Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä löysit onnellisuuden ja mitä se mielestäsi on?
07.02.2015 |
No aloitetaan nyt siitä, että jo pelkkä kysymyksen asetteluhan on ihan hölmö. Koska onnellisuushan on ihmisellä aina läsnä tässä vallitsevassa nykyhetkessä, koska vain tässä ja nyt me voidaan olla ja elää. Mutta kyse kai on siitä, että ihminen ei voi koskaan olla tyytyväinen nykyhetkeen, jos hänellä aina on tunne siitä että tästä nykyhetkestä puuttuu vielä muka jotain, jota hänellä pitäisi olla ollakseen onnellinen. Eli toisin sanoen vastustanko minä sitä mikä nyt on?
Ja onnellisuuttahan ei ihminen voi löytää ulkopuoleltaan, ei upeasta aviopuolisosta, unelmien työpaikasta, haaveilemastaan talosta tai mistään muustakaan itsensä ulkopuolelta tulevasta asiasta. Koska onnellisuuden avaimet ovat jo meissä kaikissa sisällä kytkeytyneenä. Tai tuleeko kellään mieleen esimerkiski ihan pienenä lapsena, että tarvittiinko siihen onnellisuuteen kamalasti mitään härpäkkeitä ja omistamista? Ei taidettu tarvia, vaan siihen riitti ihan äidin turvallinen ja rakastava syli, eikä mitään muuta. Eli toisin sanoen rakkaus tekee meidät onnelliseksi, koska se on sama asia. Se että rakastanko minä itseäni tässä vallitsevassa nykyhetkessä ja jos en rakasta, niin miksi en? Mitä minulta nyt muka puuttuu tässä ja nyt? Eli ihminen luo oman onnettomuutensa omassa mielessään ja vaikka sitä jossain haasteellisissa elämän olosuhteissa voi olla vaikeaa ymmärtää, niin näin se asia kuitenkin on. Jos ihminen ei hyväksy sitä mitä on, niin se ei ole onnellinen.
Minä itse olen nyt 26-vuotiaana alkanut tätä vasta tajuamaan, että ihmisen onnellisuus ei ikinä tule hänen ulkoapäin, vaan se tulee aina sisältä. Eli mitkään pelit ja vehkeet eivät ihmistä tee onnelliseksi ja on todella surullista, jos ihminen koko elämänsä omistaa jonkun tulevaisuudessa siintävän kangastuksen tavoitteluun, eikä koskaan elä nykyhetkessä koska tällöin ihminen käytännössä katsoen heittää hukkaan koko elämänsä, koska ei ole hetkeäkään sitä elänyt vaan aina tavoitellut jotain tulevaa.
Kommentit (25)
Multa puuttuu elämästä juuri rakkaus. Se tekee onnettomaksi. On vaikeaa aina kaivaa se rakkaus omasta itsestä kun mies on äreä ja inhottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä löytänyt sitä onnellisuutta, mistä ihmiset runoilevat ja laulavat. Ehkä tämänhetkinen tilani silti sitä on, en osaa sanoa. Minusta onnellisuus on huono käsite, ehkä tyytyväisyys on parempi. Minulla on monia asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta myös monia asioita, jotka voisivat olla paljon huonommin.
Olen sinut itseni kanssa, monien vuosien itsevihan ja inhon jälkeen.
Minulle onnellisuutta on katsoa peiliin ja todeta, että näytän ihmiseltä, ihan hyvältäkin. Että minussa on hyviä puolia. Että minulla on tahtoa elää, kokea ja nauttia ystävieni seurasta.
Jälkeenpäin olen muistellut monia hyviä hetkiä ystävieni kanssa ja se saa minut hymyilemään.
Ehkä onni onkin näin yksinkertaista?
Hyvä itsetuntemus, hyvä terveys, itsenäisyys, riittävä vapaus, eheys/seestyneisyys, riippumattomuus (ei välitä liikaa muiden mielipiteistä ja osaa puolustaa omaa eettistä vakaumustaan), tulee rakastetuksi pyyteettömästi sellaisena kuin on, saa tehdä mielekästä työtä, jossa voi toteuttaa jotenkin lahjojaan ja oppia uuttakin, perustarpeet tulevat tyydytetyiksi, osaa käsitellä ikävät kokemukset ja jättää ne taakseen. Tuntee että elämällä on jonkinlainen päämäärä ja tarkoitus. (Kykenee myös säilyttämään uteliaisuuden suhteessa maailmaan ja elämään enemmän hetkessä kuin tulevassa.)
