Lapsella (5 v.) kihomatoja n. puolen vuoden välein. Kohtalotovereita?
Lähinnä vertaistukea olen täältä hakemassa. Lapsellani on ollut kihomatoja n. 5 kertaa ja tänään taas löysin madon. Välissä on aina noin puoli vuotta eli siitä päätellen kyseessä on aina uusi tartunta. Hygieniasta pidämme huolta ja matojen takia käsienpesu on jopa hysteeristä välillä. Aina tartunnan huomattuani otamme koko perhe lääkkeet ja teemme perusteellisen siivouksen. Alussa pesin kaiken legoja ja muita leluja myöten, mutta sittemmin olen vain vaihtanut lakanat/pyyhkeet/vaatteet ym. ja tehnyt suursiivouksen, mutta en ole leluja enää alkanut saunottamaan tai pesemään. Kuitenkaan ihan kaikkea talossa olevaa ei ole mahdollista pestä ja niitä munia voi olla missä vaan.
Ihmettelen vaan sitä, että mistä lapseni saa tartunnan kerta toisensa jälkeen, koska esim. päiväkodissa tuntuu olevan ainoa vaivasta kärsivä lapsi. Ainakaan muut eivät ole ilmoittautuneet. Voiko kihomatotartunnalle olla joku alttius, jolloin jotkut saavat sen helpommin kuin toiset?
t. totaalisen kyllästynyt
Kommentit (38)
Olen laittanut lapselle Hädesalva -nimistä voidetta peppuun, koska luin, että madot eivät tykkää sen sisältämästä mentholista. Myös sinkkipastaa olen kokeillut, mutta se on niin paksua, että ei oikein pysy paikoillaan.
-ap
Joo, toi salva on näitä av-palstan legendoja, täysin yhtä tyhjän kanssa. Pyrvin ja Vermoxin tehoavat kyllä, mutta tietenkään eivät mitenkään estä uusia tartuntoja.
Lisään vielä, että ilmoitan tarhaan aina myös siksi, että vaihtavat sielläkin lapsen petivaatteet hoitoa seuraavana päivänä.
-ap
Minulla madot on aina vain :( kokeilen nyt sitä että otan pyrvin-kuurin joka toinen viikko vaikka koko elämän ajan jos tarve vaatii.
Miten nuo huomaa? Voiko olla oireeton?
Muakin vituttaa kun taaaaaaaaaas oli pk:n seinällä lappu että ryhmässä on kihomatoja...kohta ne on kaikilla......
Huomaa siten, että pyllyssä tai häpyhuulissa tuntuu kutinaa tai kipua. Kun tilannetta tarkkailee kutinan aikaan, näkyy liikkumaton muutaman millin pituinen valkoinen koirasmato tai sentin pituinen
liikkuva naarasmato (yök).
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:13"]Minulla madot on aina vain :( kokeilen nyt sitä että otan pyrvin-kuurin joka toinen viikko vaikka koko elämän ajan jos tarve vaatii.
[/quote]
sulla on varmaan pyrvin-resistentyiä kantas. Mene lääkäriin: tarvitset reseptilääkkeen.
Meillä oli. Päiväkodin hygieniataso oli ihan riittämätön, esim samaa vessaa käytti 60 lasta ja se pestiin vain kerran päivässä, illalla.Kouluun siirtyessä ongelma poistui.
Voi ap, tiedän tunteen! Meillä on täysin sama tilanne! Puolen vuoden välein tytölle tulee matoja. Nyt viimeks oli pidempi väli, 9kk, mutta muuten ollu aina se puol vuotta.Mä ajattelin, että se loppuis ku tyttö menee eskariin...paskat. Kerkes olla eskarissa kuukauden kun jo matoja tuli. Nyt vaan odotan koulun alkua, jos ne tartunnat sit loppuis.
Alkaa tosiaan tuntumaan siltä, että tähän asiaan auttaa vain ikä, jos sekään. Olen koittanut opettaa lapselle, että sormia ei saa laittaa missään tilanteessa suuhun, mutta väkisinhän ne sinne aina välillä menevät. Myöskään sitä en tiedä, että miten tarkkaan päiväkodissa pestään kädet, tuskin aina kovin hyvin. Sinänsä siis tuntuu turhalta kaikki oma hössötys käsienpesusta ennen jokaista suupalaa.
Tämä asia meinaa vaan tehdä hulluksi, kun ajattelee, kuinka niitä munia voi olla missä vaan. Kotona on niin paljon kaikkea mitä ei yleensä pestä (esimerkkinä nyt vaikka maustepurkit ja muut kuivaruuat, hiustenkuivain, askarteluvälineet, työkalut jne.). Eli vaikka pesee kaikki useimmiten kosketeltavat paikat, kuten valokatkaisijat, ovenkahvat, kaukosäätimet, näppikset jne. niin silti jää kauheasti juttuja, joita ei vaan voi pestä. Ei pitäisi liikaa alkaa ajattelemaan koko asiaa.
