vaikuttavia miehiä tapasin, pakenin aina paikalta, kun alkoi puhe kääntyä lapsiin. Tiesin, että on 50/50 onnistua ja saada ihana ja ehkä jopa onnellinenkin perhe-elämä, mutta tuon mustemman 50%:n mahdollisuus sai tapettua toivon mielessäni.
Nyt on lapseni ainoa laatuaan ja huomaan, että hieman kärsii asiasta. Tiedän tunteen, koska olen itsekin. Samoin pettyi äitinikin, mutta rakensi kuitenkin uuden perheen itselleen ja sai lapsen sitä myötä. Lapsen, jota en veljekseni tunnusta, koska äitini minut hänen takiaan unohti. Katkeruus ei ihmistä kaunista, eikä eteen päin vie, mutta eipä voi mitään, kun se kerran näin tiukassa istuu.
Kokemuksella: Malttakaa mielenne nuoret naiset, eläkää ja nauttikaa, ei kiirettä, harkitkaa ja pohtikaa, niitä "oikeita" on enemmän kuin se yksi. Kunnioittakaa itseänne!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:07"]Menin tyhmyyttäni alkoholistin kanssa yhteen ja tein vielä lapsenkin siihen sotkuun. Kun on nuori, niin luulee muuttavansa toisen ihmisen. Ja luulee vielä niinkin söpösti, että lapsi saa miehen muuttumaan. Niinpä niin. Noh, paskalapsuudellani oli osuus asiaan, ja halusin varmaankin vain paeta pois, eksyen heti ensimmäisen kusipään matkaan.
Valtavan pettymyksen ja kärsimyksen kautta (kyllä, itse onnettomuuteni pääarkkitehti olin) tajusin heittää pinkit aurinkolasini päästä ja herätä. Lähdin ja aloitin uuden elämän. Muutamia uusia kumppaniehdokkaita tuli vastaan, mutta ei voinutkaan enää luottaa, ne kauheat muistot seuraavat lopun elämää. Yksin lapsen kanssa väkivaltaisessa suhteessa eläminen on ahdistavaa ja kuluttavaa.
Vaikka kuinka hyvältä vaikuttavia miehiä tapasin, pakenin aina paikalta, kun alkoi puhe kääntyä lapsiin. Tiesin, että on 50/50 onnistua ja saada ihana ja ehkä jopa onnellinenkin perhe-elämä, mutta tuon mustemman 50%:n mahdollisuus sai tapettua toivon mielessäni.
Nyt on lapseni ainoa laatuaan ja huomaan, että hieman kärsii asiasta. Tiedän tunteen, koska olen itsekin. Samoin pettyi äitinikin, mutta rakensi kuitenkin uuden perheen itselleen ja sai lapsen sitä myötä. Lapsen, jota en veljekseni tunnusta, koska äitini minut hänen takiaan unohti. Katkeruus ei ihmistä kaunista, eikä eteen päin vie, mutta eipä voi mitään, kun se kerran näin tiukassa istuu.
Kokemuksella: Malttakaa mielenne nuoret naiset, eläkää ja nauttikaa, ei kiirettä, harkitkaa ja pohtikaa, niitä "oikeita" on enemmän kuin se yksi. Kunnioittakaa itseänne!
[/quote]
Nyt meni kyllä vähän ohi minulta tämä? Puhuitko siitä että oikeita MIEHIÄ on enemmän kuin yksi? Kyse oli yksilapsisuudesta, ihan hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa.
Meillä tyttö pian 5v. Syy 1. Oma lapsuus ankea ja köyhä suurperheessä ( 10 lasta) haluan omani saavan vaatteita, kenkiä kun tarvii. Ja että pystyy harrastamaan mitä haluaa. Ja että ei tarvi miettiä onko ruokaa. (Nämä siis itse kokenut, toki ymmärrän että vaikka lapsia olisi enemmänkin niin todennäköisesti pystyttäisiin ne elättämään suht hyvin) 2. Minun huonot hermot. Onneksi lapsen isällä on paremmat ja jaksaa touhuta tytön kanssa. Kaipaan omaa rauhaa.
