Lue keskustelun säännöt.
Te joiden lapset ovat jo teinejä/aikuisia
24.03.2015 |
Miltä tuntuu? menikö lastenne lapsuus nopeasti? Ikävöittekö sitä kun he olivat pieniä?
Kommentit (60)
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:58"]
Nautit nyt vaan kaikesta mitä pikkulapsi aika sinulle tarjoaa iloineen ja suruineen.. Elämä muuttuu erilaiseksi ajan myötä ja helpottuukin ehkä vaan tätä pienten aikaa ei saa kelattua takaisin. Ja vielä tämmöisen hienon lauseen kuulin joskus jossain ja olen itse kuuden lapsen äitinä pitänyt tätä eräänlaisena ohjenuorana itselleni silloin kun tuntuu raskaalta. " sinun kurja arkesi on jonkun ainoa lapsuus ja sinun vallassasi onko hänen lapsuutensa onnellinen vai onneton"
[/quote]
hirveetä syyllistämistä toi sun "hieno" lauseesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:58"]
Nautit nyt vaan kaikesta mitä pikkulapsi aika sinulle tarjoaa iloineen ja suruineen.. Elämä muuttuu erilaiseksi ajan myötä ja helpottuukin ehkä vaan tätä pienten aikaa ei saa kelattua takaisin. Ja vielä tämmöisen hienon lauseen kuulin joskus jossain ja olen itse kuuden lapsen äitinä pitänyt tätä eräänlaisena ohjenuorana itselleni silloin kun tuntuu raskaalta. " sinun kurja arkesi on jonkun ainoa lapsuus ja sinun vallassasi onko hänen lapsuutensa onnellinen vai onneton"
[/quote]
Tuonko pitäisi muka helpottaa raskaina hetkinä?! Jotenkin tuntuu että päinvastoin kävisi.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:10"]
Kaipaan lasteni lapsuutta. Olin aivan liian vähän läsnä ja tartuin ihan liian ohuesti hetkeen. Olisi pitänyt pysähtyä enemmän, pysähtyä jokaisen narsissin luokse ihailemaan kukkaa. Oli olevinaan kiire tehdä kaikkea.'
Nyt lapset on muuttaneet kuopusta lukuunottamatta pois kotoa ja huomaan, että olin huono äiti. Olin liian vähän läsnä.
Toisaalta en missään nimessä halua uutta kierrosta lastenlasten kanssa. Kiitos ei!
[/quote]
Ihanan rehellisesti kirjoitettu.
Minä myös kaipaan sitä aikaa, kun lapset olivat pieniä. Se oli vain niin ihanaa aikaa. Nautin lasten kanssa kotonaolosta ja siitä, että sain puuhata heidän kanssaan ja elää täyttä elämää.
Toki siinäkin on hyvät puolet, että ovat murrosikäisiä ja osa aikuisiakin jo. Mutta vapautta ehdin saada paljon ennen lapsia, koska olin päälle 30v kun synnytin lapset ja vapautta on nyt taas runsain mitoin. Pikkulapsiaika meni todella nopeaa ja nyt on huomannut, kuinka nopeaa elämä yleensäkin hurahtaa ohitse.
Välillä ikävöin pikkulapsivuosia, mutta olen myös tyytyväinen tähän tilanteeseen, kun toinenkin on aikuistumassa. Osasin mielestäni nauttia elämästämme lapsiperheenä ja vietimme kaiken vapaa-aikamme lastemme kanssa ja siksi en kadu mitään, mutta uuteen tilanteeseen, kun esikoinen muutti pois, sopeutuminen vei aikaa ja oli myös surullista, kun yksi elämänvaihe selvästi loppui.
Toisaalta työelämä on kuormittavaa ja on ihanaa, kun vapaalla saa levätä ja tehdä mitä haluaa.
Kaipaan leikkejä ja leikkimielisyyttä. Kaipaan satujenlukua ja hauskoja retkiä lähimaastoon. Kaipaan koulujen juhlia ja yhteydenpitoa luokanopettajaan, joka oli mukava. Nyt yläjoulusta ei juuri tiedä mitään ja en tunne muita vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Olen tämän "eriävä kommentti" kirjoittaja.
Varmasti iso seikka on juuri se, että minulla ei miestä. Olen siis eronnut. Lapsenlapsia ei vielä ole. Vanhin on 23-vuotias.
Minulla on ystäviä, rahaa ja matkustelen, käyn erinäisissä riennoissa. Teen myös vapaaehtoistyötä kahdenkin järjestön kautta.
Tarkoitin, että elämäni ei ole tyhjää nyt. Mutta parasta ja täyteisintä se on ehdottomasti ollut lasten ollessa pieniä tai alakoululaisia nyt ainakin.
En saa vain irti enää hetkestä samala tavoin. Ehkä olen masentunut, se on yksi vaihtoehto, joka pitäisi kartoittaa. Mikään ei oikein tunnut miltään.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 18:27"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Olen tämän "eriävä kommentti" kirjoittaja.
Varmasti iso seikka on juuri se, että minulla ei miestä. Olen siis eronnut. Lapsenlapsia ei vielä ole. Vanhin on 23-vuotias.
Minulla on ystäviä, rahaa ja matkustelen, käyn erinäisissä riennoissa. Teen myös vapaaehtoistyötä kahdenkin järjestön kautta.
Tarkoitin, että elämäni ei ole tyhjää nyt. Mutta parasta ja täyteisintä se on ehdottomasti ollut lasten ollessa pieniä tai alakoululaisia nyt ainakin.
En saa vain irti enää hetkestä samala tavoin. Ehkä olen masentunut, se on yksi vaihtoehto, joka pitäisi kartoittaa. Mikään ei oikein tunnut miltään.
