Kuinka löytää itsensä?

Juokset puun ympäri niin nopeasti, että saat itsesi kiinni. Sitten vaan et päästä irti.

Voi kulta pieni! Tilanteesi koskettaa minua, koska oma mieheni taitaa olla samassa tilanteessa. Kysymykseesi en siis osaa vastata, jos osaisin niin yrittäisin miestänikin auttaa eteenpäin elämässä. Minkä ikäinen olet?

Olen 25v.

No mieheeni verrattuna sinulla on vielä hyvin aikaa - hän on sinua 12 vuotta vanhempi. Eikä ole tainnut vielä tajuta edes tuota olennaisinta asiaa: itseään ei pääse pakoon.

Kertoisitko, millä tavoilla tämä hukassa oleminen ilmenee? Missä tilanteissa sinulle tulee halu paeta? Mitä puuhaat elämässäsi?

t. 3

Erosin parisuhteesta keväällä, mies sanoi ettei rakasta minua. Emme eronneet kuitenkaan heti vaan yritimme hetken katsella tilannetta. Epäselvää tilannetta kesti jonkun aikaa kunnes riuhtaisin itseni irti ja jätin miehen sitten miettimään keskenänsä kun ei osannut enää sanoa juuta tai jaata. Muutin omaan kivaan asuntoon, olen tämän laittanut mieleisekseni. Käyn töissä normaalisti, nyt olen ollut kipeänä. Syksyllä olen lähdössä koulunpenkille, haluan opiskella lisää. Tuntuu, että päivittäin mielipiteeni vaihtelee että mitä haluan tehdä. Mietin muuttavani ulkomaille, ainakin pitäisi lähteä reppureissuun huitsintuuttiin. Seuraavana päivänä sinkoan johonkin aivan toiseen suuntaan. En tiedä mitä haluan. En tiedä kuka olen.

Minä löysin lopulta, ja nyt elämäni on mieluista ja johdonmukaista ja minä olen "puhjennut kukkaan" :) Ole avoin mahdollisuuksille! Etsi, lue, keskustele, kokeile. Altista itsesi ennakkoluulottomasti elämälle ja uusille kokemuksille. Tiesi hahmottuu kyllä, kunhan jaksat kulkea etsikkoajan sinnikkäästi eteenpäin, etkä jämähdä sumuun pakenemalla elämää ja itseäsi.

Olet siis opiskellut jo aikaisemmin? Voisitko kertoa mitä alaa opiskelit ja mitä olet nyt lähdössä opiskelemaan?

Osa tuntemuksistasi johtuu varmaankin erosta ja menee itsestään ajan kanssa ohi. Toinen osa johtuu nykyisestä taloustilanteesta ja yhteiskunnallisesta, poikkeuksellisen suuresta epävarmuudesta. Hyvin monilla nuorilla on tilanne, jossa kaikki tulevaisuuden suunnitelmat näyttävät enemmän tai vähemmän epävarmoilta, ja siksi niitä on vaikeaa täysillä heittäytyä "haluamaan". Jos olet turvallisuushakuinen ihminen, tällainen vaikuttaa sinuun vielä keskimääräistä enemmän.

Myös ennen opintojen aloittamista on tavallista olla hieman "hukassa", koska uudesta alasta ei ole vielä mitään konkreettista käsitystä. Jotkut alat ovat sellaisia, että niiden todellinen luonne valkenee vasta niitä opiskelemalla. Osa on sitten vielä sellaisiakin, että vasta työelämään siirtyessä paljastuu, millaista alalla on käytännössä olla. On normaalia tuntea olonsa epävarmaksi tällaisten asioiden äärellä.

Parhaiten tällaiseen varmasti auttaa aika, itsensä kuunteleminen ja se että on itselleen armollinen ja hyväksyy, että oikean tien löytämisessä voi mennä aikaa.

t. 3

Kiitos asiallisista ja järkevistä vastauksista :) Olen aiemmin opiskellut AMK-tutkinnon, nyt olen lähdössä lukemaan samaa alaa yliopistoon ja suoraan maisteriopintoihin. Ala on työllistävä ja järkevä näinä aikoina. En minä koulua oikeastaan epäröi. Lähinnä on jotenkin hukassa oleva olo. Mikä on minun elämäni tarkoitus? Mitä minun pitää täällä tehdä? Yksinolo tuntuu hyvältä nyt, mutta haluaisin olla sinut itseni kanssa ja tietää, mitä tahdon. Haahuilu edestakaisin tuntuu raskaalta eikä mikään oikein tunnu hyvältä. Päivittäin vaihdan mielipidettäni että mitä oikein teen.

