Milloin lapsi alkaa tajuamaan erilaisen perhekuvionsa?

Ekalla luokalla lapsi alkoi ihmetellä sitä miksi joillakin äiti ja isä asuvat eripaikoissa.

Itse tajusin päiväkodissa, kun piti piirtää kuva perheestä. Eräs lapsi sanoi, että unohdin piirtää isän.Muistan hoksanneeni silloin, että muilla samassa pöydässä oli kaksi aikuista piirroksessaan. Mutta eipä tuo minua haitannut tai mitenkään vaivannut. Ekaluokalla aloin paremmin tiedostaa, että on erilaisia perhetilanteita. Mutta en ole koskaan kärsinyt siitä, että perheessäni ei ollut perinteisen mallin mukaan kahta vanhempaa. Minulle oli itsestään selvää että perheeni on hyvä näin :)

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 10:10"]Itse tajusin päiväkodissa, kun piti piirtää kuva perheestä. Eräs lapsi sanoi, että unohdin piirtää isän.Muistan hoksanneeni silloin, että muilla samassa pöydässä oli kaksi aikuista piirroksessaan. Mutta eipä tuo minua haitannut tai mitenkään vaivannut. Ekaluokalla aloin paremmin tiedostaa, että on erilaisia perhetilanteita. Mutta en ole koskaan kärsinyt siitä, että perheessäni ei ollut perinteisen mallin mukaan kahta vanhempaa. Minulle oli itsestään selvää että perheeni on hyvä näin :)
[/quote]
Onpa kiva kuulla! Me olemme tehneet hurjasti töitä sen eteen, että lapsi on aina etusijalla ja jos meillä on keskinäisiä ongelmia, hoidamme ne aina niin ettei lapsi todista niitä. Vaikeaakin on ollut, etenkin pikkuvauva-aikana, mutta olemme edenneet kovasti ja aiomme pitää saman suunnan.

Lapsi tosiaan nyt on yhtä mielellään isän kuin äidinkin kanssa ja toivon todella, että hän ajattelee isonakin kuten sinä :) ap

3 jatkaa... en usko että lapsi yleensäkään pitää mitenkään erikoisena omaa perhetilannettaan. Jos lapsi joskus mielenkiinnosta kysyy, että miksi "Millan" isi ja äiti asuu samassa talossa mutta hänen ei, kannattaa tietysti asia selittää. Mutta kun tähän on saatu vastaus, lapsi luultavasti tyytyy selitykseen eikä mieti asiaa kummemmin. Alakoulun loppupuolella tai teininä erikoinen perhekuvio voi jo alkaa tuntua nololta, jos esim kaveriporukan ilmapiiri on tuomitseva tai muilla on perinteiset ydinperheet. Mutta nykypäivänä tuskin tämmöistä edes ihmetellään..

Toki juuri tuota olenkin ajatellut, jos lapsi joskus kysyy. Minusta on ihanaa, että isä on kunnon isä joten selittäminen tullee sen myötä helpommaksi, ei ainakaan sellaiseksi etteikö isä haluaisi olla lapsen kanssa eli lapsi tuskin koskaan ajattelee, että isä ei asu täällä siksi että se olisi lapsen syytä. Ap

Minä olen kans tyytyväinen "erilaisen" perheen lapsi. Siinä eskari-iässä taisin sen tajuta, että muilla lapsilla on eri tilanne. Silloinkin asia lähinnä kiinnosti ja ihmetytti, mutta ei siihen mitään negatiivisia tunteita liittynyt. Eikä ole oikeastaan liittynyt missään vaiheessa. Uskon, ettei sinunkaan lapsesi tule kärsimään järjestelystänne :) kuulostaa todella mukavalta, että hänellä on kuitenkin molemmat vanhemmat osallistumassa hänen elämäänsä!