Siltä varalta jos sairastuu tai jää työttömäksi tai työkyvyttömäksi, on ajatellut itselleen "vaihtoehtoisia elämäntarinoita", eikä itsetunto ole siis täysin ulkoisten asioiden (tuuristakin kiinni olevien) tai saavutusten varassa, vaan osaa sopeutua ja olla tyytyväinen tarvittaessa vähempäänkin.
"Our greatest freedom is the freedom to choose our attitude."
(Viktor Frankl)
N35
Löysin onnellisuuden 21-vuotiaana, kun tapasin mieheni. Onnellisuutemme ovat huipentaneet vuosien saatossa kolme lastamme, ja tällä hetkellä koitan nauttia joka hetkestä ja olla onnellinen juuri sellaisena kuin olen. Nuoruusvuosinani olin masentunut ja itsetuhoinen, etenkin 16-17-vuotiaana hengenlähtö oli todella lähellä. Nykyään olen enemmän kuin onnellinen siitä, että päätin sinnikkäänä jatkaa elämää, vaikka pahalta tuntuikin. Mieheni tapaaminen ja perheen perustaminen muuttivat kaiken
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 12:07"]
Ehkä onni onkin näin yksinkertaista?
[/quote]Näinpä se onkin, että onnellisuus on niin naurettavan yksinkertainen asia että me monimutkaiseen ajatteluun ja kaikenlaisiin "onnellisuuden oppaisiin" taipuvaiset ihmiset emme sitä valitettavasti helpolla oivalla. Ilmeisesti valtaosan ihmisistä pitää elämässään kokea vastoinkäymisiä ja vaikeuksia ensin riittävän paljon, että itsensä äärelle pysähtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin onnellisuuteni vasta viisikymppisenä. Vasta silloin tajusin että olin ollut ITSE oman onnellisuuteni esteenä. Tulin uskoon ja aloin ajatella elämää erikantilta kuin aiemmin. Olen nytkin köyhä, minulla on syöpä mutta silti olen onnellinen. Toki haluaisin olla terve mutta en enää ajattele että "sitten ensivuonna, kuukauden päästä, sitten kun olen saanut sen" tms.
Onnellisuus on sitä että tyytyy siihen miten asiat on eikä jatkuvsti haikale jotain muuta. Toki ihmisellä voi silti olla tavoitteita mutta ne tavoitteet eivät hallitse kuitenkaan elämää. Onnellisuuteen sisältyy se, että uskaltaa pitää mielipiteensä vaikka muut olisivat toista mieltä ja ettei enää suutu siitä kun ei saa muiden mieltä käännettyä. Onnelisuus on sitäkin, että tajuaa että "tää ei oo niin haudan vakavaa, muutkin mokaa", että mun ei tarvikkaan olla täydellinen . Mielestäni Ap:n aloitus oli erittäin hyvä ja on hienoa että hän on paljon minua nuorempana tajunnut monia tärkeitä asioita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin onnellinen aina noin 15-vuotiaaksi asti. Sitten menetin onnellisuuteni enkä ole löytänyt sitä. Olen nyt 42-vuotias. Voin niin pahoin, etten oikein käsitä, miten olisin onnellinen. Minulla on mielestäni melkeinpä kaikki asiat huonommin kuin haluaisin niiden olevan. Olen mielestäni oikea luuseri, huonoluonteinen ja minulla on huono itsetunto. Eipä sitä onnettomaan oloon paljon muuta tarvita.
Sitten vielä rakastuin ihan saatanan lujaa koska sain elämäni ekaa kertaa vastakaikua silloin kun olen itsekin kiinnostunut. Mutta vastakaiku sitten katosi ja sain elämääni aivan hirveät sydänsurut. Katkeruus nosti päätään ja todella pahasti. Aina minä. Olen miesten mielestä vittumainen homepillu varmaan koko lopun elämääni. Miten voin sellaisia rakastaa? Naisiakaan en sillai rakasta, en ole mikään naisten kaveri.
