Olen niin hirveän surullinen :(, huomenna tarkastus.
Olen saanut hyvän työn, joka mahdollisesti ns. vakituinen eli toistaiseksi voimassa oleva. Olen nauttinut työstäni, saanut muuta ajateltavaa, virkistynyt, voinut paremmin, saanut jonkinlaisen tarkoituksen elämälleni... Koeaikani lähenee loppua, samaten se lääkärinlausunto olenko sopiva työhöni. Ensimmäistä kertaa elämässäni tehdään tämmöinen perusteellinen tarkastus, on terveydenhoitaja, fysioterapeutti ja viimeiseksi sitten se lääkäri. Mielestäni loistava systeemi, jos se olisi ollut joskus aiemmin. Mutta ei minun tapauksessani :/.
Minun on ollut pakko puhua totta, koska tiedän, että käyttämäni lääkkeet eivät ole hyväksyttyjä työssäni ja kun en tiennyt, tehdäänkö esim. ns huumetestejä, joten olen rehellisesti kertonut kaikesta mitä minulle on määrätty, en sitä miksi. Eli olen hoitaja, jolle on määrätty bentsoja yöksi unettomuuteen ja ahdistukseen, voxraa masennukseen, tramalia kipuun.
Minut yritettiin tappaa ex-miehen taholta viimekesänä. Tästä tämä kaikki johtuu. Stressaa oikeudenkäynnin odottelu, kipeä olen vieläkin, mutta kykenen töihin. Joka päivä ei tarvitse kipulääkettä. Joka yö tarvitsee rauhoittavan. Aamulla olen kuitenkin virkeä, kun tiedän pääseväni tärkeään työhön. On siis jotakin mitä odottaa. Mutta olen aivan surullinen, koska luulen ettei lääkitykseni mene läpi työterveystarkastuksessa. Ja huom. kaikki ovat reseptilääkkeitä, ei mitään katukaupasta hankittuja.
Onko minulla toivoa?
Kommentit (29)
Lääkäri totesi minut hyvin sopivaksi työhöni :)
ap
Kiitos, olen niin onnellinen :)!
ap
Ei huolta. Saat papereihin, että olet sopiva tehtävään. Voiko työterveys muuta kirjoittaa?
En ymmärrä miten nuo estäisivät työkykyäsi. Turhaan huolit.
Kummallista, että bentsoja määrätään kuukausien mittaiseen käyttöön. Epäuskottavaa.
Rauhoitu! Mulla myös voimakkaita kipulääkkeitä migreeniin ja bentsoja unettomuuteen. Kun sain toimen, niin työhöntulolääkärintarkistuksessa nämä kaikki kerroin ja sain pitää toimeni. Myöhemmim työterveyskin on kirjoittanut mulle bentsoja.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:02"]Ei huolta. Saat papereihin, että olet sopiva tehtävään. Voiko työterveys muuta kirjoittaa?
[/quote]
Totta kai lääkäri voi kirjoittaa lausunnon ettei ole sopiva kyseiseen työhön. Tuossa on kolme PKV-lääkettä käytössä. Välttämättä se ei ole sopiva coctail ihmiselle joka hoitaa toisia.
Miten voit tehdä fyysistä työtä jos kipusi ovat niin kovia että niihin on määrätty Tramal?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:05"]
Kummallista, että bentsoja määrätään kuukausien mittaiseen käyttöön. Epäuskottavaa.
[/quote]
Koska sut on viimeksi yritetty tappaa?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:10"]
Miten voit tehdä fyysistä työtä jos kipusi ovat niin kovia että niihin on määrätty Tramal?
[/quote]
Ei se niin kovin fyysinen työ olekaan.
ap
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:05"]
Kummallista, että bentsoja määrätään kuukausien mittaiseen käyttöön. Epäuskottavaa.
[/quote]
Koska sut on viimeksi yritetty tappaa?
[/quote]
Tammikuussa 2013.
Vastaaja nro 10, olen pahoillani puolestasi. Ymmärrät varmasti sen paremmin kuin muut, miltä tuntuu kuolla ja miltä tuntuu herätä kuolleista kaikki kylkiluut ja rintaranka hajalla.
Ei tuossa ole kuin kaksi ns. kolmilääkettä. Ja et varmaan Tramaliakaan käytä joka päivä? Ei noilla pitäisi olla vaikutusta töihin sopivuuteen.
Ei ole kokemusta juuri tuollaisesta, mutta en aio kertoa tarkemmin mitä tapahtui. Olet varmasti ollut suuressa leikkauksessa, hyvä jos olet toipunut työkuntoiseksi. Kylkiluutkin ovat niin pitkään kipeitä saati että selkäranka olisi tohjona.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:40"]Ei tuossa ole kuin kaksi ns. kolmilääkettä. Ja et varmaan Tramaliakaan käytä joka päivä? Ei noilla pitäisi olla vaikutusta töihin sopivuuteen.
[/quote]
Niin kaksi kolniolääkettä. Mutta kolme PKV-lääkettä. Se nyt varmaan n on fakta
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:40"]Ei tuossa ole kuin kaksi ns. kolmilääkettä. Ja et varmaan Tramaliakaan käytä joka päivä? Ei noilla pitäisi olla vaikutusta töihin sopivuuteen.
[/quote]
Niin kaksi kolniolääkettä. Mutta kolme PKV-lääkettä. Se nyt varmaan n on fakta
[/quote]
Anteeksi typo
Siis kolmiolääkettä.
Kovasti voimia ap.sinulle,itsekin tehon kautta elämään selvinnyt ex-puolison pahoinpitelyn jäljiltä.
Käythän psykoterapiassa?
En tiedä lääkkeistä yms. mutta tiedän miltä susta tuntuu, munkin exä yritti tappaa. Hän ei joutunut ikinä vastuuseen teostaan. Asun ulkomailla, oikeuslaitos aika miehiä suosiva täällä. Voin kertoa että muutamassa vuodessa alkaa helpottamaan, varsinkin kun saa uutta ajateltavaa kuten sulla tuo työ.
No niin, tänään ap:n kohtalo ratkeaa.