Mielestäni sinkut ja lapsettomat rokotettava viimeiseksi LI-rokotteella, jos priorisoimaan kerran joudutaan.
Kommentit (9)
Minusta ensin pitäisi rokottaa pienet lapset ja sitten näiden vanhemmat.
perusteella luokittelette toisen lapset tärkeämmäksi kuin toisen?
- Ei oikein toimi tuo teidän logiikka ja sitäpaitsi tälläiset " keskustelut" ovat naurettavia ja jopa loukkaavia.
ei kannata rokottaa koska tehoa ei saavuteta.
Jo nyt lintuinfluenssaan kuolleista suurin osa on lapsia. Siksi ehdottomasti lapset rokotettava ensin. Ja kyllä, minusta on ihan perusteltua, että jos priorisoimaan lähdetään, pikkulasten vanhemmat saavat seuraavaksi rokotteen. Siitähän seuraisi katastrofi, jos vanhempia sairastuisi ja kuolisi sankoin joukoin ja lapset jäisivät orvoiksi.
Siis se, joka eniten on vaarassa. Riippuu siitä, millainen tauti tulee. Voi olla mikä ikäryhmä vain.
ensisijalla on hoitohenkilökunta, toisena lapset ja nuoret.
Ei se välttämättä noin mene. Siis hoitohenkilökunta oli ekana ja sitten tulee suurimman riskin ikäluokka. Ei se välttämättä ole lapset.
Erilaisissa pandemioissa eri rokotusjärjestys ¿ kaksi esimerkkiä
Kohtalainen pandemia (1957¿58:n tai 1968¿69:n kaltainen)
Kohtalaisessa pandemiassa kuolleisuus siirtyy jossain määrin nuorempiin ikäluokkiin, mutta 65 vuotta täyttäneiden (ja mahdollisesti myös kliinisiin riskiryhmiin kuuluvien) kuolemanvaara on kuitenkin 10¿20 -kertainen nuorempiin verrattuna. Tällaisen pandemian
aikana voidaan todennäköisesti käyttää tavanomaisen kausi-influenssan rokotussuositusta sen jälkeen, kun infektiopotilaita hoitava henkilöstö on rokotettu. Rokotusjärjestys olisi silloin seuraava:
1) Infektiopotilaita hoitava henkilöstö (50 000¿150 000 henkilöä)
2) 65 vuotta täyttäneet ja perustautinsa vuoksi kausi-influenssan riskiryhmiin kuuluvat (vuonna 2005 n. 1,1 miljoonaa henkeä)
3) Riskiryhmiin kuulumattomat 0.514¿64 -vuotiaat (n. 4,1 miljoonaa henkilöä).
Mahdolliset priorisoinnit tämän ryhmän sisällä tehdään varhain pandemian aikana tai juuri sitä edeltävässä uhkavaiheessa kerätyn kuolleisuustiedon perusteella. Tällöin on kuitenkin joka tapauksessa syytä vakavasti harkita rokotusten aloittamista nuoremmista ikäluokista, koska he ovat suurimmassa vaarassa sairastua ja levittävät siten myös eniten tautia. Uusin tutkimustieto viittaa siihen,
että koululaisten influenssarokotuksilla voidaan välillisesti vähentää merkittävästi myös muiden väestöryhmien influenssasairastavuutta.
Todennäköisesti kausi-influenssan rokotussuosituksen muuttuminen heijastuisi vastaavasti myös tähän rokotusjärjestykseen.
Raju pandemia (1918¿19:n kaltainen)
Jos pandemia on raju ja tuottaa paljon kuolemaa myös nuorten keskuudessa, yleinen suhtautuminen rokotuksiin on varmasti toinen kuin pandemian jäädessä kohtalaiseksi. Tällaisessa tilanteessa terveydenhuolto kuormittuu äärimmilleen. Rokotussuunnitelman on silloin oltava yksinkertainen, jotta voimavaroja ei kulu sen selvittämiseen, onko joku henkilö oikeutettu rokotukseen vai ei. Rajun pandemian aikana todennäköisesti on lähes mahdotonta erottaa erityisessä riskissä olevia ryhmiä ikäryhmien sisältä ja siksi suositellaankin ikää yksinomaiseksi rokotusperusteeksi. Rajussa pandemiassa rokotusjärjestys olisi seuraava:
1) Infektiopotilaita hoitava henkilöstö (50 000¿150 000 henkilöä)
2) Loput kuuden kuukauden iästä alkaen nuorimmasta vanhimpaan.
Tässä se taas selvis ettei me lapsettomat (me esim. tahattomasti) olla äitien/isien kanssa saman arvoisia joidenkin mielestä. Ei olla itse osaamme valittu!! Ja sua ap ei tarvi rokottaa ollenkaan!!!