kumpi loukkaisi sinua enemmän?

..ja onko aivan järjetöntä harkita eroa tämän vuoksi?

Ap, olet tehnyt kärpäsestä härkäsen. Miehesi on pyytänyt anteeksi, mutta sinä et unohda (halua unohtaa?).

Kenties sinun käytöksessäsi jokin sai miehesi aikoinaan epäilemään asiaa. Jos näin on, on se myös sitten osittain omaa syytäsi. Joka tapauksessa miehesi on tunnustanut erhtyneensä, ilmaissut sen anteeksipyynnöllä.

Suosittelen hakeutumaan terapian pariin, ensin sinä yksinäsi ja sen jälkeen pariterapiaan. Minun mielestäni sinä olet kohtuuton.

Minä luulen että olet alitajuisesti kehittänyt tuosta syytöksestä itsellesi sellaisen toteemin, jota syyttää kaikesta. Et uskalla katsoa syvemmälle itseesi ja löytää sieltä niitä oikeita ongelmia.

Taitaa olla isommat ongelmat suhteessa. Ihme touhua.

Kokemuksesta sanon, että kun joka päivä syytetään päättömästi pettämisestä ja paranoidisesti huudetaan että ollaan joku muka nähty mun kotona ja eteisessä on outoja kengänjälkiä ja puhuin epäilyttävän kauan puhelimessa, jne. jne., niin se pettäminen miehen puolelta alkaa tuntumaan tosi pieneltä pahalta. En ex-miehen kanssa olisi lopulta enää loukkaantunut ollenkaan siitä että se olisi pettänyt mua kun olin niin turtunut sen syyttelystä, ettei mikään enää hetkauta mihinkään suuntaan. No, onneksi pääsin eroon siitä sairaasta paskasta. Joskus tuntui (ja tuntuu vieläkin) etten ole varma kumpi on tullut hulluksi, mies vai minä. Aloin nimittäin jo epäilemään omaa mielenterveyttä tai että joku mies on oikeasti murtautunut sisälle mun asuntoon, jopa että mut on oikeasti huumattu ja joku on pannut mua, niin sairaiksi miehen jutut meni. Jos joudun enää ikinä kuuntelemaan perättömiä syytöksiä mieheltä, menee mies kyllä vaihtoon heti.

Monesti siinä vaiheessa kun puoliso alkaa olla sairaan mustasukkainen ja syyttelemään pettämisestä, on oma lehmä ojassa. On ollut itsellään suhde tai muuten tehnyt jo joka kolkuttaa omaatuntoa.

