Onko muita joita luullaan tunteettomiksi mutta oletkin herkkä?

Kyllä! Olen herkkä mutta en esimerkiksi jaa läiheisilleni tietoja minua koskettaneista surullisista tapahtunista jolloin läheiseni ovat vetäneet johtopäätöksen että olen aika tunteeton.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 17:48"]

Kyllä! Olen herkkä mutta en esimerkiksi jaa läiheisilleni tietoja minua koskettaneista surullisista tapahtunista jolloin läheiseni ovat vetäneet johtopäätöksen että olen aika tunteeton.

[/quote]"tunteettomuuteni" on keinoni selvitä tunteellisista tilanteista.

Täällä yksi! Monesti haukuttu tunteettomaksi, koska en itkeä pillitä joka sekuntti ja koska en ole yhtä avoin omien tunteideni ja asioideni kanssa...

Täällä myös.
Kun en pillitä herkästi, suhtaudun asioihin aika neutraalisti ja en jaksa jauhaa kovin kauaa joidenkin kariutuneita parin viikon panosuhteita. Olen kylmä ja tunteeton.
Vaan jos ihan totta puhutaan niin kotioloissa yksinäni oon aika tunteellinenkin joskus ja pillitän jopa todella typerillekin jutuille. :D Ja auta armias jos on menkat tuloillaan niin johan tää likka pillittää jopa tv sarjoille joissa haluamilleni henkilöhahmoille tulee jotain romanttista suhdetta tms. :D
Vaan tää on asia mitä en kavereille enää edes voi sanoa ääneen, koska he eivät uskoisi ja alkaisivat herkästi jopa pilkkaamaan minua. Aitoja kavereita? Juu, eivät ole, mut en parempiakaan ole saanut.

Melkein 40 v. olen ajatellut olevani yliherkkä ihminen, jota pidetään tunteettomana. Vasta viime vuosina olen tajunnut, et ne muut ovat olleet oikeassa.

Jotkut narsistit ovat yliherkkiä, mutta lähemmin tarkasteltunut vain silloin, kun se herkkä asia koskettaa omaa haurasta egoa. Ja se, ettei pysty käsittelemään sitä omaa herkkyyttään, on juuri sitä tunteettomuutta. Sitä pyörii vain omassa tuskassaan, itsekeskeisenä, oman paskaisen pikku egonsa ympärillä, eikä pysty suhteuttamaan asioita. On oman 'herkkyytensä' vankina.

Paskat se mitään oikeaa herkkyyttä on, omaan itseensä uppoutumista se vain on. Monta vuotta on mennyt, ennen kuin minun kohdallani illuusio vihdoinkin romahti. No, nyt pystyn tosiasiat itselleni myöntämään, eikä tarvitse enää leikkiä marttyyria, jota muut eivät vain ymmärrä. DDD Helpotus sekin.

Juu, mä olen kylmä, kova ja pelottava. No, tutut tietää, etten ole.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 17:59"]Melkein 40 v. olen ajatellut olevani yliherkkä ihminen, jota pidetään tunteettomana. Vasta viime vuosina olen tajunnut, et ne muut ovat olleet oikeassa.

Jotkut narsistit ovat yliherkkiä, mutta lähemmin tarkasteltunut vain silloin, kun se herkkä asia koskettaa omaa haurasta egoa. Ja se, ettei pysty käsittelemään sitä omaa herkkyyttään, on juuri sitä tunteettomuutta. Sitä pyörii vain omassa tuskassaan, itsekeskeisenä, oman paskaisen pikku egonsa ympärillä, eikä pysty suhteuttamaan asioita. On oman 'herkkyytensä' vankina.

