Nyt täytyy purkaa oloa itkulla

Miksi itkettää?

On vain niin painava tunne rinnassa ja mieli allapäin :( eilen oli sama ja vollotin niin etten tiedä koska viimeksi siihen malliin katsoessani marley&me leffaa.. Itkun alettua mielessä 'laukesi' kaikki ne asiat, jotka oikeasti surettivat ja painavat :(( töissä olen iloinen itseni, mutta kotona yksin olo muuttuu onnettomaksi. :( olen vasta 22 ja yksinasumistakin takana alle vuosi (opiskelin niin asuin kotona niin 'myöhäiseksi'), nyt vasta alkaa tuntua, että 'arki' kämpillä on alkanut kun on muuttorumbat yms lopullisesti saatu päätökseen ja muu perhe muutti toiseen kaupunkiin. en kuitenkaan masentele koti-ikävää, viihdyn hyvin täällä. joku vaan lamauttaa nykyään useinkin, ehkä se on tämä yksinolo mikä on tullut elämään isompana osana mitä kotona asuessa. liikaa mietittävää. oon tajunnut, että oon lopulta aika yksinäinen, onneksi töitä on paljon ja viihdyn siellä. tänäänkin nauroin siellä katketakseni yms, toisten seurassa seurassa murheet ei tosiaankaan paina. anteeksi avautuminen, jo tämä kirjoittaminen jotenkin helpottaa. :) tosiaan voi olla, että tämä yksinäisyys vaan pistää miettimään liikaakin.

Tosiaan, ap viime viestissä.

Tuo on todella yleistä nuorten aikuisten keskuudessa, että yksin oleminen ahdistaa. Jotkut eivät lopulta enää kestä sitä... Liikaa aikaa omien ajatustensa kanssa yksin pikku yksiöissään. Suomalaisten pakkomielle "itsenäisyydestä" on epäluonnollinen ihmiselle. Minua lohduttaa aina ajatus, että tilanteet ja tunteet ovat väliaikaisia.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 01:03"]

Tuo on todella yleistä nuorten aikuisten keskuudessa, että yksin oleminen ahdistaa. Jotkut eivät lopulta enää kestä sitä... Liikaa aikaa omien ajatustensa kanssa yksin pikku yksiöissään. Suomalaisten pakkomielle "itsenäisyydestä" on epäluonnollinen ihmiselle. Minua lohduttaa aina ajatus, että tilanteet ja tunteet ovat väliaikaisia.

[/quote]

Tämä yksinasuminen on ristiriitaista, en kaipaa kotiin siihen riitelyyn ja härdelliin, mutta toisinaan onhan tämäkin niin orpoa. Nyt kuulostan angstiselta teiniltä, mutta tottakai sitä tulee mietittyä miten kavereilla on poikaystävät ja kämpät heidän kanssaan, jopa lapsia.. Minä kyhnötän kaksiossani koittaen pitää itseni onnelisena pienistä asioista sen sijaan, että vaipuisin surkuttelemaan tälläisiä asioita 24/7. Olen sellainen ikisinkku, kaipaan ihmistä lähelleni, mutta sitten kun on mahdollisuus tutustua esim johonkin ihmiseen paremmin niin en uskallakkaan antaa otetta. Annan koko homman olla, pelkään, että sattuu! Toisaalta ajatelen jatkuvasti, että sitten kun sellainen 'oikea' tutustumisen arvoinen henkilö löytyy, niin annan mennä.. Onneksi viihdyn töissäni niin hyvin. En tiedä missä olisin ilman sitä. Voi kun miespuoliset työkaverini olisivat sinkkuja, ajattelen usein miten helppoa se olisi päästää jo niin tuttu ihminen lähelle! Mutta tosiaan, puistatuttaa ajatus, että olisin töissä missä en viihtyisi yhtään, haluaisi vaan pois sieltä ymsyms (näitäkin on!). En halua edes ajatella miten onneton silloin olisin. 

"Kun mikään ei onnistu, kaikki on mahdollista.." Sitä vaan odottaa jotain, että se jokin elämänintoiloräjähdyspommi jostain tipahtaisi. Nyt puuttuu jotain onnellisuuden aineksia. Toisinaan mietin pyöriikö elämäni liikaa töiden ympärillä ja muu 'elämä' jää liikaa syrjään..

Samalla satunnaiset ahmimis&/oksennus'kohtaukset' ovat tulleet välillä kyläilemään. Kamalinta,että sen jälkeen on ees hetken tyyni ja rauhallinen olo. Kuitenkin homma ihan hallinnassa, satunnaisia vain. Pientä laihdutusprojektia oon yrittänyt aloittaa ja jotenkin, jos päivä on 'pilattu' niin helposti laukaisee. :( ja en hae onnea sillä laihdutuksella, tiedostan päivittäin ettei pienempi kroppa tee mua onnelliseksi ja toisaalta siksi osaan vielä katsoa itseäni ihan tyytyväisinkin mielin peilistä :) 

[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 01:53"]Samalla satunnaiset ahmimis&/oksennus'kohtaukset' ovat tulleet välillä kyläilemään. Kamalinta,että sen jälkeen on ees hetken tyyni ja rauhallinen olo. Kuitenkin homma ihan hallinnassa, satunnaisia vain. Pientä laihdutusprojektia oon yrittänyt aloittaa ja jotenkin, jos päivä on 'pilattu' niin helposti laukaisee. :( ja en hae onnea sillä laihdutuksella, tiedostan päivittäin ettei pienempi kroppa tee mua onnelliseksi ja toisaalta siksi osaan vielä katsoa itseäni ihan tyytyväisinkin mielin peilistä :) 
[/quote]
"Homma hallinnassa" kuulostaa aina hyvin pahalta syömishäiriöoirehdinnan yhteydessä. Hae apua, voimia!