Olenko tyhmä, jos en eroa?
Riideltiin (ei lasten nähden). Mies käskee pitämään turpani kiinni, kävelee lähemmäs, naama melkein naamaa kiinni, työnnän käsillä kauemmas, mies ottaa niskalenkkiin ja heittää lattialle. Ei minua sattunut, mutta itkin, koska ei ole eka kerta ja tuntuu pahalta. Mies yritti heti halata, lähdin huoneesta. Tuli takaisin, pyysi anteeksi ja on nyt taas yrittänyt pahoitella. Erottu ei, koska mies hermostuu aina jos puhun siitä.
Olenko tyhmä, jos edelleen rakastan miestä ja toisaalta haluan jatka. Lapset ei ole ikinä nähneet riitelemistä, Yleensä lähinnä tuhosi tavaroita. Näin ei ole siis 3 vuoteen käynyt, mutta silti mietin olenko idiootti kun jään väkivaltaisen miehen kanssa kotiin. Ikinä ei ole lyönyt vaikkakin työntänyt seinää vasten ja hakannut nyrkillä seinään.pääosin mies on rauhallinen. Toki meillä on muitakin ongelmia, mutta kaikki on korjattavissa...kai. Lapsia kohtaan mies ei ole väkivaltainen ja ei ole paljon herkiä kun en olisi lasten kanssa. Kaupassa lähinnä käyn yksin ja urheilemassa tms. Lapset rakastaa isäänsä.
Kai itswkin hermostutan miestä puheillani. Tiedän, että hän ei ole väkivaltainen, jos en valita mistään. Toisaalta asiat joista hänelle puhun, on tärkeitä kuten rahan käyttö (mies elää yli varojen). Asutaan vuokralla, joten en tiedä miten onnistuisin häätämään miehen asunnosta. Uloskaan en voi laittaa vaan asuttaisiin eron jälkeen kunnes saa asunnon.
En jaksaisi miettiä koko asiaa ja ero pelottaa. Kuinka moni on katunut eroa?
Vaikuttaa pelottavalta. Tosin joskus voi vaan kilahtaa... hmmm