isyys v.tuttaa ja ahdistaa

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:00"]Vastuu tuntuu todella raskaalta, pientä ovat ne hetkittäiset onnen tunteet verrattuna siihen jatkuvaan huoleen ja ahdistukseen varsinkin kun tiedän sen vielä lisääntyvän lapsen iän myötä.[/quote]

Älä ota niin vakavasti. Hyvä ihminen siitä tulee, kun vähän perään katsoo. Niin niistä kaikista tulee. Ei sun tarvitse mikään malli-isä olla, eikä sun tarvitse aina hihkua isyyden onnea.

Ensimmäisen lapsen kohdalla suru oman vapauden menettämisestä on suurinta. Vastuu pienestä avuttomasta kääröstä on totaalinen. Usko pois, tunne lievenee, kun lapsi kasvaa edes hieman enemmän omatoimiseksi, esim. osaa syödä, pukea ja tehdä tarpeensa pottaan ja ilmaista itseään puheella. Ei olet hieman väärässä, huoli helpottaa, kun lapsi kasvaa.

Äiti miettii, miten vastuu pienenee, kun lapsi kasvaa. Kun vauva syntyi, elämänmuutos oli toki suuri, aivan valtava, mutta eihän häntä tarvinnut kasvattaa, vain hoitaa ja helliä. Nyt tajuan koko ajan, lapsen kasvaessa, miten kasvattamisessa on ihan hirveä vastuu. Miten saada hänet täyspäiseksi ja tyytyväiseksi (onnellisuutta en rohkene odottaa) ihmiseksi nykymaailman lyödessä päin naamaa.

Isoissa elämänmuutoksissa tulee helposti ristiriitaisia tunteita. Ole armollinen itseäsi kohtaan äläkä stressaa etukäteen. Päivä kerrallaan. Jos ahdistus kasvaa, apua on saatavilla kuten täällä on jo mainittu.

Opettele hiljentämään mielesi päivittäin.

Ei minulla huoli ole lisääntynyt iän myötä. Kun lapsi kasvaa, niin se on joka vuosi aina himpun valmiimpi aikuisuuteen. Ja minua tuo ajatus helpottaa. Eli vauvana vanhemmuus oli kaikkein sitovinta ja tuntui kaikkein vastuullisimmalta.

Joo mun nykyinen tunsi kanssa noin 2 pienen lapsen isänä ja erosi. Nyt mä olen joutunut hänen katkeruutensa uhriksi. Tai siis olen ollut jo 7 vuotta. Rasksta on ollut ja hän on kylmä lähes aina. Se katkeruuden vuodatus lasten menetetystä on miltei jatkuvaa. Mikään häntä ei hivita ja on aina pahalla päällä. Aika kun vielä kultaa muistotkin..

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:00"]juuri niin mitä otsikkokin sanoo. Olen 3kk pojan isä ja voin rehellisesti sanoa että nyt kyllä kaduttaa. Ennen lapsen syntymää tuntui kyllä ihan hyvältä ja luulin että olen varmasti todella onnellinen kun minustaa tulee isä.

Toisin kävi. Vastuu tuntuu todella raskaalta, pientä ovat ne hetkittäiset onnen tunteet verrattuna siihen jatkuvaan huoleen ja ahdistukseen varsinkin kun tiedän sen vielä lisääntyvän lapsen iän myötä. Sääliksi käy poikaa millaisen isän on saanut.

Tiedän kyllä millaisia kommentteja kirjoitukseni saa aikaan mutta uskon että moni muukin mies tuntee samoin kun tulee isäksi ja menettää henkisen ja fyysisen vapautensa. Ehkä lopetan itseni mielummin kuin olen kärsivä ja huono isä pojalleni..
[/quote]

Kyllä se minustakin siltä tuntui ensimmäiset vuodet. Ahdisti ja kadutti ja kaduttaa paikoin vieläkin. En ole hyvä vanhempi, mutta vastuutakaan ei voi jättää kantamatta, en yksinkertaisesti pysty. Kummasti ajan saatossa kuitenkin kaipaan niitä, erittäin raskaita ja toivottomia, vauva-aikoja.

Nyt jo yli 12v lapsen äiti

Aika aikuistua. Minä en ainakaan menettänyt mitään vapautta. Sain lapseni myötä paljon enemmän kuin menetin.

Meillä 3v lapsi ja sen kanssa on paljon helpompaa kuin vauvana.

Jos sulla on voimakkaita ahdistuksen, rittämättömyyden, pettymyksen ja syyllisyyden tunteita, niin lapsen saaminen on voinut laukaista sussa masennukse, jonka taustalla voivat olla esimerkiksi omat lapsuuden kokemukset. Kannattaa miettiä niitä rauhassa ja hakea keskusteluapua, jos elämässä ei ala olla yhtään iloa.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:07"]

Ei minulla huoli ole lisääntynyt iän myötä. Kun lapsi kasvaa, niin se on joka vuosi aina himpun valmiimpi aikuisuuteen. Ja minua tuo ajatus helpottaa. Eli vauvana vanhemmuus oli kaikkein sitovinta ja tuntui kaikkein vastuullisimmalta.

[/quote]

Näin.

Itse äitinä koen ap:n tekstin kovin tuttuna. Ei moista tietenkään koskaan voinut sanoa ääneen kellekään (tai edes täällä vauvapalstalla).

Mutta oikeasti, tilanne yleensä helpottaa kun lapsi kasvaa. 