Mulla oli kyllä isä 2-vuotiaasta eteenpäin (en siis tunne biologista isääni), mutta ei se koskaan ollut salaisuus. Äiti ja kasvatusisä oli vielä liian uusi juttu päiväkodissa tehdylle kortille, joten sain kuulemma tehdä kortin mummille.:)

Täsmennän tähän vielä ennen kuin joku kysyy, että raskausaikana sukset alkoi mennä tosi pahasti ristiin, riitelimme oikeastaan kaikesta ja olo oli molemminpuolisesti erittäin tukala. Ajattelimme jo, että emme enää sovun päivää näe ja erokin oli riitaisa ja pidimme jopa lapsellisesti mykkäkoulua hetken aikaa. Välit olivat siis todella tulehtuneet ja siksi emme missään tapauksessa ajattele suhteemme jatkamista tai uudelleen yrittämistä. Koemme, että meidän tarumme parina päättyi ja siksi pidämme tilanteen näin, ja kuin ihmeen kaupalla olemme ystävystyneet uudelleen ja tulemme toimeen erittäin hyvin (toki pientä sanaharkkaa silloin tällöin, mutta ihan eri asia kuin aiemmin).

Siksi siis tämä on tilanne ja lapsi kasvaa heti syntymästään saakka eroperheessä, mutta koemme sen olevan lapsen etu kun näin tulemme hyvin toimeen, paremmin kuin aikoihin! :D ap

Ainakin Helsingissä tuntuu olevan hyvin paljon erilaisia perhekuvioita jo päiväkoti-ikäisillä lapsilla, niin en usko, että asia on koskaan mikään iso juttu lapselle. Te vanhemmat olette hänen perhe, mutta hän asuu vain äidin kanssa, mutta tapaa isää usein. Tietenkin jollain pienellä paikkakunnalla perhekuvio voi aiheuttaa enemmän ihmettelyä, mutta eiköhän tänä päivänä lähes joka kylässä ole eroperheitä jne. Oikeastaan lapselle on varmaan helpompaakin ettei osaa edes kaivata perinteistä ydinperhemallia.

Omat vanhempani erosivat kun olin 4 enkä enää sen jälkeen ole nähnyt isääni, mutta en koskaan pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä asiana. Kun siihen tilanteeseen kasvaa, se tuntuu ihan luonnolliselta - kyky omien arvojen ja elämäntapojen kyseenalaistamiseen yleensäkin nyt tulee vasta vanhempana. Tosin sekin voi vaikuttaa, että vasta lukiossa joku sattui isoon ääneen ihmettelemään, kun perheeseeni ei kuulunutkaan isää, siihen asti kukaan ei muistaakseni ollut siitä mitään sanonut. Varmaankin äiti myös oli lasten kanssa työtä tekevänä osannut selittää asian jotenkin hyvin silloin kun ero tuli, mutta olen ollut niin pieni, etten sitä muista.

(Viestin 11 kirjoittaja jatkaa) Niin ja isänpäiväkortit olen tarhassa ja koulussa tehnyt aina vaarille, ja minusta oli itse asiassa aina hauskaa olla se spesiaalitapaus ja ihmetyksen kohde ryhmässä. :P Olen kuitenkin kuullut että tuo isänpäiväkorttien pakkoaskartelu on joillekin tosi kova pala, johtui se sitten vanhempien erosta, isän kuolemasta tai vaan huonosta isästä, joten siihen kannattaa varmaan kaikkien erilaisessa tilanteessa olevien perheiden kiinnittää huomiota.

Ketjua lukiessani tajusin miten typerä olen :D minähän olen itsekin kasvanut erikoisemmassa perheessä - isäni kuoli kun olin tarhaikäinen ja äiti oli yksinhuoltaja täysi-ikäisyyteeni saakka (ei siis isäpuolta, vasta teininä sain tietää että äiti on seurustellut lähes 10 vuotta mutta mies ei koskaan "sotkenut" perhettämme).

Jotenkin nyt sivuutin täysin tuon, kai alitajuntani käsitteli sen eri asiaksi että isä on kuollut kuin että isä on vain muualla.

Itselleni isättömyys oli kova paikka, siksi en osaa verrata näitä tilanteita vaan teen ihan kaikkeni, että lapsellani on ja pysyy terve, turvallinen ja rakastava isäsuhde, olkoonkin eri taloudessa.

Ap