Tommonen kriisien jälkeen tuleva elämän uudelleenjärjestely on aina vähän hankalaa, sieltä tulevaisuudesta pitäis löytää jotain jota kohti pyrkiä, ja samalla se omista tunteista yli pääseminen vie paljon psyykkistä energiaa. 

Minä hukkaan itseni tasaisin väliajoin, aina kun elämä jotenkin mullistuu, koen helposti että olen jotenkin hukassa, en saa mistään oikein ilon ja onnistumisen tunteita (vaikka niitä onnistumisia ja iloa elämästä löytyy, ne vaan ei tavoita muta tunnetasolla). Mun mieli käyttäytyy  niin, että jään märehtimään aina niitä ikäviä juttuja, ja vaatii paljon työtä vaan päästää irti ja lakata ajattelemasta työttömyyttä/kariutunutta ihmissuhdessa/sairastumista ja muita vastoinkäymisiä, ja jatkaa elämässä eteenpäin. On tosi vaikea vaan todeta, että no tää ei mennyt kuten kuvittelin, ja yrittämisestä huolimatta tilanne on tämä ja tästä on lähdettävä taas kohti uutta. Uuden kriisin kohdalla on aina ehkä kaikkein ikävintä jotenkin tajuta, kuinka vähän omaan elämäänsä voi sitten kuitenkin vaikuttaa.

Minulla on kavereita, jotka näkevät elämänsä tavallaan suurena tarinana, kokevat että asioiden piti mennä kuten ne menivät, että he ovat siinä pisteessä missä ovat nyt, ja sellaisia ihmisiä kuin ovat nyt. Olen usein ajatellut, että olisi paljon helmpompaa jos itsekin pystyisi ajattelemaan noin itsestään.

Itsensä löytää, kun lakkaa etsimästä.

Pikkuhiljaa ehkä. Varmaan pitää lopettaa tämä murehtiminen ja tehdä vaan juttuja, mistä tulee hyvä mieli. T. Ap

Mene juoksentelemaan alasti metsään huutaen: "Olen vapaa, olen vapaa!" niin putoaa turhat estot ja kaikenlainen yhteiskunnan hapatus pois. Aikasi tätä tehtyä istahdat jollekin mukavan pehmoiselle sammaloituneelle kivelle ja mietit mitä haluat elämälläsi tehdä. Toimii!!

Itsensä löytää olemalla itsensä kanssa, juoksematta pakoon kovaan toimintaan ja saavuttamiseen ja menemiseen. Olemalla itsekseen ja hiljakseen, antaen ajatusten ja tunteiden vaan tulla ja kohtaamalla ne kaikki, ahdistavatkin. 

Mutta sitä ei kaikille välttämättä tule koskaan että tietäisi että haluaa jotain tiettyä ulkoista asiaa kuten tiettyä ammattia, tietynlaista puolisoa tai elämäntyyliä jne. Esim. itse kipuilin nuorena kauheasti sen kanssa etten yhtään tiennyt mitä haluaisin isona tehdä, haluanko lapsia vai en jne. En minä nyt nelikymppisenäkään sitä tiedä, mutta ei minua kiinnosta koko kysymykset enää. Elän hetki kerrallaan pyrkimättä erityisemmin mihinkään, nauttien vaan.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 15:20"]Itsensä löytää olemalla itsensä kanssa, juoksematta pakoon kovaan toimintaan ja saavuttamiseen ja menemiseen. Olemalla itsekseen ja hiljakseen, antaen ajatusten ja tunteiden vaan tulla ja kohtaamalla ne kaikki, ahdistavatkin. 

Mutta sitä ei kaikille välttämättä tule koskaan että tietäisi että haluaa jotain tiettyä ulkoista asiaa kuten tiettyä ammattia, tietynlaista puolisoa tai elämäntyyliä jne. Esim. itse kipuilin nuorena kauheasti sen kanssa etten yhtään tiennyt mitä haluaisin isona tehdä, haluanko lapsia vai en jne. En minä nyt nelikymppisenäkään sitä tiedä, mutta ei minua kiinnosta koko kysymykset enää. Elän hetki kerrallaan pyrkimättä erityisemmin mihinkään, nauttien vaan.
[/quote]

Kiitos. Todella lohdullista. Mun pitää löytää rauha olla ihan rauhassa itseni kanssa. Mä tavallaan olen "hukannut" itseäni jo jonkun aikaa juurikin hirveään suorittamiseen. Nyt en voi enää juosta karkuun.

.

Soita itelles. Vähän niinku kännykkään että missä se on. Huuda ensin, että missä oot missä oo-oot!? Sit kun kuulet, että joku huutaa, että missä oot niin vastaa, että täällä oon!! Sitten sä löydät sut! Ei oo vaikeeta hei löytää itseensä!