Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Klassinen aihe:mies ja vauvanhoito
17.05.2015 |
Mulla alkaa nyt viimein loppua kärsivällisyys. Lapsemme on nyt 13 kk vanha ja mieheni ei auta minua kodin hoitamisessa tai lapsen hoitamisessa juuri lainkaan ja sen lisäksi ei vietä lähes lainkaan aikaa kanssani. Asumme mieheni kotimaassa ja kaiken lisäksi olen täällä hyvin yksinäinen, en ole tutustunut kehenkään ja ainoaa seuraa minulle olisi mieheni vanhemmat, jotka voisivat ikänsä puolesta olla isovanhempiani. Yhteistä jutunaihetta ei vaan ole, vaikka muuten ihan ok yleensä tulemmekin toimeen.
Lapsen syntymän jälkeen olen viettänyt aikaa Suomessa yksinäni joitain kuukausia. Mies ei pystynyt ottamaan töistään lähes ollenkaan vapaata vauvan syntymän jälkeen, vauva syntyi Suomessa. Miehen kotimaassakin ollessamme hän tekee töitä 12-16 tuntia vuorokaudessa, lounasta syödään yleensä miehen vanhempien luona ja iltapalankin mies haluaa syödä äitinsä luona. Vapaapäiviä ei ole. Päiväni kuluvat vauvan kanssa kahdestaan vieraassa paikassa, jossa ei ole mitään tekemistä. Vauva on sen lisäksi ollut aina huono nukkumaan, heräsi ensimmäisen 10 kk parin tunnin välein.
Mies kyseenalaistaa kasvatustani, sain vauvan opetettua nukkumaan omassa sängyssä ja oli jotain viikkoja kun saattoi jopa nukkua yön yli putkeen. Kunnes mieheni alkoi ottamaan vauvan viereensä nukkumaan, jolloin lapsi nykyään ei halua nukkua omassa sängyssä lainkaan. Vastustin tätä mieheni päätöstä silloin ja perustelin sitä sillä, että yöt tulevat nyt varmasti taas huononemaan. Ja niin kävi. Nykyään sitten taas herätään öisin 2-3 tunnin välein.
Mieheni äiti hoitaa lasta useamman kerran viikossa tunnin pari. En ole välttämättä niin väsynyt lapsen hoitoon, vaan lähinnä yksinäisyyteen ja siihen, että minulla ei ole aikuista seuraa, jota lähinnä kaipaisin miehestäni. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ennen lapsen syntymää ja silti tämä asia tuli yllätyksenä, ehkä olen siis hieman hölmö. Mieheni ei siis voi minun takiani ottaa tuntia vapaaksi töistä, vaan useimmiten aloittaa työt (menee äitinsä luo aamupalalle) 7 aamulla ja lopettaa työt 23 illalla. Mieheni on yksityisyrittäjä. Olemme riidelleet tästä aiheesta paljon, mutta mieheni mukaan hän ei tällä hetkellä voi tehdä asioita toisin. Hän on kyllä aina tehnyt paljon töitä. Lupaa kyllä, että ensi syksystä lähtien alkaa ottaa vapaapäiviä viikottain.
Mieheni on myös työstressin takia hetkittäin hieman kireä ja äreä. En voi pyytää häneltä mitään, koska hän hermostuu. Esimerkiksi jos pyydän tuomaan jotain kaupasta, hän joko sen tuo vasta parin päivän päästä (vaikka olisin tarvinnut sen melkein heti) tai suuttuu kun pyydän tuomaan sen.
Olen myös hieman mustasukkainen mieheni ajankäytöstä. Koen, että hän mieluummin viettää sen vähäisen vapaa-aikansa vanhempiensa kanssa mieluummin kuin minun ja lapsen kanssa. Lasta kyllä leikittää hieman ja ottaa autoajelulle mukaan, mutta syöttämistä tai kylvettämistä en voi pyytää, koska yleensä hän vain hermostuu. Jos pyydän häntä ottamaan lapsen hetkeksi, jotta voisin siivota ym. hän yleensä kantaa lapsen äitinsä luo.