Mulla ei ole kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että koittakaapas nyt auttaa ja piristää.
t. 11
Yksinkertainen asia, mutta hirveän vaikea selittää. Onnellisuus on jotain, mikä tulee sisältä päin, eikä siihen ulkoiset seikat vaikuta mitenkään. Ihminen ei siis tarvitse ulkoista statusta ollakseen onnellinen. Onni löytyy pienistä asioista.
Itse olen nykyään äärimmäisen onnellinen ihminen. Sama ruma, ryppyinen naama peilissä ja rahat aina vähissä, mutta kuitenkin..tämä elämä on aika hiton jännää aikaa ja jokaisena aamuna on hienoa herätä uuteen päivään..=)
Yhtenä iltana tuossa huomasin ajattelevani, että se oli ollut hyvä päivä; ei ollut mitään katumista koko päivässä. Se kai se tekee elämästä onnellisen; ei mitään katumista illalla nukkumaanmennessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oivaltaa jotakin, sillä hetkellä voi kokea onnea.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 22:20"]
Niin että koittakaapas nyt auttaa ja piristää.
t. 11
[/quote]
Tää oli vittuilua niin sitten joku uuno peukuttaa ja alapeukuttaa sitä, missä mä olen onneton. Eli sun tukesi on nähty. Et anna sitä onnettomalle ja epärealistiselle toiveelle peukutat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tulin onnelliseksi tullessani uskoon. Olosuhteet eivät ole merkittävästi muuttuneet, mutta kaikki muu sisälläni on. Toki huomaan liian usein olevani tyytymätön joihinkin asioihin, mutta päivä päivältä opin enemmän, että mulle riitää Jumalan rakkaus. Ja jos aiemmin haaveilin paremmasta asunnosta, eri koulutuksesta yms., niin nyt olen oppinut iloitsemaan niistä asioista mitä mulla on. Ja toki voin haaveilla vaikka siitä isommasta asunnosta tai miettiä alanvaihtoa, mutta olen jotenkin vapaampi siitä, että sitten kun sitä tai tätä tapahtuu niin olen onnellinen. Koen elämäni nyt siunauksena, kun aiemmin näin vain asioita, mitä olin valinnut väärin ja ajattelin ettei elämäni tällaista pitänyt olla. Olen onnellisin kun saan olla Jeesuksen kanssa.
Ohis, mutta miten sana oivaltaa liittyy onneen? Kaikissa onnikeskusteluissa jossain vaiheessa tulee vastaan sana "oivallus". Itseasiassa olen itsekin viljellyt sitä, en vain osaa sanoa miksi..
En muista tarkalleen ikää, mutta se mistä se onnellisuus löytyi oli legopalikat, tosin kadotin sen onnen sitten myöhemmin. :(
Aikalailla tässä viime viikkojen aikana. Jos joku näkisi mut vain "paperilla" = työtön, ylivelkaantunut, ylipainoinen, masennustaustainen, totaali yksinhuoltaja -ei varmaan ikinä uskoisi että olen oikeasti tosi onnellinen :)
Kun katselen vähän sivusta tätä suorittajien, materialistien ja täydellisyyttä tavoittelevien ihmisten ja varsinkin miehilleen ja lapsilleen jatkuvasti tiuskivien naisten touhua niin olen yhtäaikaa surullinen ja onnellinen. Mulla on maailman ihanin lapsi, ja perusasiat mitä tarvitaan. Jaksan olla läsnä hetkessä.
20 v. Vaikka olinhan lapsenakin onnellinen. Se on mielentila, jonka eri ihmiset saavuttavat varmasti eri asioilla. Minulle eniten vaikutusta oli samanhenkisen ystävän löytymisellä. Mutta voihan tämä tunne vielä muuttua, koska en ole vielä edes 30 v ja ei tiedä, mitä tulevat vuosikymmenet tuovat mukanaan.
Olen huomannut, että kannattaa olla onnellinen siitä mitä on. Totta kai minullakin ja perheelläni on unelmia ja haaveilemme mieheni kanssa asioista mitkä eivät tällä hetkellä ole mahdollisia toteuttaa. Emme kuitenkaan koe, että olisimme onnettomia tai että unelmien toteutuminen olisi ehto onnellisuudelle. Olen oppinut arvostamaan terveyttä ja rakastavaa ilmapiiriä kotonamme. Niiden menettämistä pelkään myös eniten, en niinkään sitä ettei haaveemme koskaan toteutuisi.