Lue keskustelun säännöt.
Milloin on tullut aika erota?
28.12.2014 |
Gallupin omaisesti kyselen, minkälaisista merkeistä av:laiset tietää, että pariskunnan on aika erota. Omakohtaisia kokemuksia? En nyt hae tähän "jos puoliso pettää" "jos puoliso hakkaa" -tyyppisiä, ilmiselviä erosyitä, vaan lähinnä sellaisia "jos koko ajan riidellään" tai "jos toista ei enää siedä" -tyylisiä eroon johtavia syitä.
Kommentit (39)
Entä jos pariterapia ei auttanut ja puoliso on edelleen hermoheikko marttyyri ja kaikin puolin täysin väärä valinta? Sitä ei mikään terapia muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 18:04"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:40"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:34"]
Sellainen nyt tulee mieleen ettei vietetä mitenkään yhdessä aikaa yhdessä ja olisi joku yhteinen kiva asia joka yhdistää. Kun kotiin ei ole enää kiva palata. Ristiriitoja ei kyetä selvittää. Enää en ajattele ettei saisi mennä nukkumaan vaikka on ollut riitaa vaan jopa ajattelen että kun ollaan vähän erossa se yö niin aamulla jaksaa taas puhua ja on ehtinyt miettiä toisen mielipidettä kuin koitetaan saada väsyneenä tehtyä sopu ja mahtaako pienessä ajassa sopia asiaa vai luovuttaako toinen mielipiteessään että pääsee nukkumaan? Elämässä on tylsiä jaksoja, talous voi olla tiukalla mutta jos kaksi on epäpari joilla ei ole yhteistä kuin koti ja lapset niin siinäkö se elämänsisältö on?
[/quote]
Tämä oli kuin minun kirjoittamaa. Meillä on takana pitkä parisuhde, avioliitto, kaksi lasta ja yhteinen asunto. Mutta nyt pari viimeistä vuotta on ollut todella hankalia, riidellään paljon, mies on todella ilkeä usein riitojen yhteydessä ja tuntuu, että molemmat ollaan vaan ihan täysin eri ihmisiä kuin aiemmin. Miehen mielestä pitkä historia, lapset ja perhe on niitä asioita, mitkä pitää yhdessä, mutta kun mä en ole alunperin "ostanut" tällaista parisuhdetta. Ei kai voi olettaa, että on toisen kanssa vain olemisen takia, kun kaikki on muuttunut ja toinen on muuttunut ja lähes aina ahdistaa?
[/quote]Sen pitäisi jo riittää että toinen on ilkeä.Elämässä tulee vaikeuksia muutenkin.Ilkeys on useimmiten sitä kun pidetään toista itsestäänselvyytenä.
[/quote]
Auts. Vähän kuulostaa meidänkin suhteelta :/
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 18:15"]Silloin, kun nuorena (24,5-vuotiaana) tajusin, että me, nuoret viriilit ihmiset, ei oltu harrastettu seksiä melkein puoleen vuoteen, suhtauduimme toisiimme kuin kämppiksiin tai melkein jopa kuin sisaruksiin, vietimme kaiken yhteisen ajan kotona eri huoneissa ja emme enää edes syöneet samassa huoneessa. Itse mielelläni näin yhteisiä kavereitamme, ja kuten varmaan lähes kuka tahansa nuori, halusin käydä elokuvissa, syömässä tms. Silloinen avomieheni ei halunnut tai jaksanut tehdä mitään. Usein kyyneleet silmissä lähdin yksin johonkin ystävämme juhliin, kun hän viime hetkellä perui ja jäikin kotiin koneelle tai nukkumaan. Olimme siis kuin kämppikset, enää ainoastaan ruokakaupassa kävimme joskus yhdessä.
Eroaminen pitkästä suhteesta ja ensirakkaudesta oli kamalaa, mutta ajatus loppuelämästä tällaisessa suhteessa tuntui vielä ahdistavammalta. Lapsia tai asuntolainaa ei ollut, joten sen kannalta ero oli "helppo". Olemme edelleen kuitenkin hyviä ystäviä.
[/quote]
Meillä täysin samaa.
Mutta lapsia, asuntolaina ja ikää 35+
Harmillista! Ei helkutti... Tarttis saada jotain tehtyä... Ei helppoa.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 20:17"]Entä jos pariterapia ei auttanut ja puoliso on edelleen hermoheikko marttyyri ja kaikin puolin täysin väärä valinta? Sitä ei mikään terapia muuta.
[/quote]
Yhä: itseään voi muuttaa. Ei toista haluamakseen. Sinä valitset kumppanin muttatämän ppersoona on hänen oma.
Aina parisuhteessa se oleellinen juttu on että tehdään toiselle mukavia asioita mutta seKIN kuulostaa kummalliselta että sinä solvaat kumppaniasi. Okei, mutta on puhe parisuhteesta -ei kiukuttelevasta marttyyrista- vaan teidän parisuhteesta!
