Lue keskustelun säännöt.
Lapsen teko särkee sydämen
21.02.2015 |
Minulla on nyt 7kk tyttö. Kaikki on mennyt hyvin, en ole kokenut olevani hormoonihirmu missään vaiheessa, paitsi tässä asiassa: usein oman lapsen seurassa tulee mieleen kaikki lapset joista ei huolehdita, joita pahoinpidellään, joiden luokse kukaan ei mene vaikka pieni itkee. Itku tulee. Saatikka jos mietin, että omalle käy jotain, itken valtoimenaan.
En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen herkkänä ihmisenä, toki eläimet ja lapset on ollut minulle aina erityisen tärkeitä. Nyt tunnen kamalaa maailmantuskaa lasten puolesta. Tälläistäkö on olla äiti?
Ennen koin vain vihaa kun kuulin näitä kamalia uutisia, nyt parun kuin lapsi. Hyvä puoli tässä on se, että tiedän ainakin, että oman lapsen puolesta olen valmis mihin vain ja lisäksi olen alkanut puhumaan miehelle sijaisperheeksi ryhtymisestä, toki vasta kun oma lapsi on vähän vanhempi.
Onko teillä laantuneet tällaiset tunteet, esim. kun imetys loppuu? Siis en halua kokonaan eroon, en nyt kylmä ihminen haluaisikaan olla, mutta jos tunteita oppisi vaikka hallitsemaan edes hieman.
Kommentit (8)
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta mun poika on 11 ja sama homma jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo tunteet on varmasti aika normaalia. Äitiys saa oikeasti aikaan kummia tunteita, varsinkin kun se valtaisa suojelunhalu sieltä nostaa päätään. Kävin läpi ihan samoja tunteita ja ajatuksia esikoiseni vauvavuonna, kuopuksen kohdalla oli jo helpompaa. Ne laantuvat kyllä vaikka tottakai lapsiin kohdistuvista vääryyksistä on vaikea lukea. Jostain kumman syystä etenkin täällä palstalla tulee useinkin surullinen olo kun lukee kuinka niitä lapsia kadutaan tai kuinka heistä vain haluaisi päästä eroon..
Miksi olet hankkinut lapsen tällaiseen maailmaan, jos se on sinusta niin kauhea?
Mä jo kerkesin ihmettelemään että miten se lapsen teko sydämen särkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiheen vierestä mutta vähän siihen liittyen: Juha Sipilän poika on samanikäinen kuin oma poikani. Sen kuuleminen sai itkun silmään. Ei se lopu koskaan. Mummoni oli pirteä 83-vuotiaaksi asti. Sitten äitini kuoli, ennen mummoa, 64-vuotiaana ja mummo alkoi hyvin nopeasti dementoitua. Oman lapsen kuolema on hirveintä mitä ihmiselle voi sattua, oli lapsi minkä ikäinen tahansa. Kun jollain toisella kuolee samanikäinen tai sattuu jotain ikävää, se koskettaa. Mulla on nimenomaan käynyt niin, että olen sitä herkempi, mitä enemmän ikää tulee.
Olen 46v mummo ja koen samoin kuin aloittaja.
Mä ole huomannut saman, vaikka omani on kyllä jo 1,5v ja imetys loppunut aikoja sitten. Kaikki tuollaiset lapsille tapahtuvat vääryydet saa pään ihan sekaisin!