Te, kenen lapsuudenkotona oli kaikki hyvin. Oletko onnellisempi kuin

Mulla oli tosi ihana lapsuus, ei jäänyt mitään hampaankoloon. Ikävä niitä aikoja<3
En tiedä olenko sen onnellisempi tai onnettomampi kuin muutkaan. Samojen murheiden kanssa painitaan. Tuntuu että monet laittavat vähän kaiken lapsuutensa piikkiin. Huonot parisuhteet jne.

Ei jäänyt hampaankoloon mitään, oli ihana ja turvallinen lapsuus, ehjä koti ja rakastavat vanhemmat. Hyvät eväät olen saanut elämään ja kiitollinen. Samanlainen on nyt oma perheeni, lapset ovat saaneet kasvaa rakastavassa ja turvallisessa kodissa. Olen ollut onnekas ja olen onnellinen.

On sitä ihan yhtälailla joutunut kasvamaan ja aikuistumaan, vaikka ei ole ollut pakko pärjätä omillaan teinistä asti. Enkä ole itsestäänselvyytenä pitänyt mitään, mitä olen saanut.

Uskon olevani onnellisempi, koska en ole katkera ketään kohtaan. Huolia ja murheita on useimpien elämässä aikalailla tasapuolisesti.

Isossa perheessä kasvaneena n pitänyt ottaa vastuuta pienemmistä . Minulla siis VAIN 2siskoa ja 1veli. Nuorena opin että raha ei kasva puussa,mikä oli vain hyvä oppia. En syytä vanhempiani,ihan kelpo kansalainen mielestäni minusta tullut vaikka ei täysin oppikirjan mukaan ollutkaan lapsuus. Ehkä on myös luonteesta kiinni että jääräpäisyydessäni en ole halunnut muiden apua ja sinniksti yrittänyt pärjätä omillani niin pitkälle kun mahdollista. En ole halunnut "rasittaa" muita asioillani tai varsinkaan ongelmillani.

Elin hyvän lapsuuden.
Minulla ei jäänyt mtn hampaankoloon.
Silti elän paskassa suhteessa.

Minulla oli hyvä lapsuus, ja nyt minulla on sen takia paljon paremmat eväät elämään kuin monella muulla. Ei minulla silti ole aavistustakaan, miten onnellisia muut ovat. Eikä kyllä pahemmin kiinnostakaan.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 00:30"]

Tuntuu että monet laittavat vähän kaiken lapsuutensa piikkiin. Huonot parisuhteet jne.

[/quote]

Niin... Usein turvattomiksi lapsuudessaan jääneistä lapsista kasvaa epätasapainoisia aikuisia, ja tämä epätasapaino taas aiheuttaa sen, että huonojen ihmissuhteiden kierre jatkuu kumppaneiden kanssa. Ei yksinkertaisesti ole lapsena oppinut, miten toimiva ihmissuhde toimii. Isän ja äidin suhde on voinut rakoilla pahasti, ja suhteessa vanhempaan lapsen tarpeita ei ole kuunneltu. Nämä ovat muistoja, jotka kantavat hedelmää sitten omassa parisuhteessa ja suhteessa omiin lapsiin.

Ymmärrän, että tämä on asia, joka voi olla vaikea tajuta hyvän lapsuuden kokeneelle ihmiselle. En kuitenkaan hyväksy sitä, että sinä tai kukaan muukaan kokee oikeudekseen arvostella ja "vähätellä" sitä, millaiset arvet huono lapsuus jättää.

Varhaislapsuus, n.12-vuotiaaksi saakka oli hyvä ja ihana. Sitten perheessämme tapahtui tragedia, jonka jälkeen minusta tuli ilkeä, aloin juoda, lintsasin.. vanhempiani kohtaan ei tosiaankaan ole mitään hampaankolossa, kovasti koittivat pitää minua kurissa ja sain harrastaa jne, mutta muuten yläasteaikani oli kaikin puolin kauhea.
Nyt elän paskassa suhteessa.

En oikein ymmärrä ap:n pointtia. 

Siis onko ap:n mielestä kaikissa perheissä joitain ongelmia? Ja eikö ilman näitä ongelmia voi aikuistua? 

Minulla ainakin oli hyvä, turvallinen ja rakastava lapsuudenperhe. Ei jäänyt hampaankoloon mitään. Olen onnellinen ja minulla on edelleen hyvät välit vanhempieni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 00:06"]

ne kaverit, joiden perheessä koettiin alkoholismia, mielenterveysongelmia, riitaisia avioeroja tai muuta lapsille traumaattista?