Olen tehnyt päätöksen, että jos ensi syksynä tilanne ei muutu, niin tulen lähtemään pois lapsen kanssa. Olen alkanut jo henkisesti varautumaan, tietenkään en sitä toivo. Haluan lapseni kasvavan molempien vanhempien kanssa, mutta en vaan pysty itse enää kestämään, jos tilanne vielä jatkuu tämmöisenä. Mieheni on kova tekemään lupauksia ja yleensä on ne rikkonut, mutta nyt pyytää minulta vielä lisää kärsivällisyyttä ensi syksyyn asti. Hieman pelkään, että taas lupaus rikotaan. En enää jaksa sitä. Haluan mieheltäni aikaa minulle ja kunniotusta minulle.
Ajatuksia? Tämä oli tämmöinen pieni päiväkirjamainen avautuminen vaan.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin veikattu. Mies on etelä-Eurooppalainen, tarkemmin kreikkalainen.
Hieman surullisena, mutta myös kiinnostuneena odotan syksyä, jotta näen pitääkö mies tämän lupauksensa. Haluan saada selvyyden tähän asiaan, koska en voi viettää koko elämääni yksin täällä. Jos vietän elämäni yksin lapseni kanssa, niin sitten haluan olla Suomessa. Sydän särkyy lapseni puolesta, mutta en tiedä muutakaan ratkaisua. Mitä muut tekisivät?
Veikkaan ettei lähtösi lapsen kanssa tule onnistumaan. Kuulostaa niin paljon muslimitouhulta.
Joudut valitsemaan lähdön yksin tai jäät vangiksi sinne lapsen kanssa.
Onko lapsella passi? Jos on niin tule lomamatkalle jos voit tänä kesänä lapsen kanssa äläkä palaa. Voi olla ainut mahdollisuutesi päästä sieltä pois. Et kerro mitään suunnitelmastasi. Luin joskus kirjan Lastani ette saa ja se tuli vahvasti mieleen tapauksestasi.
Siinä oli lääkärimies Teheranista kotoisin ja amerikkalainen nainen. Asuivat amerikassa ja heille syntyi lapsi, lähtivät miehen kotimaahan lomalle. Kävi kuitenkin niin että jäivät miehen kotimaahan, nainen ei tiennyt aikeesta. Mies muuttui täysin palattuaan kotimaahansa, alkoi pahoinpitelykin. Perhe määritti asiat, anoppi. Lapsi laitettiin koraanikouluun. Vuosien jälkeen onnistui karkaamaan tyttärensä kanssa. Nainen tutustui siellä vastaaviin tapauksiin ja joissa naiset alistui miehensä tahtoon, heitä pahoinpideltiin, jäivät lastensa takia.
Onko tämä lastenhoitoon osallistumisen vähyys joku kulttuurierojuttu? Voihan se olla kreikkalaisittain ihan normaalia.
Kuuluuko miehesi ordotokseihin vai muslimivähemmistöön?
"Kreikan väestöstä 98 prosenttia on kastettu ortodoksiseen kirkkoon. Kreikassa on myös noin 1,3 prosentin suuruinen muslimivähemmistö,[1] joka koostuu suurimmaksi osaksi turkkilaisista. Lisäksi on pieniä määriä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voin kyllä sanoa että ihan normaalia että mies haluaa että noin pieni vauva nukkuu vielä teidän vieressä, se on sitä "läheisyyden tankkaamista", etenkin jos mies paljon pois. Ja tiivis perhe varmaan kuuluu kulttuuriin siellä. Meillä kun 3v aloitti päiväkodin niin alkoi nukkua vieressä ja kaipasi selvästi läheisyyttä. Etkö voi hankkia omaa harrastusta/ työtä/ mammakavereita, niin et koko ajan miettisi noita juttuja? Ymmärrän kyllä että tuo työmäärä ja miehen poissaolo ärsyttää, mutta ennen vauvan syntymää, olitteko sopineet tai jutelleet, että mies vähentäisi työtahtia? Vai teittekö alunperinkin vauvan sinulle "kaveriksi" ettet joutuisi olemaan niin paljon yksin? Itse ottaisin asian puheeksi miehen kanssa, en tiedä mikset puhu hänen kanssaan? Vaikka onkin äreä joskus, niin mitä sitten? Pelkäätkö riidellä? Pelkäätkö että mies on aggressiivinen?