Ihan sama tilanne ja ajatukset kuin ap:llä. Yhteen jätettiin eikä ole kertaakaan kumpaakaan kaduttanut. Lapsi on jo iso koululainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin luonto päätti, että toista ei tule. Lapsi kohta 6 ja suren asiaa vielä pikkusen mutta paljon vähemmän kuin ennen. Luulen että kohta alkaa helpottaa ja totun tähän yksilapsisuuteen. Ainokaisestani olen äärettömän onnellinen.
Haluan säilyttää tietyn elintason. Joidenki mielestä kuulostaa ehkä ihan naurettavalta mutta niin se vaan on. Asumme Ullanlinnassa suht tilavassa kolmiossa. Mutta ei niin tilavassa että sinne noin vain mahtuisi vielä vauva. Emme halua missään nimessä muuttaa ja isompaan asuntoon tältä alueelta ei ole varaa. Yhden lapsen kanssa elämä on "helppoa", naapurustossa on muutama oikein hyvä kaveri muksulle, olemme kivenheiton päässä Kaivopuistosta ja keskustaankin on kävelymatka, lapsen kanssa on hurjan helppo liikkua ympäriinsä. Meillä on aivan mahtava päiväkotipaikka - sekin luultavasti muuttuisi jos jouduttaisiin muuttamaan. Työmatkaan ei kulu turhaan aikaa, miehellä noin 10 min ja minulla 5 min. Joten ei jouduta tuhlaamaan isoa osaa päivästä työmatkoihin.
Tiivistettynä : tykätään nykyisestä elämästä sen verran ettei sitä haluta alkaa riskeeraamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 1,5v tytön äiti ja huomasin myös aina toivoneeni lasta, en lapsia. Tavallaan osa minusta haluaisi kokea sen kaiken uudestaan ja niin edelleen mutta se, että asumme kahdestaan, erikseen isän kanssa vaikuttaa siihen, etten taida enää jaksaa. Esikoisen pitäisi olla uhmat läpikäynyt jo 5v ennenkuin pystyn siihen kahden kanssa yksin, sitten tyttö on jo niin iso (ei varsinaista seuraa keskenään) ja minäkin silloin jo 35 etten taida haluta sitä enää.
Surettaa ihan kamalasti mutta pakko olla järkevä. Pinna kutistuu nyttenkin metristä 10cm yhdessä sekunnissa niin eihän se olisi kelleen kivaa.
Mutta jos.... ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:31"]Haluan säilyttää tietyn elintason. Joidenki mielestä kuulostaa ehkä ihan naurettavalta mutta niin se vaan on. Asumme Ullanlinnassa suht tilavassa kolmiossa. Mutta ei niin tilavassa että sinne noin vain mahtuisi vielä vauva. Emme halua missään nimessä muuttaa ja isompaan asuntoon tältä alueelta ei ole varaa. Yhden lapsen kanssa elämä on "helppoa", naapurustossa on muutama oikein hyvä kaveri muksulle, olemme kivenheiton päässä Kaivopuistosta ja keskustaankin on kävelymatka, lapsen kanssa on hurjan helppo liikkua ympäriinsä. Meillä on aivan mahtava päiväkotipaikka - sekin luultavasti muuttuisi jos jouduttaisiin muuttamaan. Työmatkaan ei kulu turhaan aikaa, miehellä noin 10 min ja minulla 5 min. Joten ei jouduta tuhlaamaan isoa osaa päivästä työmatkoihin.
Tiivistettynä : tykätään nykyisestä elämästä sen verran ettei sitä haluta alkaa riskeeraamaan.
[/quote]
Toi kuulostaa niin törkeän itsekkäältä ettei noin saa sanoa!