Mua ärsyttää se, että mukamas vain ne, joiden kotona on ollut ongelmia, ovat joutuneet "kasvamaan ja aikuistumaan, ottamaan vastuuta" ja muuta shittiä, kun todellisuudessa ihan varmasti joka ikisellä perheellä ja lapsella on ollut omat ongelmansa. Toisillsa pienempiä ja toisilla suurempia.

Vai löytyykö täältä ihmisiä, joiden mielestä elämä lapsuudenperheessä meni just niinkuin pitikin, mitään ei jäänyt hampaankoloon?

[/quote]

Lapset voivat kasvaa sellaisen spektruumin välissä, jossa toisella puolella vanhemmat eivät ole ollenkaan läsnä ja toisella puolella on rakastavat vanhemmat. Janan huonommassa päässä kasvavat joutuvat tekemään enemmän töitä päästäkseen samaan kuin muut, koska vanhemmat jättävät työnsä tekemättä. Aikuistumaan me kaikki joudutaan, mutta toisille se on vaikeampaa kuin toisille. Ongelmia ei tosin voi laittaa arvojärjestykseen, joten jos sinua kaivelee jokin "pienempi" asia omassa lapsuudenperheessä niin selvitä se.  Pienet ongelmat voivat muuttua ajan kanssa isoiksi.

Molemmat vanhemmat alkoholisteja.
4 veestä asti muistan onnettomuuksia, joita alkoholi on edesauttanut.
8 veenä vanhemmat erosivat, olin äitini kanssa ja hän masentui, jouduin vahtimaan 17 v asti ettei hän tapa itseään, alkoholisteille ja narsisteille tyypilliseen tapaan "tapan itseni"-uhkailu oli arkipäivää.
Olin jo teini-ikäisenä kasvattanut kovan kuoren ja kätkenyt perheeni ongelmat sisään.
Kun 17 veenä muutin pois, Itkin onnesta, mutta samaan aikaan alkoi aikuiseksi kasvaminen, ongelmien selvittäminen, vastuunkanto.
Masennuin itse ja katkeroiduin, kunnes tapasin oman mieheni ollessani 23 v.
Eheydyttiin yhdessä ja olen onnellisempi kuin koskaan!
En ole sen vahvempi kuin muut, mutta mulla on enemmän paskaa elämänkokemusta, joka saa mut huomaamaan valehtelijat, kieroilijat ja pysyn kaukana niistä kun ne tunnistan niin hyvin.
Olen tänä päivänä 25 v, minulla on 2 lasta, meillä on omakotitalo molempien nimissä, 2 autoa, ammatit molemmilla, työpaikkoja on ollut itselläni kivasti, ja aion opiskella lisää. En tupakoi, syön terveellisesti, juon joskus muutaman.
En tiedä olenko siis tavallinen 25 v nainen ulkopuolisten silmin.

Up

Mulla oli ihana lapsuus. olen onnellisempi kuin ystäväni, jonka perheessä oli alkoholia ja avioeroja. Hän syyttää milloin mistäkin piirteestään lapsuuttaan. Juominenkin on vain sitä kun ei päässyt irti perussuomalaisista junttijuuristaan. Näin sanoo mulle, itse en juo kuin kerran pari vuodessa muutaman. Ja rahaongelmat ovat tietenkin köyhien vanhempien syy, ei heilläkään ollut luottotietoja. Vatsamakkarat on geenien syytä.. Lähes kaikki johtuu jostakin muusta kuin itsestä. 

Itse en ikinä kehtaisi syyttää vanhempiani omista ongelmistani. Itse valintani teen. 

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 08:54"]

Mulla oli ihana lapsuus. olen onnellisempi kuin ystäväni, jonka perheessä oli alkoholia ja avioeroja. Hän syyttää milloin mistäkin piirteestään lapsuuttaan. Juominenkin on vain sitä kun ei päässyt irti perussuomalaisista junttijuuristaan. Näin sanoo mulle, itse en juo kuin kerran pari vuodessa muutaman. Ja rahaongelmat ovat tietenkin köyhien vanhempien syy, ei heilläkään ollut luottotietoja. Vatsamakkarat on geenien syytä.. Lähes kaikki johtuu jostakin muusta kuin itsestä. 

Itse en ikinä kehtaisi syyttää vanhempiani omista ongelmistani. Itse valintani teen. 

