Että tuo koira on sitten rasittava! Tuossa se vaan luimii!
Ihan oikeasti raivostuttaa!!!
Koira luimii aina korviaan. Joka tilanteessa. Silloin kun tullaan kotiin, luimii. Kun pelkästään katson koiraa, koira luimii. ÄHH! Miksi tuo koira ei voisi käyttäytyä NORMAALIN koiran tavoin, pää uljaasti pystyssä ja korvat ojossa???
Kommentit (6)
Se tarvitsee kanssasi positiivisia kokemuksia. Eli opettelette vaikka jonkun tempun ja kehut kovasti heti kun pää nykäiseekin siihen suuntaan mitä piti tehdä. Menette lenkille ja juttelet sille rauhallisesti ja ilosesti koko ajan.
Koira ei luota sinuun. Onko sillä ihmisistä/sinusta huonoja kokemuksia? Onko se saanut sinulta selkään? Sillä on jatkuva stressi jostain ja sinun tehtäväsi on helpottaa sitä.
2:n kanssa olen samaa mieltä, se " juttelee" sinulle korvillaan. Kertoo jo kaukaa korvillaan alistuvansa sinun tahtoosi olkoon se madamella tänään mikä vain. Toiset koirat usein vetävät korvansa taakse kun kuuntelevat, mutta sinä omistajana tiedät mitä koirasi milloinkin tarkoittaa.
Saattaa tosin olla, että koiran emon omistaja on pahoinpidellyt koiraa. :(
-ap
Eli ollut sinulla pennusta asti. Koira ilmeisesti siis vain arka, joten pelkää esim. sinun äkkinäisiä liikkeitä, yllättäviä äännähdyksiäsi yms. Kuinka vanha koirasi nyt on? Jos nuori, tilanne on helpompi hoitaa, mutta jos jo muutamia vuosia on sinulla hieman töitä.
Sinun täytyy nyt voittaa sen luottamus harjoituksilla. Onko teillä käynyt niin, että et ole alussa huomannut koirasi miellyttämisen tarvetta ja/tai arkuutta ja olet tästä huolimatta ottanut luulot siltä pois? Olet ollut ehkä turhankin ankara, olisit päässyt helpommallakin...
Rauhallista kotioloa ja riehakkaita ulkoleikkejä, joissa annat koiran voittaa, mutta sinä lopuksi lopetat.
Onko sinulla mahdollisuus puhua jonkun kouluttajan kanssa, joka voisi kenties nähdä koirasi. Niin on helpompi toimia kun joku näkee koiran. Täälta on kuitenkin vaikea huudella neuvoja.
Tuli mieleen vielä, että onko luimistelu todellakin alistumista vai varoittaako se vain sinua menemästä pidemmälle tai hänen täytyy antaa muita signaaleja. Jos näin on niin koira dominoiva ja sinä olet ollut liian lepsu... Ohjeet on sitten aivan toisenlaiset.
Eli tulkitsetko eleet oikein?????
Aikuinen koira ei muista kasvattajansa tekoja (hakkasiko vai halaili) varsinkaan jos eivät ole sen jälkeen tavanneet.
Pelokkaat pois päin lähtöyritykset, selälleen kellistyminen? Miten katsot sitä, hymyillen, mulkoillen? Missä tilanteessa ja millä mielialalla?
Onko koira luonnostaan arka, alistumiseen taipuvainen?
Kakkonen ehdottelee lisää kunhan saa tilanteesta kokonaiskuvaa...