Kyllä se siitä helpottaa, ihan oikeasti, usko pois. Nyt varmaan ymmärrät, mitä tarkoitetaan sillä isolla elämänmuutoksella, kun lapsi syntyy - sellainenhan se on.

Masennus?

Isäksi ja äidiksi kasvetaan. Jos liikaa ahdistaa, niin avaudu neuvolassa - sieltä saa keskusteluapuakin, mikä voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja huomaamaan, että ei se isänä olo niin kamalaa ole. Tsemppiä!

Näinhän se menee. Itse äitinä välillä mietin, että tuliko tehtyä fiksusti kun vapauden menettäminen välillä ahdistaa. Nyt kun lapset ovat kuitenkin siinä vieressä ja olemassa, katuminen ei enää auta. On elettävä omien valintojen kanssa ja yritettävä olla mahdollisimman hyvä vanhempi. Siinä sivussa on myös itse etsittävä ne onnen hetket. Lupaan myös, että kun lapsi kasvaa, opit nauttimaan enemmän lapsen seurasta ja vapauskin lisääntyy. 

Oma mieheni ei juuri ole koskaan välittänyt vauvoista. Vasta kun vauva osasi istua ja mies pallotteli hänen kanssaan, sanoi tunteneensa rakkautta lasta kohtaan ensimmäisen kerran. Miehelle rakkaus voi syntyä vasta yhteisen toiminnan kautta. Parhaat hetket ovat siellä edessä päin. Siihen asti vain sinnittele valintasi kanssa sillä vauva on ansainnut mahdollisimman hyvät vanhemmat ja kodin. Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:00"]juuri niin mitä otsikkokin sanoo. Olen 3kk pojan isä ja voin rehellisesti sanoa että nyt kyllä kaduttaa. Ennen lapsen syntymää tuntui kyllä ihan hyvältä ja luulin että olen varmasti todella onnellinen kun minustaa tulee isä.

Toisin kävi. Vastuu tuntuu todella raskaalta, pientä ovat ne hetkittäiset onnen tunteet verrattuna siihen jatkuvaan huoleen ja ahdistukseen varsinkin kun tiedän sen vielä lisääntyvän lapsen iän myötä. Sääliksi käy poikaa millaisen isän on saanut.

Tiedän kyllä millaisia kommentteja kirjoitukseni saa aikaan mutta uskon että moni muukin mies tuntee samoin kun tulee isäksi ja menettää henkisen ja fyysisen vapautensa. Ehkä lopetan itseni mielummin kuin olen kärsivä ja huono isä pojalleni..
[/quote]

Tässähän se tulee esille et olet hyvä isä. Otat vanhemmuuden tosissasi. Joka ei välitä kakkaakaan niin ei tunne vastuuta eikä ainakaan noin voimakkaasti.

Minulla tuli pää täyteen kauhukuvia kun lapsi oli vauva, sitten kun vauva oppi juoksemaan niin ei ole ehtinyt keskittyä kuvitelmiin kun kädet on täynnä juuri sillä hetkellä tapahtuvaa katastrofia. Ja kun lapsi on turvallisesti sängyssään nukkumassa on itse niin puhki että pää ei jaksa enää murehtia jotain turhia.

Nyt kun syksyllä on edessä ekalle meno niin välillä välähtää mieleen että lapsihan on vielä niin pieni, miten muka pärjää yksin koulumatkan ja ja..! Mutta ei tule maalailtua niitä kauhukuvia läheskään samassa mittakaavassa kuin pikkuvauva-aikana.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:00"]juuri niin mitä otsikkokin sanoo. Olen 3kk pojan isä ja voin rehellisesti sanoa että nyt kyllä kaduttaa. Ennen lapsen syntymää tuntui kyllä ihan hyvältä ja luulin että olen varmasti todella onnellinen kun minustaa tulee isä.

Toisin kävi. Vastuu tuntuu todella raskaalta, pientä ovat ne hetkittäiset onnen tunteet verrattuna siihen jatkuvaan huoleen ja ahdistukseen varsinkin kun tiedän sen vielä lisääntyvän lapsen iän myötä. Sääliksi käy poikaa millaisen isän on saanut.

Tiedän kyllä millaisia kommentteja kirjoitukseni saa aikaan mutta uskon että moni muukin mies tuntee samoin kun tulee isäksi ja menettää henkisen ja fyysisen vapautensa. Ehkä lopetan itseni mielummin kuin olen kärsivä ja huono isä pojalleni..
[/quote]

Tätäkin se vanhemmuus on, paikoin. Ja joillekin koko ajan, aika monellekin. Kaikki ei vain kerro sitä ääneen, tai myönnä edes itselle.

Kun tämän ymmärtää ja hyväksyy niin se helpottaa, koko elämää. Ja ajan saatossa helpottaa muutenkin, lapsi kasvaa ja vastuu pienenee.

Itsellä samanlaisia fiiliksiä ja joutunut kyseiseen tilanteeseen omasta tahdostaan eli itse halusin abortin ja nainen halusi pitää lapsen. Käytti kuulemma pillereitä mut epäilen jättäneen ottamatta tahallaan sitoakseen. Vastuuntunto kuitenkin piti mut mukana ja lapsen tarpeista huolehdin joka tapauksessa. Harmittaa vaan kun niin paljon menetti kun tuli isäksi ennen aikojaan mm. Lupaava urheilu-ura ja hyvät työmahdollisuudet kun ei pysty enää joustaan. Ymmärrän tunteesi eli tsemppiä paljon !!

...