Paitsi että varmaan on ihan totta. Meillä on yksi lapsi, lähinnä siksi että tykkään työstäni yli kaiken. Yksi äitiysloma oli jo tarpeeksi.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:14"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:07"]Menin tyhmyyttäni alkoholistin kanssa yhteen ja tein vielä lapsenkin siihen sotkuun. Kun on nuori, niin luulee muuttavansa toisen ihmisen. Ja luulee vielä niinkin söpösti, että lapsi saa miehen muuttumaan. Niinpä niin. Noh, paskalapsuudellani oli osuus asiaan, ja halusin varmaankin vain paeta pois, eksyen heti ensimmäisen kusipään matkaan. Valtavan pettymyksen ja kärsimyksen kautta (kyllä, itse onnettomuuteni pääarkkitehti olin) tajusin heittää pinkit aurinkolasini päästä ja herätä. Lähdin ja aloitin uuden elämän. Muutamia uusia kumppaniehdokkaita tuli vastaan, mutta ei voinutkaan enää luottaa, ne kauheat muistot seuraavat lopun elämää. Yksin lapsen kanssa väkivaltaisessa suhteessa eläminen on ahdistavaa ja kuluttavaa. Vaikka kuinka hyvältä vaikuttavia miehiä tapasin, pakenin aina paikalta, kun alkoi puhe kääntyä lapsiin. Tiesin, että on 50/50 onnistua ja saada ihana ja ehkä jopa onnellinenkin perhe-elämä, mutta tuon mustemman 50%:n mahdollisuus sai tapettua toivon mielessäni. Nyt on lapseni ainoa laatuaan ja huomaan, että hieman kärsii asiasta. Tiedän tunteen, koska olen itsekin. Samoin pettyi äitinikin, mutta rakensi kuitenkin uuden perheen itselleen ja sai lapsen sitä myötä. Lapsen, jota en veljekseni tunnusta, koska äitini minut hänen takiaan unohti. Katkeruus ei ihmistä kaunista, eikä eteen päin vie, mutta eipä voi mitään, kun se kerran näin tiukassa istuu. Kokemuksella: Malttakaa mielenne nuoret naiset, eläkää ja nauttikaa, ei kiirettä, harkitkaa ja pohtikaa, niitä "oikeita" on enemmän kuin se yksi. Kunnioittakaa itseänne! [/quote] Nyt meni kyllä vähän ohi minulta tämä? Puhuitko siitä että oikeita MIEHIÄ on enemmän kuin yksi? Kyse oli yksilapsisuudesta, ihan hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa.
[/quote]
Kyllä, sanoin, että oikeita ja hyviä kumppaneita on enemmän kuin yksi, joten ei kannata takertua ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi jos lavertelin liikoja. Kerroin vaan miksi on vain yksi lapsi (tässä uusioperheessä), ja syyn siihen. Mielestäni tuo lisä vaan avarsi näkemystäni asiasta. Tiedän, että näitä tekstejä lukevat lukuisat rakastuneet teinit, ja halusin antaa hieman ajattelun aihetta, koska olen esimerkki elämässään epäonnistuneesta ihmisestä.
Ja tämä jäi pois: Aloin kuitenkin seurustella, kun sovimme uuden kumppanin kanssa ettemme hanki lapsia (yritä hankkia). Olemme asuneet vuosia yhdessä kolmihenkisenä perheenä. Joten siis ihan asiassa olen kiinni, mutta ajatuksissani pääasia jäi ikäänkuin pois. Kiitos, että korjasit tämän :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:31"]Haluan säilyttää tietyn elintason. Joidenki mielestä kuulostaa ehkä ihan naurettavalta mutta niin se vaan on. Asumme Ullanlinnassa suht tilavassa kolmiossa. Mutta ei niin tilavassa että sinne noin vain mahtuisi vielä vauva. Emme halua missään nimessä muuttaa ja isompaan asuntoon tältä alueelta ei ole varaa. Yhden lapsen kanssa elämä on "helppoa", naapurustossa on muutama oikein hyvä kaveri muksulle, olemme kivenheiton päässä Kaivopuistosta ja keskustaankin on kävelymatka, lapsen kanssa on hurjan helppo liikkua ympäriinsä. Meillä on aivan mahtava päiväkotipaikka - sekin luultavasti muuttuisi jos jouduttaisiin muuttamaan. Työmatkaan ei kulu turhaan aikaa, miehellä noin 10 min ja minulla 5 min. Joten ei jouduta tuhlaamaan isoa osaa päivästä työmatkoihin.
Tiivistettynä : tykätään nykyisestä elämästä sen verran ettei sitä haluta alkaa riskeeraamaan.
[/quote]
Toi kuulostaa niin törkeän itsekkäältä ettei noin saa sanoa!
Paitsi että varmaan on ihan totta. Meillä on yksi lapsi, lähinnä siksi että tykkään työstäni yli kaiken. Yksi äitiysloma oli jo tarpeeksi.
