En viihdy ihmisten seurassa, voiko lapsistani tulla silti sosiaalisia?

Lapset tapaavat päiväkodissa muita ihmisiä. Kävin aikoinaan ensimmäisen syntymän jälkeen vauvakerhossa katsomassa äitien pätemistä ja äitiyden vertailua ja yritin kuukausitolkulla tajuta mikä noissa tilaisuuksissa on hyvää. En ikinä ymmärtänyt.

ap

Voi heistä sosiaalisia tulla, mutta ei liian helpolla, kun itse et näytä esimerkkiä mitenkään...

Olen aika samanlainen kuin ap. Mutta käyn perhe kahviloissa ja puistoissa, yleensä teen jotain luen yms, jotta saan olla rauhassa eikä tarvitse turhaan keskustella kenenkään kanssa. Kohteliaasti kyllä käyttäydyn ja Saaran hetken jutella jos tilanne vaatii. Lapsistani on tullut ihan sosiaalisia.

Eli jos malli ei ole syrjäänvetäytyvä ja ihmisiä pelkäävä kai lapset oppivat sosiaalisuutta ihan käytöstavoistakin?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 09:09"]

Olen aika samanlainen kuin ap. Mutta käyn perhe kahviloissa ja puistoissa, yleensä teen jotain luen yms, jotta saan olla rauhassa eikä tarvitse turhaan keskustella kenenkään kanssa. Kohteliaasti kyllä käyttäydyn ja Saaran hetken jutella jos tilanne vaatii. Lapsistani on tullut ihan sosiaalisia. Eli jos malli ei ole syrjäänvetäytyvä ja ihmisiä pelkäävä kai lapset oppivat sosiaalisuutta ihan käytöstavoistakin?

[/quote]

Eikö kirjan lukeminen ihmisten seurassa ole syrjäänvetäytyvää käyttäytymistä?

Kyllä voi tulla. Olen samanlainen kuin sinä, mutta lapseni ovat silti erittäin sosiaalisia. Yksi lapsista tosin on tullut minuun ja viihtyy paremmin itsekseen tai sisarustensa seurassa. Silti tämä ujokin tapaus osaa toimia hyvin kaverisuhteissa.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:46"]esimerkki kai ratkaisee.

Vältän tilanteita joissa joutuisin puhumaan tuntemattomille, eikä minulla ole ystäviä tai kavereita. Kyläilemme harvoin missään ja silloinkin ainoastaan sukulaisilla. Meillä ei käy ketään juuri koskaan.

[/quote]

Aivan, esimerkki ratkaisee ja sinä et anna muuta kuin esimerkin syrjäänvetäytymisestä.

Oli minunkin pikkusisko sosiaalinen pienempänä. Nyt 12 vuotiaana ei puhua pukahda muutakun äidille. Jos kysyn häneltä jotain niin vastaa äidille eikä minulle.

^ ja tosiaan hän ei päässyt pienempänä muihin sosiaalisiin tilanteisiin kuin tarhassa käyminen ja joskus synttärijuhliin

En käy perhekerhoissa, koska 20km.ajomatka juoruamaan kahvikupin ääreen on minusta tarpeetonta ja lapsi osaa leikkiä kotonakin, samat virikkeet voin tarjota kotona.Vierailen yleensä sukulaisilla ja päinvastoin.Esikoinen on varsin sosiaalinen ja kaveripiiri on aika iso.Joten koen sen, ettei kyläluutana toimiminen ole tae sosiaalisuudesta tai kahviloissa istuminen.Laitan rahani muuhun kuin painuneeseen kahviin ja sokeripommiin lasivitriinistä.

Itsekin olen introvertti ja vielä traumatisoitunut eli muuttunut entistä epävarmemmaksi tylyn kohtelun myötä, mutta käyn silti vauvakerhoissa ihan lapsen takia. Ja olen huomannut, että hiljaisia äitejä on siellä enemmänkin. Kunhan en vain ala suhtautua kehenkään liian vakavasti, ei minua voida myöskään loukata joten pystyn kyllä juttelemaan niitä näitä jos pakko on. Lasten takia siellä kai useimmat on.

Ei vauvaikäisen kehitykselle ole mitkään kerhot välttämättömiä. Vauvakerhot ovat lähinnä äitejä varten, vasta taaperot alkavat saada kerhoista jotain irti. 

Minullakin oli lapsena kavereita ja olin sosiaalinen, että eivät ne lapsuuden sosiaaliset taidot automaattisesti tarkoita sitä että aikuisena olisi sosiaalinen. Olen luonteeltani sellainen että viihdyn hyvin myös yksin, mutta teini-ikään asti minulla oli aina paljon kavereita ja viihdyin heidän kanssaan. Tutustuin helposti myös uusiin ihmiisiin.

Halu vältellä ihmisiä tuli vasta myöhemmin, huonoista kokemuksista ja siitä että lapsuudenkodissa itsetunto nuijittiin aika huolellisesti matalaksi. Tuli sellainen olo että muutkin ihmiset ajattelevat minusta yhtä ilkeästi kuin omat vanhemmat, eikä siihen sitten tarvittukaan enää montaa ikävää ihmistä vahvistamaan sitä päätelmää. Vanhempani myös eristivät minut muista aina silloin jos en ollut heidän mielensä mukainen. Välillä häpeä esti lähtemästä mihinkään vaikkei kotiarestia olisi tullutkaan. Olo ei ole kovin sosiaalinen silloin kun on saanut selkäänsä.

ap

Aika todennäköisesti introvertti luonne periytyy, varsinkin jos toinenkin vanhempi on samanlainen. Mutta en ymmärrä mitä pahaa siinä sitten on. Meillä niin minä kuin mieheni ollaan erittäin erakkomaisia nörttejä, ja lapset on samanlaisia. Oikein hyvin näin on elämässä pärjännyt, enkä haluaisi olla erilainen.

Ei introvertissa luonteessa sinänsä mitään pahaa ole. Yksinäisyys vaan on toisinaan väsyttävää, ja etenkin lapsiperheellisenä sellainen tilanne ettei ole ketään keneltä voisi pyytää apua jos vaikka murtaa jalkansa eikä pysty liikkumaan ja pitäisi mennä lääkäriin kolmen alle kouluikäisen kanssa. En halua sellaista omille lapsilleni. Jos valitsevat sellaisen tilanteen ja se on heille ok niin ei siinä mitään, mutta en halua että he jäävät kaikesta syrjään siksi ettei valmiuksia sosiaalisiin tilanteisiin ole opittu. 

On eri asia olla introvertti luonteeltaan kuin absoluuttisen yksin ja yksinäinen. Olen joskus yrittänyt tutustua ihmisiin mutta ilmeisesti olen niin varautunut että minua pidetään vähän kummallisena ja minut vain suljetaan ulkopuolelle. En vain enää edes osaa. 

Minusta sosiaalisuus ja ulospäinsuuntaituneisuus ovat enemmänkin temperamenttiin littyviä asioita. Lapsista voi tulla sosiaalisia tai sitten ei. Annathan lapsillesi kuitenkin mahdollisuuden harjoitella muiden aikuisten ja etenkin toisten lasten kanssa olemista. Ei-sosiaalisenkin on arkipäivässä, koulussa ja työelämässä pärjättävä muiden ihmisten kanssa, lapsena sitä on hyvä jo harjoitella. Perhekerhoonkin voi mennä, ihan vain lasten takia.