Lue keskustelun säännöt.
Lapselle sisarus vai opinnot loppuun
25.03.2015 |
Pohdiskelen tässä miten olisi järkevintä yhdistää perheen kasvattaminen ja opiskelu/työelämä. Olen 33-vuotias ja opintoni yliopistossa jäivät kesken työelämään siirtymisen ja lapsen tulon myötä. Nyt vauva on puolivuotias ja haluaisimme hänelle kovasti sisaruksen. Toisaalta haluaisin saada opintoni loppuun, niissä kestää vielä n. 3 vuotta. En myöskään mielelläni haluaisi viedä alle kaksivuotiasta päiväkotiin. Opintoni vaativat paljon pakollista läsnäoloa (luokanopettaja), joten jos opiskelisin täyspäiväisesti, pitäisi lapselle saada hoitaja.
Vaihtoehdot taitavat olla joko sisarus pienellä ikäerolla, tai aloittaa 1,5 vuoden päästä opinnot, ja siitä kolmen vuoden päästä yrittää toista lasta, jolloin olisin jo 37-vuotias ja lapsille tulisi melkein viiden vuoden ikäero. Siis siinä tapauksessa että tulisin heti raskaaksi, mikä ei sen ikäiselle PCO-potilaalle ole kyllä mikään itsestäänselvyys.
Hirvittää kyllä sekin, että olisin nyt vielä viitisen vuotta kotona tämän ja mahdollisen tulevan lapsen kanssa, ja jatkaisin opintoja vasta sen jälkeen, jollon olisin jo yli neljänkymmenen kun valmistun.
Jotain valintoja täytyisi tehdä, mutta en haluaisi tinkiä lapsen kotihoidosta, vaan vähintään kaksivuotiaaksi haluaisin hoitaa lapsen ja mahdollisen sisaruksen kotona. Järki ja sydän ovat eri mieltä. Miten minun kannattaisi tilanteessani toimia?
Kommentit (3)
Otsikon muotoilusta sanoisin, että päätös on jo tehty kun puhut lapsen sisaruksesta eikä vain yleisesti lapsen hankinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee sisarus. Selvitä, voisitko tehdä edes jotain opintoja etänä kun vanhempi on vaikka 3 v ja voisi olla osapäiväisesti pk:ssa? Voisitko tehdä jonkun kokonaisuuden kesäyliopistossa miehesi loman aikana?
Minä miettisin, mitä on ajallisesti mahdollista lykätä. Biologiaa ei voi muuttaa, aika jolloin lapsia voi saada, on kuitenkin rajallinen.
Minä olin viisi vuotta lasten kanssa kotona, ja olihan se pitkä aika. Mut onnellista aikaa, ihanaa ja ainutlaatuista. Minä tiedän, että tulen olemaan lopun ikäni onnellinen siitä ratkaisusta, että tein toisen lapsen (vaikka elämäntilanne oli epävarma) ja että hoidin lapset niinkin pitkään kotona. Aika menee nopeasti, elämä ei ole ohi nelikymppisenä, kaikkeen ehtii vielä. :)