[/quote]
Välillä on hyväkin asia olla itsekäs. Kaikkien ei tarvitse yrittää maailman ylikansoittamisen ennätystä.
Anteeksi että vastaan aiheen vierestä mutta pakko sanoa: itselläni on yksi sisko, jonka kanssa tappelin koko lapsuuden, mutta joka on elämäni tärkein ihminen oman miehen lisäksi. Mikään ystävä tai ihminen ei voisi mennä oman siskon edelle ainakaan minulla. Ehdoton apu, tuki ja parasta seuraa. Kyllä lapselle kannattaa sisarus tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin alun perin kaksi lasta, jotta lapsilla olisi seuraa toisistaan. Puolen kilometrin päässä asuva siskoni sai myös lapsen samana vuonna kuin tyttäreni syntyi, ja serkukset näkevät toisian lähes päivittäin: hoidamme vuorotellen molempia lapsia yms. En ole koskaan haaveillut suurperheestä, joten tarve toiselle lapselle poistui.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:45"]
Anteeksi että vastaan aiheen vierestä mutta pakko sanoa: itselläni on yksi sisko, jonka kanssa tappelin koko lapsuuden, mutta joka on elämäni tärkein ihminen oman miehen lisäksi. Mikään ystävä tai ihminen ei voisi mennä oman siskon edelle ainakaan minulla. Ehdoton apu, tuki ja parasta seuraa. Kyllä lapselle kannattaa sisarus tehdä.
[/quote]
Kerro se mun miehelle, joka ei ole kahteen vuosikymmeneen ollut tekemisissä veljensä kanssa.
Vanhemmuus ei vastannut odotuksia. En halunnut käydä läpi samaa enää uudelleen.
Ei ole tullut halua saada lisää lapsia. Olen itsekin ainoa lapsi, enkä ole koskaan kokenut sitä huonona asiana.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:45"]
Anteeksi että vastaan aiheen vierestä mutta pakko sanoa: itselläni on yksi sisko, jonka kanssa tappelin koko lapsuuden, mutta joka on elämäni tärkein ihminen oman miehen lisäksi. Mikään ystävä tai ihminen ei voisi mennä oman siskon edelle ainakaan minulla. Ehdoton apu, tuki ja parasta seuraa. Kyllä lapselle kannattaa sisarus tehdä.
[/quote]
Kerro se mun miehelle, joka ei ole kahteen vuosikymmeneen ollut tekemisissä veljensä kanssa.
[/quote]
Minä olen oman veljeni kanssa tekemisissä ehkä kerran vuodessa. Ei ole mitään erityisä riitaa, mutta asumme eri kaupungeissa, eikä asiaa tule kovin usein. Ei lapsuuden leikkitoveruudesta seuraa, että aikuisenakin oltaisiin läheisiä.
Alue: Aihe vapaa
Vähän pakon kautta. Haaveissa oli monta vuotta toinen lapsi, jota ei sitten koskaan tullutkaan, ei nyt täyslaidallisen hoitojen kanssa yritettykään, mutta mitään vikaakaan ei koskaan löytynyt. Tämä on tietysti lähtökohtaisesti vähän eri tilanne mitä varmaan hait, MUTTA sitten ajan myötä tähän on tottunut niin, että en enää kaipaa toista lasta ollenkaan. Ainokainen on jo 12, edelleenkään ehkäisyä ei ole käytössä, ei ole ollut siis 10 vuoteen, joten en enää ajattele koko raskausasiaa. Yhden kerran menkat oli myöhässä, jolloin hain testin ja silloin tajusin, että suorastaan toivon negaa, ja sen saatuani oivalsin, että haaveet toisesta lapsesta on lopullisesti kuopattu, ja me ollaan tässä, meidän perhe. Edelleenkään emme siis käytä ehkäisyä, välttelemme vain hedelmällisimpinä päivinä (jossain vaiheessa yritystä tuntui suorastaan ironiselta, kuinka säännölliset kuukautiseni ovat aina olleet, kun siitä ei ole ollut mitään apua kakkosen yrityksessä, nyt säännöllisyys on lohtu hedelmällisimpien päivien välttelyssä), tietysti se edelleen olisi teoriassa mahdollista ja sitten varmaan sopeuduttaisiin siihen, mutta ollaan tässä jo keskusteltu ehkäisyn aloittamisestakin.