miksi erosit?

Lisää

Nainen muuttui läskiksi kaksoisleukaiseksi räyhääväksi monsteriksi. Onneksi löytyi välittömästi kaunis saksatar sukellysreissulta :)

Koska olin tyhmä ja itsekäs paska. Ensin oltiin hyvissä väleissä, mutta kun ex löysi uuden, meni välit poikki kokonaan.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 13:35"]Nainen jätti, oli vaikeaa, teki mieli kuolla pois ja en tapellut.
[/quote]

Onko lesboilla aina erot vaikeita?

olimme ajautuneet elämään aika erillistä elämää, varsinkin parin viimeisen vuoden aikana, kun tyttärellä oli vaikea murrosikä, se oli aika vaativaa aikaa henkisesti ainakin minulle. Kun murrosikä meni ohi, havahduin siihen, että tahdon panostaa enemmän parisuhteeseen. Mies oli kuitenkin jo löytänyt itselleen "uuden" elämän työn, harrastuksen ja siellä olevien kavereiden kanssa eikä ollut kovin innokas näkemään vaivaa suhteen eteen /järjestämään aikaa minullekin.

Kun miehen eräs ystävä erosi - mies löysi työpaikalta uuden rakkauden - ja heillä oli avioliitossa ollut hitusen sama tilanne kuin meillä, aloin pelätä, että jos ei tehdä mitään, meille voi käydä samoin. Puhun vakavasti miehen kanssa, sanoin että meidän on pakko saada suhde paremmaksi = läheisemmäksi, tai jos hän ei siihen ole valmis panostamaan yhtään, niin hänen pitää sitten miettiä, että tahtooko hän erota. Sanoin, että minä eroan mielummin nyt, kun vielä olemme väleissä kaikki suht. ok kuin siten, että hän esim. löytää uuden rakkauden ja jättää.

Puolisen vuotta mies mietti asiaa, puhumatta siitä minulle sen enempää, en tiennyt että hän sitä edes pohti, joka tapauksessa sitten mies sanoi, että tahtoo erota. Ja tuon puolen vuoden aikana suhde tosiaan meni koko ajan huonompaan suuntaan, oli paha olla, mutta ajattelin että niin pitää käydä, ensin tilanne huonenee ja sitten kun se on tarpeeksi huono, olemme molemmat valmiita esim. menemään parisuhdeterapapaan tms, jos emme keskenämmme kerran onnistu tilannetta parantamaan. Mutta näin ei siis käynyt, mies sanoi tahtovasa erota ja että on liian myöhäistä pariterapialle tms. Joten minä sitten muutin pois, ja laitoimme eron vireille. Ja paljon käytännön asioita tähän myös liittyi, minun osuuteni asunnosta myyminen miehelle + uuden asunnon ostaminen jne, mutta ne hoituivat, vaikka olin aika shokissa.

Tuosta on nyt vuosi aikaa, ja olen jo aika hyvin toipunut. Tehnyt paljon työtä toipumisen eteen kyllä, ja se on kannattanut.

Sovussa ja ystävinä erosimme, mitäs sitä turhaan riitelemään, jos toinen tahtoo erota niin se on ihan tarpeeksi hyvä syy erota, eihän sille mitään voi. Ja nyt olen jo löytänyt ihan hyvän elämän yksin enkä haikaile miestä takaisin (itse asiassa vähän kokeilimme yhteenpaluuta, mutta se ei tuntunut enää minustakana hyvältä ja lopetimme sen kokeilun, palasimme ihan vaan kaveritasolle).

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 15:33"]olimme ajautuneet elämään aika erillistä elämää, varsinkin parin viimeisen vuoden aikana, kun tyttärellä oli vaikea murrosikä, se oli aika vaativaa aikaa henkisesti ainakin minulle. Kun murrosikä meni ohi, havahduin siihen, että tahdon panostaa enemmän parisuhteeseen. Mies oli kuitenkin jo löytänyt itselleen "uuden" elämän työn, harrastuksen ja siellä olevien kavereiden kanssa eikä ollut kovin innokas näkemään vaivaa suhteen eteen /järjestämään aikaa minullekin.

Kun miehen eräs ystävä erosi - mies löysi työpaikalta uuden rakkauden - ja heillä oli avioliitossa ollut hitusen sama tilanne kuin meillä, aloin pelätä, että jos ei tehdä mitään, meille voi käydä samoin. Puhun vakavasti miehen kanssa, sanoin että meidän on pakko saada suhde paremmaksi = läheisemmäksi, tai jos hän ei siihen ole valmis panostamaan yhtään, niin hänen pitää sitten miettiä, että tahtooko hän erota. Sanoin, että minä eroan mielummin nyt, kun vielä olemme väleissä kaikki suht. ok kuin siten, että hän esim. löytää uuden rakkauden ja jättää.

Puolisen vuotta mies mietti asiaa, puhumatta siitä minulle sen enempää, en tiennyt että hän sitä edes pohti, joka tapauksessa sitten mies sanoi, että tahtoo erota. Ja tuon puolen vuoden aikana suhde tosiaan meni koko ajan huonompaan suuntaan, oli paha olla, mutta ajattelin että niin pitää käydä, ensin tilanne huonenee ja sitten kun se on tarpeeksi huono, olemme molemmat valmiita esim. menemään parisuhdeterapapaan tms, jos emme keskenämmme kerran onnistu tilannetta parantamaan. Mutta näin ei siis käynyt, mies sanoi tahtovasa erota ja että on liian myöhäistä pariterapialle tms. Joten minä sitten muutin pois, ja laitoimme eron vireille. Ja paljon käytännön asioita tähän myös liittyi, minun osuuteni asunnosta myyminen miehelle + uuden asunnon ostaminen jne, mutta ne hoituivat, vaikka olin aika shokissa.

Tuosta on nyt vuosi aikaa, ja olen jo aika hyvin toipunut. Tehnyt paljon työtä toipumisen eteen kyllä, ja se on kannattanut.

Sovussa ja ystävinä erosimme, mitäs sitä turhaan riitelemään, jos toinen tahtoo erota niin se on ihan tarpeeksi hyvä syy erota, eihän sille mitään voi. Ja nyt olen jo löytänyt ihan hyvän elämän yksin enkä haikaile miestä takaisin (itse asiassa vähän kokeilimme yhteenpaluuta, mutta se ei tuntunut enää minustakana hyvältä ja lopetimme sen kokeilun, palasimme ihan vaan kaveritasolle).
[/quote]
Hyvin kerrottu! Varmasti monelle käynyt samoin

Mies löysi työkaverinsa. Olisi jatkanut naimisissa, mutta se ei minulle sopinut

alkuun olimme sovussa, mutta mitä enemmän vuosia menee, sitä huonommaksi suhteemme menee. Miehen mukaan minä en ajattele ketään muuta kuin itseäni, ja omasta näkökulmasta katsoen minä olen vain lopettanut miellyttämisen ja löytänyt oman elämäni. 

Nainen jätti, oli vaikeaa, teki mieli kuolla pois ja en tapellut.

Miesystävä jätti äitini hautajaisten jälkeen. Ei edes selittänyt tekoaan. Tappeluhan siitä tuli. Miten tuohon temppuun voisi suhtautua neutraalisti? 10 vuotta olin ukolle uhrannut. Lähti lipettiin kun toisen suruaika oli liikaa. En halunnut kuolla - halusin tappaa, mutta hillitsin itseni ja kasvatin itselleni isomman itsetunnon. Nykyään en enää halua koko parisuhdetta, vaan viihdyn yksin.