Lestadiolaiset ja Yle
Telkkareita ei lestoilla ole, mutta netistähän sitä telkkaa katsotaankin. Onko jotenkin sallitumpaa, jos on katsottu Areenasta? Tuttava mainostaa tv:n katsomistaan esim. facebookissa "Yleltä katsoin X-sarjaa" tms. Aina jos näistä kertoo, pitää mainita, että Yleltä.
Ihan kuin muilta kanavilta ei tulisi katsottavaa ohjelmaa.. No jotain nelosen synnytyssarjaa seurasi kanssa, niitä tosi-tv-juttuja. Mutta miksi Yle tuntuu olevan hyväksytty?
Kommentit (6)
Televisiokielto on tullut joskus kauan ennen nettiaikaa eikä sitä ole virallisesti kumottu. Tänä päivänä tuo kielto on naurettava, koska netissä olet televisiokanavien äärellä. Monet lestadiolaiset katsovat erilaisia ohjelmia netissä, mutta on niitäkin jotka taas eivät katso.
Muistan 70-luvulta, että radiosta sai kuunnella vain Yleisohjelmaa, eikä Rinnakkaisohjelmaa, joka lähetti kevyttä musiikkiakin. Juontaanko alkunsa noilta ajoilta kuin kanavat olivat profiloituneet eri tavalla.
Pitäisin kyllä tätäkin AV-palstaa sopimattomana lastadiolaisäidille.
entinen lestalapsi
Jaa, onko kuorossa laulaminen jo poistettu syntilistalta?! MItä soittimia saa soittaa?
"Eri taidemuodoista teatteria ja oopperaa pidetään yhä edelleen syntinä, mutta kuoroharrastus on vapautettu ”syntilistalta”. Se on itse asiassa esim. opistoissa nostettu uudelleen arvoonsa, joka sillä lestadiolaisuudessa aikanaan oli, 1930-40-luvulla."
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 09:41"]
Muistan 70-luvulta, että radiosta sai kuunnella vain Yleisohjelmaa, eikä Rinnakkaisohjelmaa, joka lähetti kevyttä musiikkiakin. Juontaanko alkunsa noilta ajoilta kuin kanavat olivat profiloituneet eri tavalla.
Pitäisin kyllä tätäkin AV-palstaa sopimattomana lastadiolaisäidille.
entinen lestalapsi
[/quote]
Linjaukset tehtiin jo 60-luvun alussa tv:n alkumetreillä.
SRK tietysti näki television uhkaksi itselleen. Sillä ei ollut mitään väliä, miten eri kanavat olivat profiloituneet. Se vaan yksinkertaisesti nähtiin vaarallisena, koska näin SRK pelkäsi, että joku olisi imenyt vaikutteita televisiosta ja näin kenties oppinut ajattelemaan jopa omillaan aivoillaan. Siis äärimmäisiä uhkatekijöitä suljetulle lahkolle.
Netti ja tietokone taas tuli vähän kuin varkain, eikä samanlaisella kertarykäyksellä, kuin televisio. Lestathan on tunnettua bisnesporukkaa, joten tietokone oli heti alusta saakka heille tärkeä apuväline. Toisaalta netti ja tietokone on paljon vaikeampia hallita ja määrittää kuin televisio. Siinä vaiheessa kun tajuttiin netin suosio, oltiin jo housut kintuissa ja peli oli menetetty. Tottahan toki SRK netin kieltäisi välittömästi, jos sillä vaan olisi siihen edes jonkunlaiset keinot.
Syytä toki olisikin, sillä onhan netti suljetun hihhulilahkon kannalta 10 000 kertaa vaarallisempi, kuin televisio, koska sieltä löytyy ihan mitä vaan ja milloin vaan.
Uskon, että tulevaisuudessa juuri netti on se joka tulee olemaan tämänkin hihhulilahkon kohtalo. Ainakin toivon niin.
Lestadiolaisille televisiovastaanottimen hankkiminen kotiin on syntiä. Semmoista typeryyttä ei kristinusko opeta, mutta lestadiolaiset ovat keksineet sen itse oppinsa lisäkkeeksi. Sillä he ovat pystyneet valvomaan että kuka on uskollinen ja noudattaa kieltoa silloinkin kun se on täysin idioottimainen eikä perustu Raamattuun.
SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti
https://freepathways.wordpress.com/2010/02/07/televisio-ja-konsertit/
He ovat rakentaneet oppirakennelman jossa niitä ohjlemia on luvallista katsoa kun käyttää katsomiseen muuta välinettä kuin tv:tä. Sietokonetta, kännykkää, iPadia. Ja tätä he nimittävät sitten ainoaksi oikeaksi pelastavasksi uskoksi.