Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
kyllästyin olemaan kynnysmattona
10.06.2015 |
Olen koko meidän parisuhteen ja avioliiton ajan ollut suhteessamme miehen mielestä jotenkin alempiarvoinen. Hän on polkenut minua maanrakoon vuosikaudet ja itsetuntoni on olematon. Olen joutunut pyytämään anteeksi sitä että olin niin huono vaimo, että minua piti pettää ja 40 asteen kuumeessa ollessani sain kuulla että olen yhtä avuton kuin pikkulapset, kun pyysin miestä tuomaan lasin vettä. Nyt riitti, mä haen avioeron ja alan elää itselleni!
Kommentit (5)
No kiva sulle, hyvä kun nyt on mennyt perille. Mikä sut sai alunperin edes jäämään, jos alusta asti on kerran ollut tuollaista? Anna mä arvaan: silloin kun se ei ole kusipää niin se on tosi kiva, ja onhan se hyvä isä lapsille silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Vie kerran vuodessa Lintsille ja silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelllinen suhteeni oli niin hirveä että tämä tuntui lottovoitolta, kun ei tarvinnut fyysisesti enää olla mäiskittävänä. Toisinsanoin mulla ei suhteen alussa ollut mitään realistista kuvaa tavallisesta parisuhteesta ja tämä oli olevinaan huomattavasti parempi kuin entinen suhde.
Harmi todella että meni vuosia hukkaan, mutta olen helpottunut tästä "oivalluksestani" ja toivonmukaan opin arvostamaan itseäni jälleen!
Ihana kuulla ap, onnea matkaan! Kuulosti tuo tarkentava viesti vähän omalta tilanteeltani. Olin ensin 10 vuotta suhteessa, joka muuttui väkivaltaiseksi miehen taholta, oli kaikin tavoin alistava, takertuva, negatiivinen ja kyseenalaisti kaiken tekemäni, ei osoittanut empatiaa eikä rakkautta. Enkä osannut lähteä, hän uhkasi tehdä eron hankalaksi, en saa lapsia yms. Joku päivä vaan riitti ja sain aikaiseksi erota.
Sitten pari vuotta myöhemmin tapasin miehen, joka vaikutti ensimmäisen miehen vastakohdalta, ja se oli ihanaa. Ei kyseenalaistanut eikä takertunut, oltiin suhteessa mutta molemmille oli tärkeää myös oma aika. Ehkä ensimmäisen liiton vaikeudesta johtuen jotenkin henkisesti takerruin tähän mieheen, ja olen halunnut olla hänelle erityisen mukava vaimo. En todellakaan nalkuta, teen kotityöt, annan hänelle sitä omaa tilaa ja nautin omastanikin. Samalla olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän annan itsestäni, sitä vähemmän mua arvostetaan. Eli kappas - olen jälleen kynnysmattona, antamassa ja joustamassa. Jos vaadin jotain - lisää yhteistä aikaa, apua kotitöihin, mitä vaan, niin mies ahdistuu ja valittaa, että nalkutan. Eli mistään ei voisi puhua, suhde ei voi kehittyä minun toivomaani suuntaan, vain niin, että asiat ovat kuten hän haluaa. Muuten olen nalkuttava akka, muutoin ihan kiva, kun toimitaan hänen halujensa mukaan. Kuinka kukaan voi haluta rinnalleen täydellisen kynnysmaton, miksi nainen ei saisi osoittaa mitään omaa tahtoa parisuhteessa?!
No siis, oma vika, kun olen taas ajautunut epätoimivaan suhteeseen, jossa mikään mitä teen, ei riitä. Kaikki on niin eri tavoin, kuin ensimmäisessä suhteessa, silti niin kaikin tavoin väärin.
Tämä on pikkuhiljaa hyväksyttävä ja löydettävä se sama voima kuin ensimmäisestä liitosta lähtiessäni ja minkä sinä ap olet jo löytänyt. =)
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:56"]
Harmi että odotit vuosia, mutta onnea jatkoon! En ole koskaan ymmärtänyt, mikä saa kynnysmatot jäämään. Eikö heitä henkinen väkivalta haittaa!?
[/quote] Kaikki vaan ei tiedä paremmasta eikä tiedä mitä eroa hyvän ja huonon kohtelun välillä, jos esim. kotiolot on lapuudessa olleet epäterveet, on ollut kiusaamista tms.
Alue: Aihe vapaa
Harmi että odotit vuosia, mutta onnea jatkoon!
En ole koskaan ymmärtänyt, mikä saa kynnysmatot jäämään. Eikö heitä henkinen väkivalta haittaa!?