En jaksa tehdä mitään. En töitä, opiskella
Olen vain niin helvetin laiska luuseri. Työkkärin listoilla olen, mutta en jaksa edes tyrkyttää itseäni mihinkään - sosiaalisten tilanteiden pelko, työkokemuksen puute, TYHMYYS. Kuka tällaista palkkaisikaan? Mitään apua sieltä ei saa, hoetaan vain, että hanki työkokeilu. Eiköhän se karenssikin sieltä paukahda jossain vaiheessa, ollaan ilman rahaa sitten. Väliäkö silläkään.
Mahdoton ajatus, että jaksaisin lähteä opiskelemaan, vaikka nytkin on hyvä tilaisuus tulossa. Mä en jaksa ylläpitää normaalia elämää. Jaksan juuri ja juuri nousta (yleensä iltapäivällä) pesemään hampaat ja kuljen haamuna ympäriinsä. En ole viikkoon käynyt kaupassa, koska pimeä tulee koko ajan myöhemmin. Mä en kestä katsoa peiliin, olen kehittänyt itselleni löllyvän vatsan ja pöhöttyneen naaman, kun olen hakenut mielihyvää ruuasta. Mulla ei ole mitään mielenkiintoa ostaa mitään tavaraa, käydä leffassa/kahvilla, mikään ei kiinnosta. En muista milloin olisin viimeksi ollut innostunut mistään.
Kunpa voisin vaan olla rauhassa. Ulkoisen paineen lisäksi tulee sisäistä painetta - kun tuhlaan tällä tavalla vuosia ja jos joskus tulevaisuudessa haluaisin "ryhdistäytyä", se on koko ajan vaikeampaa. Tiedättekö sen tunteen, että haluaisi vain pysäyttää ajan, jotta saisi rauhassa hengähtää niin pitkään kuin on tarvis? Ilman että pitää miettiä CV:n aukkoja ja menetettyjä kuukausia, vuosia. Mä en vaan helvetti soikoon jaksa elää.
Kommentit (7)
Sama laulu täällä. En jaksa, ei kiinnosta.
Et jaksa, et halua, koska olet sairastunut masennukseen,toivottavasti jaksat tilata itsellesi ajan lääkäriin, tai todella jäät syrjayteiden listoille.
Kaikki pääsee eteenpäin, jos edes viitsiin hakea apua. Nyt sen tiedät.
Jatkat samaa rataa. Elämää sekin on. Jos jokin muutos elämässäsi on tullakseen niin se tulee tai ei tule. Ei elämää tuhlata. Pääasia, että elämä jatkuu niin kauan kuin mahdollista. Jotkut tekee elämänsä aikana sitä ja tätä ja jotkut eivät. Joten so...Turhaa paineiden ottamista itselle verrata muiden elämää toisten elämään. Elä päivä kerrallaan ilman sen enempää ajattelematta, jos silti tuntuu.
Ymmärrän sinua. Minulla on sama fiilis vaikka laahaankin itseni joka päivä väkisin töihin. Ei se kuitenkaan kiinnosta paskan vertaa. Kuten ei mikään muukaan.
Enkä ole itsekään käynyt kaupassa taas viikkoon, vaikka mitään ruokaa ei olekaan enää jäljellä. En kehtaa.
Tapa itsesi. Sinunlaisia ei täällä minun verorahoilla hyysätä.
Et ole ainoa, jos yhtään lohduttaa. Mulla samankaltainen tilanne. En usko, että edes pärjäisin missään töissä (eipä ole pelkoa, että kukaan mua palkkaisi) tai opiskeluissa kun olen tällainen epäsosiaalinen surkimus. Puuhailen mukavia juttuja kotona eli luen, selaan nettiä, teen käsitöitä ym. Menee tämä elämä näinkin, päivä kerrallaan.
Mene töihin!