Lue keskustelun säännöt.
Entiset vanhoillislestadiolaiset - koetteko kaipaavanne vertaistukea?
01.02.2015 |
Kauanko "irtisanoutumisesta" on kulunut aikaa? Oliko sinulla vaikeaa lähdön jälkeen, ja jos, niin miten pian se helpotti?
Saitko vertaistukea? Koetko, että olisit halunnut vertaistukea silloin, kun tilanne oli tukala, tai koetko, että olisi mukavaa jutella joskus sellaisen ihmisen kanssa, joka on kokenut saman.
Kyselen näitä siksi, koska haluaisin verrata omaa tilannettani teihin muihin. Omasta "lähdöstäni" on kolme vuotta. Siitä seurasi puolen vuoden musta aika, jolloin sukulaisilta saatu kohtelu syöksi minut masennukseen. Silloin en olisi halunnut vertaistukea, koska koin eräänlaista huonoa omaatuntoa lähdöstäni. Sittemmin elämä on asettunut uomiinsa enkä ole asiaa ajatellut.
Mutta nyt kolmen vuoden jälkeen minussa on herännyt kaipuu käydä läpi niitä asioita sellaisen kanssa, joka on itse kokenut saman. Asiaan voi vaikuttaa juuri koettu ero poikaystävästä. Hän asennoitui hengelliseen itsenäisymiseeni ja jälkimaininkien kriiseiheni todella nuivasti enkä saanut häneltä tukea. Uskonkin, että sen takia yritin työntää ne ajatukset kokonaan taka-alalle ja ne jäivät ehkä käsittelemättä. Nyt kun hän ei ole "häiritsemässä", tunnen, haluaisin työstää näitä muistoja uudelleen.
Kommentit (2)
Minulle vl on jo kaukainen muisto, lähdöstäni liikkeestä on jo yli pari vuosikymmentä. Aluksi oli vaikeaa sen takia, että melkein koko lapsuuden perheeni kuului liikkeeseen, samoin ystäväni. Jäin siis aika yksin ja se oli pahinta. Tosin perheeni ei muuttanut suhtautumistaan minuun vaan olin aivan yhtä rakas perheenjäsen kuin ennenkin. Mutta koska en enää kuulunut liikkeeseen, pois jäi iso osa vapaa-ajanviettotavoistani. Muistankin että eka kesänä mietin vielä suviseuroihin lähtemistä, mutten kuitenkaan lähtenyt. Ehkä myös minua suretti se pinnanalla oleva suru, jota vanhempani tunsivat lähtöni johdosta. He varmasti toivoivat minun palaavan.
Aika pian kaipuuni vanhaan jäi taakse. Mukaan tuli uusia kuvioita, kuten uusi asuin- ja työpaikka.
Vertaistukeakin sain jossain vaiheessa, koska pari ystävääni jätti myös liikkeen.
Mutta kun näin pitkän ajan kuluttua muistelen tuota irtautumisen aikaa, niin olisi ollut hyvä, kun minulla olisi ollut joitakin viisaita hyviä ehkä vanhempia ihmisiä pohtimassa elämää kanssani, siis muita kuin vl-liikkeeseen kuuluvia. Oli niin paljon pohdittavaa aivan siitä lähtien kuka minä olen, mitä elämältäni haluan, mistä voisin löytää kumppanin nyt kun ei tuntenut oikein ketään, eikä jotenkin osannut pelisääntöjä. Muistan kun yritin yksinkertaistaa valintojen tekemisen vaikeutta ajatukseen että kaikkea voi tehdä, kun ei aiheuta itselleen eikä kenellekään muulle vahinkoa. Hyvän ohjeen itselleni keksin, eikä oikein muuta ole tarvittukaan.
Jännää nyt muistella noita menneitä aikoja. Ihan hassujakin pieniä asioita, kuten sen, kun ensi kerran ostin jotain meikkejä ja tuntui, että hukun kaikkien mahdollisten tuotteiden paljouteen. Tai sitä kun eka kertaa elämässä tanssin jonkun kanssa. Tai kun huomasin, että olenkin viehättävä nuori nainen. Sellaista en ollut koskaan kuullut, kun olin vl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan halua puida asiaa muiden kanssa. En edes äitini, koska häntä loukkaisivat kaikki lukemattomat traumat, joille he isäni kanssa minut altistivat. Pohdin asioita yksin ja terapeuttien avulla muun ohella. Luen myös kirjoja ja artikkeleita aiheesta. En ole katsonut tarpeelliseksi liittyä uskontojen uhrien tomintaan. Välttelen kohtaamisia uskovien sukulaisten kanssa, koska näen heidän silmissään vain ylenkatsetta ja halveksuntaa.
ap, oletko lukenut Taivaslaulun? Tai kirjan Usko, toivo, raskaus?