[/quote]

Minusta älykkyyttä ymmärtää syy ja seuraus suhteet. Syyttäminen itsessään on vain emotionaalinen irtautumisprosessi, joka on matka tähän ymmärrykseen, mutta monet eivät elämän tyrskyjen vuoksi pääse koskaan perille. Lihavoitu lause on minun elämänkatsomukseni mukaan tosi, mutta harvat haluavat myöntää, miten vähän todellisuudessa meillä on valtaa itseemme ja elämäämme. 

Meidän perheessä sattui aika monta tragediaa lapsuuteni ja teini-ikäni taitteessa. Pakostakin sitä ehkä joutui kasvamaan vähän nopeammin kuin ehkä muuten olisi. Silti olen kyllä nykyisin ihan kamalan onnellinen. On ihana aviomies ja ihana pieni tytär. Menneisyys näkyy ehkä niin, että yritän tehdä tyttäreni elämästä mahdollisimman kivaa, ehkä vähän liikaakin.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 09:37"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 08:54"]

Mulla oli ihana lapsuus. olen onnellisempi kuin ystäväni, jonka perheessä oli alkoholia ja avioeroja. Hän syyttää milloin mistäkin piirteestään lapsuuttaan. Juominenkin on vain sitä kun ei päässyt irti perussuomalaisista junttijuuristaan. Näin sanoo mulle, itse en juo kuin kerran pari vuodessa muutaman. Ja rahaongelmat ovat tietenkin köyhien vanhempien syy, ei heilläkään ollut luottotietoja. Vatsamakkarat on geenien syytä.. Lähes kaikki johtuu jostakin muusta kuin itsestä. 

Itse en ikinä kehtaisi syyttää vanhempiani omista ongelmistani. Itse valintani teen. 

[/quote]

Minusta älykkyyttä ymmärtää syy ja seuraus suhteet. Syyttäminen itsessään on vain emotionaalinen irtautumisprosessi, joka on matka tähän ymmärrykseen, mutta monet eivät elämän tyrskyjen vuoksi pääse koskaan perille. Lihavoitu lause on minun elämänkatsomukseni mukaan tosi, mutta harvat haluavat myöntää, miten vähän todellisuudessa meillä on valtaa itseemme ja elämäämme. 
[/quote]
No tuossa on pelkkää itselleen valehtelua, siis tuossa 13. n kommentoijan tutulla. Tuo lihavoitu lause minusta pätee niillä ihmisillä jotka ovat OIKEASTI kokeneet lapsuudessaan jotain pahaa. Esim. hyväkaikäytöstä, pahoinpitelystä ja alistamisesta johtuvat henkiset ongelmat jotka heijastuvat jokaiseen elämänalueeseen aikuis-iällä.

Olen onnellisempi tasaisen lapsuuden kokeneena. Ystäviä on rikkonaisista kodeista. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin heistä moni (ei kaikki) on kovasti materian perään. Autot on hienot, aina uudet puhelimet ja laitteet, shoppaillaan muutenkin. Tulot on samat kuin meillä muillakin. Jotakin onnea haetaan kaupasta.

Mulla oli onnellinen ja ongelmaton lapsuus. Tuntuu, että olen elämää kohtaan positiivisempi ja luottavaisempi kuin ne tuttuni, joilla on ollut vaikeaa lapsuudessa. Kun ollaan samassa tilanteessa tai mä jopa hankalammassa kuin nämä ystäväni, niin he näkevät usein vain ongelmia ja ikävyyksiä ja valittavat kovasti ja kokevat kärsivänsä vääryyttä. Ja musta taas kaikki on ihan hyvin, vaikka tosiaan sama tai huonompikin tilanne. Eli saattaa näkyä asennoitumisena elämään. Lapsuudessaan kovia kokeneille elämä tuntuu usein olevan lähtökohtaisesti taistelua. Tasapainoisessakin tilanteessa.

Itsellä oli ihan kamala paskalapsuus alkoholistivanhempineen ja lastenkotikeikkoineen. Vaikka miten yritän ja olen työstänyt asiaa, se tuntuu vaikuttavan alitajunnassa ikuisesti ja aiheuttaa ajoittain todella paljon henkistä kuormitusta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Kavereillani, joilla on ollut onnellinen lapsuus, on helpompaa ja olen heidän puolestaan iloinen, mutta samalla niin kateellinen.

No, niillä korteilla mennään mitä on jaettu.