Et voi niin vain lähteä lapsen kanssa Suomeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Se voi olla. Ja myös on ihan ok tavallaan, että mä hoidan vauvaa melkein yksin, mutta tarvitsen myös mieheltä apua. Kyllä täällä ymmärretään se, ettei äiti yksinään jaksa lapsenhoitoa kokonaan ja että äiti tarvitsee apua, mutta varmasti täällä ollaan vanhanaikaisempia kuin Suomessa.
Olen kuitenkin suomalainen ja näistä asioista puhuttiin jo etukäteen. Se mitä mä haluan ei myöskään olisi pitänyt tulla miehelleni yllätyksenä. Kuin ei myöskään sen olisi pitänyt olla yllätys minulle, että mieheni tekee niin paljon töitä ja ajattelee näin vanhanaikaisesti. Mutta jotain meni meidän viestinnässä silloin ja myös nyt vähän ristiin.
Lähinnä kuitenkin toivoisin mieheltäni seuraa ja aikaa minulle hänen vaimonaan ja myös aikaa meille kolmistaan. Voitaisiin käydä puistossa, rannalla tai missä tahansa yhdessä koko perhe, eikä niin, että menen kaikkialle kahdestaan aina vain lapsen kanssa.
Jos mies on noin paljon töissä niin oikeastiko oletat että osallistuisi kodin askareisiin ja lapsenhoitoon
Kyllä sinulla on aikaa hoitaa koti ja lapsi, et ilmeisesti käy töissä. Mies elättää perheensä.
Jos ruokailut on aina anoppilassa sitä tässä ihmettelen. Osaatko kokata? Siellä on ilmeisesti perinteistä että nainen hoitaa kodin, lapset ja kaiken kotiin liittyvän. Kuuluu maan kulttuuriin ja tapaan toimia.
Miten pitkä välimatka anoppilaan on, vai asutteko samassa talossa?
Jos sinun ei tarvitse osallistua perheen elatukseen niin ole tyytyväinen osaasi. Jos muutat lapsen kanssa Suomeen edessä on työnhaku ja lapsen hoitoon vieminen.
Onko sinulla ammattia? Vai läksitkö heti peruskoulun jälkeen suklaasilmän mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaa onko miehesi muslimi.
Jos lapsi on poika et tule häntä saamaan Suomeen kanssasi.
Kuinka kauan olette asuneet siellä Kreikassa, jos olette olleet jo 10v yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsella passi? Jos ei ole hanki sellainen. Saatko pitää itse passisi vai onko se miehellä.
Olisiko sinulla rahaa matkustaa Suomeen?
Kyseessä joku musu karvakäsi pitsanpyörittäjä.
Lapsi muuttaa kaiken noissa suhteissa. Lapsi kuuluu miehen sukuun ja määräysvaltaan, nainen on vain synnyttäjä.
Miksi suomalaiset naiset sortuu noihin en voi käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt joku harrastus itsellesi. Ala verkostoitumaan muiden nuorten naisten ja äitien kanssa. Onko siellä kerhoja, miehen sukulaisia, harrastepiirejä yms?
En usko että kyse on Kreikasta, luulen että kyse on Turkista. Aloittaja hieman muuttaa totuutta ettei ole tunnistettavissa.