[/quote]
Vaihdevuodet. Estrogeenilisä kummasti poistaa masennuksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 42-vuotias ja lapsukainen 22-vuotias. Olen tosi onnellinen että hän jo aikuinen ja asunut 5-vuotta jo omillaan. Ja hän on kunnollinen ja hyvä työpaikka +kiva naisystävä...ja sekin on kivaa kun kukaan tuntematon ei meinaa uskoa että olen hänen äiti ! Yleensä villi veikkaus on että olen isosisko(: On mukavaa olla nuorekas äiti eikö mikään mummeli!!! Vaikka olen odottanut...
Mun mielestä oman äitin kanssa on ollut tosi kivaa teinistä eteenpäin. Toki siis lapsenakin, mitä nyt niistä ajoista muistan.
Teininä oli kivaa kun pystyi tekemään yhdessä "aikuisten juttuja" äitin kanssa. Nyt on 23v ja olen muuttanut kotoa pois ulkomaille mutta edelleen äiti on parasta shoppailu ja matkaseuraa. Paras kaveri!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä tulee haikeus kun nään pieniä jalkapalloilijoita ja tulee mieleen aika kun vein lapsia futiskentille. Tällä hetkellä menossa rankat teinivuodet joten lasken vain päiviä että aikuistuvat. Jos taustalla ei olisi avioeroa mikä sattui varhaivuosiin kaipaisin päiväkotiaikoja. Nyt olen helpottunut että olen selvinnyt vaikeista vuosista. Teinien kanssa on henkisesti rankkaa:(
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 19:09"]
Välillä tulee haikeus kun nään pieniä jalkapalloilijoita ja tulee mieleen aika kun vein lapsia futiskentille. Tällä hetkellä menossa rankat teinivuodet joten lasken vain päiviä että aikuistuvat. Jos taustalla ei olisi avioeroa mikä sattui varhaivuosiin kaipaisin päiväkotiaikoja. Nyt olen helpottunut että olen selvinnyt vaikeista vuosista. Teinien kanssa on henkisesti rankkaa:(
[/quote]
Miksi niiden teinien kanssa on niin rankkaa? Miten käyttäytyvät?
Ehkä heidän on paras antaa vain olla omissa oloissaan ja antaa aikuistua eikä ottaa niin henk.koht teinien touhuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikävöi yhtään! Ihanaa kun ovat jo teinejä eikä tarvitse joka ikinen kerta keksiä lapsenvahtia, jos haluaa mennä miehen kanssa kahdestaan jonnekin tai jos lapsi on kipeä ja täytyisi päästä töihin. Osaavat tehdä kotitöitä ja heistä on jopa matka-, keskustelu- ja shoppailuseuraksi nykyään. Kaikkien mammavuosien jälkeen on ihanaa kun ei enää tarvitse käydä missään muumimaailmoissa eikä kevätjuhlissa eikä järjestää kaverisynttäreitä eikä ylipäänsä enää kokea kuuluvansa ryhmään "lapsiperheet".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa kun muuttivat jo omilleen. Oma rauha<3 Välillä on tietenkin ikävä sitä aikaa kun olivat pieniä, mutta en tässä iässä enään jaksaisi sellaista rumbaa.
Mukavalta tuntuu. En ikävöi. Eikä näin jälkeenpäin ajatellut mennyt mitenkään hirmu nopeasti. Aika aikaa kutakin. Toisaalta, molemmat jo kotoa muuttaneet lapset asuvat lähellä, ja meillä on tosi hyvät ja läheiset välit. Etenkin tytärtä näen monta kerta viikossa. Jos asuisivat kaukana, esim. ulkomailla, saattaisin ikävöidä pikkulapsi- ja koululaisaikoja.
Samaa mieltä kuin edellinen. En vaihtaisi enkä haikaile. Mutta kyllä nämä vuodet on nopeasti menneet.
okei, kysyin siksi vaan kun tuntuu etten enää osaa yhtääb nauttia tästä pikkulapsi ajasta. Odotan vain että olisi edes kouluiässä.
Mun neljä vanhinta on täysi-ikäisiä, mutta kuopus on vasta 12. On niin ihanan helppoa ja juuri se on parasta, ettei tarvitse koko ajan miettiä, mistä löytyisi lapsenvahtia, tai pääseekö lähtemään mihinkään tai milloin edes pääsee jne. Kuopus tietysti tarvitsee vielä paimentajaa, jos jonnekin ollaan miehen kanssa menossa, mutta se on löytynyt jo vuosien ajan vanhemmista lapsista. Tyttömme ovat hyvää matka- ja shoppailuseuraakin, ja festareille ja keikoillekin tykkäävät lähteä mun kanssa.
Olisin voinut vannoa etten hetkeäkään kaipaa sitä aikaa kun kolme lastani olivat pieniä. Pyörrän pyhät puheeni ja toivon kuitenkin että olisivat jälleen pieniä :)
Lapseni ovat parikymppisiä ja muuttamaisillaan kotoa.
Nautit nyt vaan kaikesta mitä pikkulapsi aika sinulle tarjoaa iloineen ja suruineen.. Elämä muuttuu erilaiseksi ajan myötä ja helpottuukin ehkä vaan tätä pienten aikaa ei saa kelattua takaisin. Ja vielä tämmöisen hienon lauseen kuulin joskus jossain ja olen itse kuuden lapsen äitinä pitänyt tätä eräänlaisena ohjenuorana itselleni silloin kun tuntuu raskaalta. " sinun kurja arkesi on jonkun ainoa lapsuus ja sinun vallassasi onko hänen lapsuutensa onnellinen vai onneton"