Paskat se mitään oikeaa herkkyyttä on, omaan itseensä uppoutumista se vain on. Monta vuotta on mennyt, ennen kuin minun kohdallani illuusio vihdoinkin romahti. No, nyt pystyn tosiasiat itselleni myöntämään, eikä tarvitse enää leikkiä marttyyria, jota muut eivät vain ymmärrä. DDD Helpotus sekin.
[/quote]

En mä mitään marttyyriä leiki. Ei mun perhe ja ystävät edes tiedä sitä kuinka herkkä olen, eikä niiden tarvitsekaan tietää. Aivan sama vaikka pitävät mua tunteemomana ja kylmänä ihmisenä. Kun sellaisen roolin on kerran saanut niin siitä on vaikea päästää irti. En nykyään edes kehtaisi itkeä ystävieni nähden vaikka kuinka itkettäisi. Nehän luulisivat että olen seonnut tai jotain.

Minulla toisin eli olen tunteellinen, mutta ajattelen järjellä. Olen mielestäni ristiriitainen ihminen! :) 

Juu minä.

Minullekin on tultu sanomaan päin naamaa, että olen tunteeton, kun en voivottele ja kyynelehdi jokaista pientä draamaa. Tunteitten alaspainaminen on suojautumiskeino, joka minun oli opittava jo pienenä, sillä äitinin ei osannut käsitellä herkkiä ja surullisia tunteita. Tai hänellä oli vain yksi suhtautumistapa: hän suuttui ja rähisi ja usein myös pilkkasi. Kun sellaisessa ympäristössä kasvoi, oppi kätkemään tunteensa. Osin syynä on myös introvertti luonteeni. Pysyttelen sivummalla enkä mene tapahtumiin mukaan. Siten voin hillitä tunteitani.

Olen monesti miettinyt, mikä minua eniten liikuttaa. Kuolema tai hautajaiset se ei ole. Sen sijaan pienet monesti hyvin vähäpätöiset hyvät asiat nostavat tunteet pintaan ja vedet silmiin. Yhdellä sanalla hyvyys. Iän myötä herkkyys on lisääntynyt. On tarvittu vuosia ja taas vuosia, ennen kuin nujertajani kuristusote on alkanut höllentyä.  Ei minusta koskaan mitään julkista itkijänaista tule, mutta en enää itsekseni ollessa pidättele samalla tavoin kuin joskus nuorempana.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 18:17"]Minullekin on tultu sanomaan päin naamaa, että olen tunteeton, kun en voivottele ja kyynelehdi jokaista pientä draamaa. Tunteitten alaspainaminen on suojautumiskeino, joka minun oli opittava jo pienenä, sillä äitinin ei osannut käsitellä herkkiä ja surullisia tunteita. Tai hänellä oli vain yksi suhtautumistapa: hän suuttui ja rähisi ja usein myös pilkkasi. Kun sellaisessa ympäristössä kasvoi, oppi kätkemään tunteensa. Osin syynä on myös introvertti luonteeni. Pysyttelen sivummalla enkä mene tapahtumiin mukaan. Siten voin hillitä tunteitani.

Olen monesti miettinyt, mikä minua eniten liikuttaa. Kuolema tai hautajaiset se ei ole. Sen sijaan pienet monesti hyvin vähäpätöiset hyvät asiat nostavat tunteet pintaan ja vedet silmiin. Yhdellä sanalla hyvyys. Iän myötä herkkyys on lisääntynyt. On tarvittu vuosia ja taas vuosia, ennen kuin nujertajani kuristusote on alkanut höllentyä.  Ei minusta koskaan mitään julkista itkijänaista tule, mutta en enää itsekseni ollessa pidättele samalla tavoin kuin joskus nuorempana.
[/quote]

Tää voisi olla mun kirjoittamaa tekstiä. Täysin samaa sanoisin.