Jos te ette osaa olla pari niin miten toisen marttyyriys tähän kuuluu? Voisi tehdä rankan oletuksen ETTEI HÄNKÄÄN VIIHDY SUHTEESSA eikä se syy ole varmaan hänen oma persoona?
Sillon pittää erota ku ei tunnu ennää siltä että pitäis olla yhessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä erosin 15 vuoden suhteesta, kun oli jo monta vuotta ollut epämääräinen paha olo ja henkinen etäisyys puolisoon, etäisyys jota ei millään saanut kurottua. Ja kun toinen ällötti fyysisesti niin ettei halunnut enää koskea. Kaikkia eron syitä en edes heti tajunnut, tiesin vain, että nyt on pakko lopettaa tämä tai katkeroidun pysyvästi. Nyt kun olen suhteessa oikean ihmisen kanssa, tajuan vasta, miltä henkinen ja fyysinen yhteensopivuus tuntuu.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 20:13"]Häissä luvataan ja TAHDOTAAN Rakastaa myötä sekä vastoinkäymisissä.
Anteeksi antakaa toinen toisillenne!
Molemmin puolinen kunnioittaminen.
Apua saa ja tulee pyytää ajoissa! Pariterapia tms .voi olla hyvä!
Olkaa armollisia toinen toistanne kohtaan.
[/quote]
Pariterapia varmasti kiva, vaan jos toinen ei halua niin aika hankalaa. Parempi vaan miettiä mitä ansaitsee ja tehdä päätökset sen perusteella. Ja kaikkihan ansaitsee rakkautta, onnellisuutta ja turvaa. (Jotkut myös seksiä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:36"]Kun tuntee itsensä koko ajan huonoksi, toinen ei arvosta, vähättelee ja joskus haukkuu.
[/quote]
Juuri noiden asioiden vuoksi päätin suhteen. Elän nyt yksin ja tyytyväisenä elämääni.
Jos kaverit pitää miestä epäilyttävänä tai jos sattuu kadulla tulemaan mielenkiintoinen uusi mies vastaan tai jos mies opiskelee eikä halua bilettää tai jos epäilen että miehellä on diagnoosi. Miehen pitää olla myös valmis tappelemaan baarissa että minä tunnen oloni turvalliseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:41"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:36"]Kun tuntee itsensä koko ajan huonoksi, toinen ei arvosta, vähättelee ja joskus haukkuu.
[/quote]
Juuri noiden asioiden vuoksi päätin suhteen. Elän nyt yksin ja tyytyväisenä elämääni.
[/quote]Juuri näin.Toisen ihmisen tehtävä ei ole tehdä sua onnelliseksi mutta jos se tekemisillään ja sanomisillaan saa sun olon koko ajan huonoksi niin on aika lähteä.
Mä just erosin pari päivää sitte narsistisesta miehestä. Seurusteltiin 3 vuotta.
Meillä oli eka vuosi ihana-ei riidelty ollenkaan ja tehtiin kaikkea ja vietettiin aikaa yhdessä ja erikseen kavereiden kanssa ja oltiin ihan rakastuneita. Mieheni luonne oli ihana ja hän teki kaiken mun vuokseni. Pikkuhiljaa toisen vuoden aikana suhde muuttu iha täysin ja alettiin riitelee ihan kaikesta. Mies alkoi suuttumaan pienistä asioista ja hermoistui ihan ilman syystä. Hän alkoi haukkumaan mua kaikilla sanoilla mitä voitte vaan keksiä,ja sai aina kaiken mun syyksi. Mies oli siis pohjimmiltaan narsisti. Erottiin kymmeniä kertoja,mutta palattiin yhteen aina parin päivän jälkeen. Suhde oli semmosta,että kotona ei tehty mitään yhdessä,ei ollut enään puhuttavaa. Mies kävi yhä enemmän ulkona kavereiden kanssa ja mä kotona odotin kiltisti. Laitoin viestiä/soitin kun mies oli ulkona,mutta mies ei useinkaan vastannu. Mieheni haukkui kavereita ja meni aina henkillökohtaisuuksiin. Hän loukkasi mua niin paljon aina,ja itkin jokaikinen päivä puolen vuoden aikana. Mies ei arvostanu yhtään mua. Häntä ei kiinnostanut jutella arkipäivän asioista yhtään. Huonoja puolia meiän suhteessa oli tuplasti enemmän kun hyviä.
Riidat alko olemaan jo jokapäiväistä ja saatiin riitoja aikaseksi ihan mistä vaan. Mies valvoi yömyöhään kun mä menin nukkumaan 10 aikaa,ilman että oltiin puhuttu esim.pariin tuntiin mitään. Mä itkin usein hiljaa tyynyä vasten ja sit aloin vähitellen tajuamaan et ei tästä voi tulla enää mitään. Pari isompaa riitaa johti siihen,että päätettiin erota.