Kiitos vastauksista. Itselläni ei ole kokemusta petetyksi tulemisesta mutta jälkimmäisestä on, ja siitä tuntuu jostain syystä olevan todella vaikeaa päästä eteenpäin. Näistä syytöksistä on jo reilu vuosi aikaa mutta tuntuu edelleen niin pahalta. Meillä on n.kahdenkymmenen vuoden yhdessäolo takana, neljä kouluikäistä lasta ja kaikki päällisin puolin hyvin, mutta paha olo. Suhde enemmänkin kaverillinen nykyään, seksiä on kerran koitettu vuoden sisällä, mutta tulin siitä niin huonovointiseksi ja itkuiseksi etten tahdo enää. Mies halaa lähtiessään työmatkalle, muuten välttelen kaikkea fyysistä ja mies taitaa olla luovuttanut muuten yrittämästäkään. Lasten asiat ja kaikki muu hoidetaan hyvin, työvuorot tehdään ristiin niinkuin ennenkin että arki toimisi, ja toimiikin, mutta onni on kadonnut ja tämä kaikki tuntuu täysin turhalta. Hankala selittää, mutta joninlainen luottamus vaan katosi ja se siitä. Pidän puolisoani edelleenkin viimeisen päälle rehtinä ja hienona ihmisenä, ja olen aina ajatellut hänen ajattelevan myös minusta niin. Ajattelin hänen olevan jotenkin masentunut/ uupunut tai jotain kun rupesi käyttäytymään jotenkin pelottavasti, ei siis mitenkään väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytynyt mutta oli vihainen aivan ihmeellisistä asioista, jos kävin vaikka koneella tai surffailin sillä myöhään iltaisin tms. Jonain iltana se yltyi kovaksi riidaksi asti, jolloin mieheni huusi tienneensä SIITÄ jo pitkään ja minä olin aivan puulla päähän lyötynä että mikä juttu tämä nyt on. Ok, tämä selitti minulle mieheni todella oudon käytöksen, mutta mikään ei selitä sitä kuinka kummassa se on tähän päätynyt. Samana yönä sain jo vakuutettua väitteet vääriksi ja mies on ollut tästä todella pahoillaan ja on ollut aivan täysin oma itsensä taas tämän jälkeen mutta minä en. En vaan pääse yli siitä ajatuksesta että hän on jostain syystä uskonut minun toimineen selkänsä takana niin ja suunnitelleen jo yhteenmuuttoa ym. ihmisen kanssa, jonka kanssa en ollut ollut minkäänlaisissa tekemisissä kuukausiin ja jonka kanssa en sinkkunakaan olisi taatusti mitään sellaista puuhaillut vaikka kovasti hänestä(kin) pidin niinkuin yleensäkin mukakavista ihmisistä. Tähän on ehkä kerran palattu niin että raivostuin jostain aika pienestä jutusta kohtuuttoman paljon miehelleni ja kun joku lapsista ihmetteli sitä ääneen niin huusin, että tietäisittepä vaan mitä TUO on tehnyt ja tästä mieheni sitten loukkaantui että sehän on jo sovittu juttu tms. Nyt lomalla meni taas pari päivää niin että hermostuin jostain pienestä ja reagoin siihen aivan liian voimakkaasti ja vittuilin jostain ihan tyhjästä sitten kun oikesti pyörii vaan mielessä että se vuoden takainen syyttely ja epäily oli vaan niin epäreilua ja tunnen vihaavani miestäni välillä sen takia. Eli en ole päässyt siitä yli vaikka toinen on pyytänyt anteeksi. Enkä tiedä kuinka pääsen. En viitsi puhua tästä kenellekään, koska olisi mielestäni epäreilua muuten hyvää miestäni kohtaan mennä tätä kellekään ystävälle purkamaan. Mieheni kanssa tätä olisi myös niin vaikea ottaa puheeksi, eipä tuokaan tässä osaisi auttaa enkä halua vaikuttaa näin järkyttävän pitkävihaiselta, mutta miten tästä pääsee? Nyt toinen on työmatkalla, niin näyttää taas pyörivän mielessä niin että kuristaa ja itkettää. Kiitos että jaksoit lukea..ap

Petetyksi tuleminen

Petetyksi tuleminen.

Joku väittää minun pettäneeni.

Riippuu varmaan kuka väittäisi pettäneen. Jos mies, niin loukkaantuisin etenkin jos hepposet perusteet ja vaan haukkuisia mua siksi, kun hän on mokannut.... Onneksi mulla on järkevä mies! jos joku muu, niin se ja sama. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Enemmän sattuisi petetyksi tuleminen.

Jälkimmäinen, eli että minun väitettäisiin pettäneen.

Juu, siis tarkoitin puolisoa tällä, eli joko puolisosi pettäisi sinua tai sitten syyttäisi suotta sinun pettäneen häntä.
ap

Turhista syytöksistä pääsee helpommin eroon, ehkä voi miettiä omaa käyttäytymistä. Pettämisestä ei omasta kokemuksesta ainakaan seitsemään vuoteen, ainakaan jos niitä jokin laukaisee.. Ei onneksi tarvitse enää samaa menoa katsella.. Saa nähdä vaikuttaako sitten seuraaviin suhteisiin edellisen toilailut..

Olen mies.. pienellä m:llä, (enkä tarkoita vehjettä:))