Lue keskustelun säännöt.
Iinalta vastine anoreksiakohuun
15.05.2015 |
Mikä pointti taaskaan? Menee ihan samaan kastiin Emilia "av on saatanasta" -avautumisten kanssa. Jotkut ajattelevat edelleen, että hänellä on anoreksia. Toiset eivät ajattele. Niin se vain menee. Rasittava tuo kommenttiboksi, joka on yllätys yllätys täynnä noita "Iina, olet upea<3<3 älä välitä kateellisista<3" -juttuja. Huvittavinta on nuo kauhistuneet kommentoijat, jotka ovat aina yhtä hämmästyneitä "miten ilkeitä ja kamalia" ihmiset voivatkaan olla.
Kommentit (7)
Blogin kommenteissa lukijat sanovat meitä kateellisiksi, koska meillä ei ole Iinan vartaloa. Mä en ole todellakaan kateellinen tuosta vartalosta. Mulla on muodokas, mutta samalla hoikka vartalo enkä halua mitään rumaa luuviulu + rinnatonta vartaloa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan tollanen nyt törkeetä. Ruotia toisen vartaloa ja haukkua vielä rumaksi, luuviuluksi jne. Kyllä kirjoittelijat jotain yrittää kompensoida tollasella.
Ei se normaalia ole kun äidillä on ohuempi käsi kuin 2v lapsella
Iina on hyvän näköinen ja ei mikään anorektikko. Vauvan synnytyksen jälkeen painoni oli kahden viikon jälkeen 47 kg ja pituutta saman verran kuin Iinalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen yhtä laiha. Olen ollut koko ikäni, jo neuvolakortissa lukee että liian laiha, painoa pitää seurailla. Painoa onkin sitten seurailtu ahkerasti, lähinnä täysin tuntemattomien toimesta. Oon saanut koko ikäni kuunnella "tikku, luuviulu, narukeppi, anorektikko (se on muuten sairaus, ei synonyymi laihuudelle), syömishäiriöinen". Tuntemattomat kadulla ovat tulleet kommentoimaan hyvin ilkeästi, ihmetelty miten voin olla hengissä. Mua on syytetty että pakotan muitakin laihduttamaan, olen tyhmä kun en tajua että näytän esimerkkiä muille. Varsinkin keski-ikäiset naiset pahimpia; ovat hysteerisenä mussuttaneet pienestä pitäen mulle että kuolen pian. 6-15-vuotiaana hauskaa kuultavaa. Ja miten en koskaan tule samaan miestä, pitää olla jotain mistä ottaa kiinni. Miehiä on kyllä riittänyt, kiitos epäilyistä.
Teini-ikäisenä stressasin hirveästi. Kun kaikki ihmiset ympärillä hokevat ja nimenomaan _kokevat oikeudekseen_ haukkua miten hirveältä näytän, sitä alkaa uskoa. Aloin ahmimaan ja masennuin pahasti, vihasin itseäni, en halunnut poistua kotoa kun ajattelin että en rumuuteni takia ansaitse elää ja vain kidutan muita sillä. Onneksi parannuin ihanien ja asiallisten ihmisten avulla, nykyään en stressaa enää painostani ja ulkonäöstäni, ja kaikki jotka kommentoivat painoani saavat saman lastin takaisin (siitä kyllä läskit osaa vetää herneet nenään, saa itse mulle sanoa miten elää elämäni ja sit kun tokaisen saman toisinpäin takaisin, niin olen kauhea). Muuten en koe tarvetta edes pohtia muiden ulkonäköä, arvostelusta puhumattakaan. Kaikki eivät ole samankokoisia ja näköisiä, enkä arvostele siitä muita :) Se on vapauttavaa, kannattaa kokeilla!
Taitaa iina ja otto itse niitä kommentteja kirjoitella