Ja se oliki elämäni paras päätös. Mies oli narsisti ja narsistin kanssa seurustelu on kauheinta mitä voi olla. Onneks meillä on ero ollu tosi helppo,pysyttiin väleissä ja ollaan ihan ystäviä. Itkin yhden päivän ja nyt mulla on hyvä fiilis :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:50"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:41"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:36"]Kun tuntee itsensä koko ajan huonoksi, toinen ei arvosta, vähättelee ja joskus haukkuu.
[/quote]
Juuri noiden asioiden vuoksi päätin suhteen. Elän nyt yksin ja tyytyväisenä elämääni.
[/quote]Juuri näin.Toisen ihmisen tehtävä ei ole tehdä sua onnelliseksi mutta jos se tekemisillään ja sanomisillaan saa sun olon koko ajan huonoksi niin on aika lähteä.
[/quote]
Hyvin sanottu. Jälkeen päin olen ajatellut, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä jo aiemmin.
Edellisestä suhteesta erosin siinä vaiheessa, kun elettiin kuin veli ja sisar. Nykyisestä suhteesta en eroaisi taistelutta, on sen verran hyvä, kunnioittava ja rakastava mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko täällä sellaisia, joita pariterapia on auttanut?
Hain exästä 4 x eroa...turvakodin kautta viimeisin kerta...eli jos pelkäät...eroa
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:57"]
Mä just erosin pari päivää sitte narsistisesta miehestä. Seurusteltiin 3 vuotta.
Meillä oli eka vuosi ihana-ei riidelty ollenkaan ja tehtiin kaikkea ja vietettiin aikaa yhdessä ja erikseen kavereiden kanssa ja oltiin ihan rakastuneita. Mieheni luonne oli ihana ja hän teki kaiken mun vuokseni. Pikkuhiljaa toisen vuoden aikana suhde muuttu iha täysin ja alettiin riitelee ihan kaikesta. Mies alkoi suuttumaan pienistä asioista ja hermoistui ihan ilman syystä. Hän alkoi haukkumaan mua kaikilla sanoilla mitä voitte vaan keksiä,ja sai aina kaiken mun syyksi. Mies oli siis pohjimmiltaan narsisti. Erottiin kymmeniä kertoja,mutta palattiin yhteen aina parin päivän jälkeen. Suhde oli semmosta,että kotona ei tehty mitään yhdessä,ei ollut enään puhuttavaa. Mies kävi yhä enemmän ulkona kavereiden kanssa ja mä kotona odotin kiltisti. Laitoin viestiä/soitin kun mies oli ulkona,mutta mies ei useinkaan vastannu. Mieheni haukkui kavereita ja meni aina henkillökohtaisuuksiin. Hän loukkasi mua niin paljon aina,ja itkin jokaikinen päivä puolen vuoden aikana. Mies ei arvostanu yhtään mua. Häntä ei kiinnostanut jutella arkipäivän asioista yhtään. Huonoja puolia meiän suhteessa oli tuplasti enemmän kun hyviä.
Riidat alko olemaan jo jokapäiväistä ja saatiin riitoja aikaseksi ihan mistä vaan. Mies valvoi yömyöhään kun mä menin nukkumaan 10 aikaa,ilman että oltiin puhuttu esim.pariin tuntiin mitään. Mä itkin usein hiljaa tyynyä vasten ja sit aloin vähitellen tajuamaan et ei tästä voi tulla enää mitään. Pari isompaa riitaa johti siihen,että päätettiin erota.
Ja se oliki elämäni paras päätös. Mies oli narsisti ja narsistin kanssa seurustelu on kauheinta mitä voi olla. Onneks meillä on ero ollu tosi helppo,pysyttiin väleissä ja ollaan ihan ystäviä. Itkin yhden päivän ja nyt mulla on hyvä fiilis :-)
[/quote]
Narsisti Ei olisi suostunut eroon noin helposti. Ei aina kusipää ole narsisti. Hyvä, että erositte, mutta narsistiksi en sanoisi. Mies taisi olla vaan kyllästynyt.
Ex mies ei tukenut...ei hoitanut lapsia...haukkui päälle...narsisti
Narsistista tosi vaikea erota...olen ollut 6 vuotta perheterapiassa yksin...narsistimies ei suostunut tulemaan
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:51"]
Narsistista tosi vaikea erota...olen ollut 6 vuotta perheterapiassa yksin...narsistimies ei suostunut tulemaan
[/quote]
Kuusi vuotta! Eikö olisi jo aika lähteä?
Häissä luvataan ja TAHDOTAAN Rakastaa myötä sekä vastoinkäymisissä.
Anteeksi antakaa toinen toisillenne!
Molemmin puolinen kunnioittaminen.
Apua saa ja tulee pyytää ajoissa! Pariterapia tms .voi olla hyvä!
Olkaa armollisia toinen toistanne kohtaan.