Mä olen todellinen herkkis. Liikutun päivittäin milloin mistäkin, yleensä jonkin asian kauneudesta, kyyneliin. Tuttavapiirissä mua sanotaan kovikseksi, enkä oikein ymmärrä miksi. Tuskin voisivat kuvitellakaan mua vetistelemässä Kauniiden ja rohkeiden äärellä. :D

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 18:19"][quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 18:17"]Minullekin on tultu sanomaan päin naamaa, että olen tunteeton, kun en voivottele ja kyynelehdi jokaista pientä draamaa. Tunteitten alaspainaminen on suojautumiskeino, joka minun oli opittava jo pienenä, sillä äitinin ei osannut käsitellä herkkiä ja surullisia tunteita. Tai hänellä oli vain yksi suhtautumistapa: hän suuttui ja rähisi ja usein myös pilkkasi. Kun sellaisessa ympäristössä kasvoi, oppi kätkemään tunteensa. Osin syynä on myös introvertti luonteeni. Pysyttelen sivummalla enkä mene tapahtumiin mukaan. Siten voin hillitä tunteitani.

Olen monesti miettinyt, mikä minua eniten liikuttaa. Kuolema tai hautajaiset se ei ole. Sen sijaan pienet monesti hyvin vähäpätöiset hyvät asiat nostavat tunteet pintaan ja vedet silmiin. Yhdellä sanalla hyvyys. Iän myötä herkkyys on lisääntynyt. On tarvittu vuosia ja taas vuosia, ennen kuin nujertajani kuristusote on alkanut höllentyä.  Ei minusta koskaan mitään julkista itkijänaista tule, mutta en enää itsekseni ollessa pidättele samalla tavoin kuin joskus nuorempana.
[/quote]

Tää voisi olla mun kirjoittamaa tekstiä. Täysin samaa sanoisin.
[/quote]

Ja täällä vielä yksi tekstiin täysin samaistuva. Minulla on ulkomaailma-minä ja aivan eri ihminen luottavainen-minä. Jälkimmäisen on päässyt näkemään ehkä 10 ihmistä, enkä ole ihan tyttönen enää iältäni.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 17:58"]

Täällä myös. Kun en pillitä herkästi, suhtaudun asioihin aika neutraalisti ja en jaksa jauhaa kovin kauaa joidenkin kariutuneita parin viikon panosuhteita. Olen kylmä ja tunteeton. Vaan jos ihan totta puhutaan niin kotioloissa yksinäni oon aika tunteellinenkin joskus ja pillitän jopa todella typerillekin jutuille. :D Ja auta armias jos on menkat tuloillaan niin johan tää likka pillittää jopa tv sarjoille joissa haluamilleni henkilöhahmoille tulee jotain romanttista suhdetta tms. :D Vaan tää on asia mitä en kavereille enää edes voi sanoa ääneen, koska he eivät uskoisi ja alkaisivat herkästi jopa pilkkaamaan minua. Aitoja kavereita? Juu, eivät ole, mut en parempiakaan ole saanut.

[/quote]

Kuulostat tutulta! Minulta!

Onhan tuota tullut vastaan, tosin ei ihan läheisimpien ihmisten puolesta vaan sellaista, jotka eivät tunnekaan niin hyvin vaikka tekemisissä on oltu. Esimerkiksi erään perheenjäsenen kuoleman jälkeen eräs tuttava totesi "eipä sua näytä paljon liikuttavan", kun asiallisesti vastasin hänen kysymyksiinsä mitä oli tapahtunut. Mitä ihmettä se ihminen oletti, että pitäisi alkaa suruaan itkemään puolitutulle tai lähestulkoin vieraalle ihmiselle? No ei se niin mene. Asiaa olen itkenyt muiden perheenjäsenten kanssa, mutta en minä ihan oikeasti ala julkisella paikalla puolitutuille vollottamaan surkeutta. (Tuon kommentin jälkeen en ole muuten kyseiseen naiseen pitänyt mitään yhteyttä. Sama nainen muuten joskus paljon aikaisemmin kertoi, että jostain 'kumman syystä' monet hänen miehensä kavereista eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Aloin ymmärtämään mistä se johtui...)

Olen aina ollut herkkä, toki tarvittaessa vahva. Joudun kuitenkin miehenä piilottamaan tämän luonteenpiirteen. Herkkä mies aiheuttaa monissa naisissa vihan tunteita, en tiedä mistä johtuu, sen takia olen oppinut pitämään tunteeni piilossa.