Masennus, burnout, perhe, paluu töihin...

Olen ollut jo kolme kuukautta sairaslomalla. Eka kuukausi meni ihan sumussa, sitten lääkkeet alkoi pikkuhiljaa auttamaan. Mä vaan nukuin. Lähes kellon ympäri ekat kaksi viikkoa ja sen jälkeen kutakuinkin sen ajan, kun muksut oli koulussa ja päiväkodissa. 

Parin kuukauden jälkeen alkoi pikkuhiljaa elämä voittaa ja jaksoin tehdä vähän muutakin. Pistin paikat järjestykseen (meillä vallinnut kutakuinkin nonstop kaaos jo pitkän aikaa) roudasin ylimääräiset kamat huutin hittoon ja alan olla melko tyytyväinen lopputulokseen, vaikka yleisesti ottaen yhden päivän rutistus aiheuttikin sen, että seuraavana päivänä särki päätä ja nukuin joka toisen päivän. Mutta kävi se näinkin. Jo kokonaiset kaksi viikkoa meidän keittiökin on näyttänyt melkolailla ihmismäiseltä koko ajan, eikä vain sen hetken, kun joku jaksaa sitä vähän raivata. 

Töihin paluu olis edessä. Mutta mua pelottaa. Yksi syy siihen, että paloin niin totaalisesti loppuun on se, että töiden päälle päävastuu on koko ajan mulla. Mies ei (muka?) muista vieläkään milloin lapsilla on harrastuksia, ei muista laittaa niille ruokaa, kun ei kukaan oo kysellyt (voivat oikeasti elää viilillä ja jugurtilla koko päivän... ) Nyt mitä oon ollut saikulla, mies on lähinnä pelannut ja nukkunut. Nytkin on "päikkäreillä" tais painua pehkuihin joskus kasin pintaan ja mä jäin paimentamaan katrasta nukkumaan. Siis ihan ok nyt kun olen koko ajan kotona ja jaksan taas ja ehdin tehdä kaiken ja olla öllöttääkin (ennen kaikki tuntui vievän sata kertaa enemmän aikaa ja energiaa), pyykkikorit on tyhjät, tiskit on koneessa, puhtaat pyykit kaapissa, kämppä puhdas ja lelutkin suunnilleen siellä missä pitäisi. Lapsetkin osallistuu ilman mukinoita, kun kamoilla on taas paikkansa ja muu kämppä on siisti. 

Mut mitäs sitten, kun mä meen takas töihin? Mua pelottaa. Miten hitossa mä löydän tarpeeksi ratakiskoa väännettäväksi, kun rautalanka ei riitä? Mies kyllä tekee, mutta se on tosiaan vasta sitten, kun kaikki kaatuu jo niskaan... Tosi tyytyväinen se kyllä nyt on, kun ei tarvii ekana kaivaa raivaustraktoria esiin imurin sijaan siivotessa... Mutta silti jättää omat sukkansa kirjahyllyyn ja ruokalautaset tiskipöydälle, vaikka kone on tyhjä, eikä viikonloppunakaan millään jaksanut viedä muksua harrastukseen vaikka pyysin...