Nukutin vauvan vieressäni ensimmäiset 10 kk täysin. Tämän jälkeen opetin omaan sänkyyn kanssani samassa huoneessa tosin, ihan siitä syystä, että minulla alkoi olemaan 1-2 tunnin välisten heräilyjen jälkeen sekava olo ja halusin vihdoinkin saada nukkua yön läpi (no ainakin 5 tuntia) ilman heräilyjä. Vauva nukkuikin hienosti. Nyt vaan on taas alkanut heräilemään parin tunnin välein (jostain syystä vieressä nukkuu levottomammin) ja en jaksaisi enää uudestaan. Tekisi vauvallekin hyvää nukkua pitkiä pätkiä unta rauhassa. Täällä alunperin anoppinikin neuvoi nukuttamaan omaan sänkyyn, että vieressä ei hyvä nukuttaa. Mielestäni 13 kk isän tarvetta pitää alkaa tyydyttämään jo päivisin kun lapsi on hereillä.
Asumme hyvin pienellä paikkakunnalla tällä hetkellä. Palvelut Kreikassa ihan eri luokkaa kuin Suomessa, eismerkiksi kunnollisia kuntosaleja ym. täällä ei ole. Töistä ei kannata vielä haaveillakaan, niitä ei ole edes kreikkalaisille ja toisaalta ei ole hoitajaakaan oikeestaan edes harrastusten ajaksi. Ja valitettavasti taalla ei myoskään niitä mammakavereita ole, kumpa olisikin.
Lasta ei tehty kenellekaan kaveriksi, lapsi ei pysty tayttamaan aikuisen ihmisen tarvetta keskustella ja puhua toisen ihmisen kanssa, vaikka lasta rakastankin ja rakastan viettaa aikaa hänen kanssaan, mutta tarvitsen myös aikuista seuraa. En edes ns. omaa aikaa, vaan myös aikuista seuraa.
En pidä riitelystä ja olemme asiasta keskustelleet kymmeniä kertoja. Yleensä ajjautuu riitaan, josta en siis pidä, tulee paha mieli. Mutta nyt alkaa olla se vaihe, etten enää niin paljon hala siitä puhua, koska se ei johda mihinkään.
Mies on ortodoksi ja ihan älykäs koulutettu mies. Lapsellamme on vain Suomen passi, hän syntyi Suomessa ja hänelle ei ole edes haettu Kreikan passia, häntä ei ole rekisteröity Kreikkaan. Jos meille ero tulee niin yhteisestä päätöksestä lapsi lähtee kanssani Suomeen. Niinkuin voi jo aikaisemmin kertomastani päätellä, Kreikassa äideillä on voimakkaampi rooli vanhempana ja täällä uskotaan, että lapsen ensisijainen paikka on äidin kanssa ja äidin luona.
Oletan, että mies olisi enemmän kotona. Ja auttaisi minua. Olen vielä lapsen kanssa kotona. Osittain olosuhteiden pakosta, osittain koska haluan. Miehen ei tarvitsisi tehdä niin paljon töitä, mielestäni myös miesten pitää osata järjestää niin asiansa, ettei töitä ainakaan lasten tultua tarvitse tehdä enää sitä 90 h viikossa.
Osaan tehdä ruokaa erittäin hyvin itseasiassa, mutta ongelma on siis se, että mies haluaa mennä äitinsä luo syömään (p.s osaan kyllä tehdä hyvää ruokaa :)). Olen ruuanlaittoa pitänyt ns. harrastuksena, pidän siitä paljon. Anoppila on noin 2 km päässä.
Olen korkeastikoulutettu, opiskelin Suomessa. Olen asunut viimeisen 10 vuoden aikana sekä Kreikassa että Suomessa suunnilleen puoliksi. Ehkä ongelmani on se, että olen liian itsenäinen siihen, että joudun pyytämään mieheltäni 20e rahaa ruokaostoksiin ym. Jos tilanne ei siis muutu, niin tulen mielelläni Suomeen ja menen mielelläni töihin ja laitan lapseni hoitoon. Olen aina ollut hyvä työntekijä en ole siis laista.
Mieheni ei siis ole muslimi. Lapsi on poika. Lapsella on siis vain Suomen passi kuten minullakin ja passit ovat minun hallinnassani. Jos haluaisin voisin lentää huomenna lapsen kanssa Suomeen, mutta henkiset siteet sekä minulle että lapselleni ovat ainoa este. En halua rikkoa suhteitani mieheeni välttämättä ainakaan heti. Yrittäkää päästä yli ennakkoluuloista, tässä ei ole kyse mistään "lastani ette saa"-tyylisestä tilanteesta. Sekä minä että mieheni olemme molemmat korkeastikoulutettuja. Minulla on Suomessa varallisuutta noin toistasataatuhatta, jos haluan Suomeen niin pääsen sinne.
Kyse on siis edelleen Kreikasta. Uskokoon ken tahtoo. Mieheni ei ole pitsanpyörittelijä ollut ikinä eikä koskaan Suomessa asunut.
Kiitos kaikille kommenteista. Kaikki kommentit auttaa, kun saa vähän omia ajatuksia liikkeelle enemmän.
Miksi te olette sitten yhdessä, jos miehesi ei halua sinua tai lasta? Olette siis jo sopinut, että lapsi lähtee mukaasi Suomeen jos eroatte? Kyllä tässä tulee vahvasti sellainen olo, että miehesi ei halua jatkaa perhe-elämää ainakaan rakkaudesta teihin vaan velvollisuudentunnosta elättää teidät mutta ei halua mitään muuta. Miehesi ärtymys johtuu siitä, että pyydät häneltä jotain mitä hän ei halua antaa. Ei ole sellaista kulttuuria missä rakastunut mies ei halua viettää aikaa lapsensa tai vaimonsa kanssa. Monesti vain perheenperustaminen ei liity rakkauteen ja sitten perheenjäseniä kohdellaan sen mukaan.
Mieheni ei halua, että lähdemme. Sanoo rakastavansa minua ja on myös hulluna poikaansa. On vaan omien sanojensa mukaan töissä niin paljon, koska ei voi muuta. Sanoo, että kuka muukaan ne hommat hoitaisi kuin hän. Mieheni ärtymys johtuu työstressista ja tietenkin myös siitä, että ei halua ainakaan tällä hetkellä viettää aikaa meidän kanssamme enemmän kuin haluaa tehdä töitä.
Mies ei varmaan ole rakastunut minuun enää, poikaansa varmasti, mutta minuakin rakastaa. Olen itsekin syyttänyt miestäni siitä, että hän ei ole koskaan ollut tarpeeksi rakastunut minuun, mutta hän sen kieltää. Väittää rakastavansa.
Pointtihan oikeastaan oli se, että tämä tilanne on kestänyt jo niin pitkään ja oma kärsivällisyyteni on loppumassa, jolloin olen asettanut ensi syksin takarajaksi. Olen jo aikaisemmin ilmoittanut lähteväni, mies ja miehen perhe eivät halua, että lähden, koska vetoavat siihen, että lapsi tarvitsee myös isän osaksi jokapäiväistä elämää. Itse olen tästä samaa mieltä. Sen takia mahdollinen lähtö tuleekin sattumaan niin helskutan paljon, kun tiedän, että lapseni saattaa joskus joutua kärsimään sen takia.
Eli kannattaako lähtöä edes harkita, jäänkö tänne elämään onnettomana ns. yksinhuoltajana vai muutanko takaisin Suomeen, jolloin lapseni tulee varmasti jossain vaiheessa kaipaamaan isäänsä. En kuitenkaan missään nimessä halua katkaista lapseni suhdetta isäänsä vaan tulen sitä itse tukemaan niin paljon kuin vaan voin.
Alue: Aihe vapaa
Mua kiinnostaisi kauheasti tietää, että missä päin maailmaa olette ?
Voi olla, etten itse jaksaisi moista - tai ei voi olla vaan OLISI niin etten itse sietäisi tuota tilannetta. Lähtisin kotimaahani.