Valkosipulia ei suostunut lapsi syömään raakana (mitä en kyllä ihmettele), joten pitää käydä luontaistuotekaupasta hakemassa valkosipuli- ja papaijauutteita tai tabletteja. Ruuankin suhteen lapsi on niin nirso, että en voi sinnekään valkosipulia paljoa ujuttaa.
-ap
Onko muilla madoista kärsivillä asia vaikuttanut tekemisiin myös silloin, kun "tilanne ei ole päällä"? Itsellä on tosiaan tullut tuo käsienpesuneuroottisuus. En itse syö mitään jos en ole pessyt käsiä eivätkä lapsetkaan syö jos ovat minun kanssa. Isänsä ei ole niin tarkka. Esim. mäkkärissä taidamme olla ainoita, jotka menevät aina vessan kautta syömään. Ärsyttävää, kun ei voi enää elää normaalisti.
-ap
Kyllä yritän muistaa asian aina, mutta jos edellisestä ilmentymästä...on pari kuukautta, eihän sitä aina muista. Tulee syötyä klementiiniä pesemättä sormin yms. "riskikäyttäytymistä". Ei välttämättä auta reseptilääkekään.:(
Kuulost tosi kurjalta. Tsemppejä!
Miitä tulee siivoamiseen, hygieniahoitajasiskoni on sanonut, että pelkkä normisiivous riittää, pyyhkeiden ja petivaatteiden sekä yökkäreiden plus alusvaatteiden vaihto ja unikaverit saunaan tai pakastimeen. Ei siis tarvitse hysteerisesti siivota. Tärkeintä lyhyet kynnet ja käsien pesu, mekaaninen pesu. Eli harjalla kynnet puhtaiksi.
Teillä kyllä kuulostaa siltä, että madot tulevat uusina tartuntoina päiväkodista.. :(
Joo, ollaan kyllä tosi neuroottisia käsien pesusta! Ja aina kauhistelen ku lapsille tulee kavereita kylään eikä ne pese käsiään...mietin miten niistä pikku sormista ne pikku munat tarttuu meidän ovenkahvaan jne.
Päiväkodissa ei todellakaan olla kovin tarkkoja hygieniasta! Meilläkin tyttö usein sanoi, että siellä kielletään pesemästä saippualla käsiä.
Mutta niin, mä oon kyllä pohtinut tosi paljo, että miks ne tulee aina just meidän tytölle. Se on aina ollut paljon tarkempi pesuistaan ja hygieniastaan ku isoveljensä. Veljellä ei oo ollu matoja koskaan.
-23
Kiitos tsemppauksesta! Koitan aina ajatella, että onneksi lapset ovat muuten terveitä eikä ole mitään vakavampaa. Tänään on taas pyykkikone laulanut tauotta, kun eilen otettiin lääke. Ostettiin isompi pesukone ja kuivausrumpukin tämän riesan takia. Helpottaa edes vähän urakkaa.
23: Samaa itsekin ihmettelen, että miksi meilläkin madot aina tulevat kuopukselle. Siskollaan on ollut vaan kerran. Siksi aloituksessa heitinkin ilmoille kysymyksen, että voivatko toiset olla alttiimpia saamaan niitä kuin toiset. Ja tosiaan kaikki omat ponnistelut asian eteen tuntuu välillä turhilta, kun kuitenkaan tarhassa ei ole niin tarkkaa. En usko, että omatkaan lapset siellä saippuaa käyttää joka kerta, kun en ole vahtimassa :)
Jaahas siivousta jatkamaan...
-ap
Meillä madot tuli myös aina uudestaan ja uudestaan, kunnes tajuttiin vaihtaa lapsen patja eikä niitä sen jälkeen ole näkynyt.
Madoissa vaan taitaa olla Pyrviniä sietäviä kantoja. Sano yks lääkäri kun meillä oltiin kihomato kierteessä. Jollain reseptimyrkyllä ne katos. En muista nimeä.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 23:17"]Joo, ollaan kyllä tosi neuroottisia käsien pesusta! Ja aina kauhistelen ku lapsille tulee kavereita kylään eikä ne pese käsiään...mietin miten niistä pikku sormista ne pikku munat tarttuu meidän ovenkahvaan jne.
Päiväkodissa ei todellakaan olla kovin tarkkoja hygieniasta! Meilläkin tyttö usein sanoi, että siellä kielletään pesemästä saippualla käsiä.
Mutta niin, mä oon kyllä pohtinut tosi paljo, että miks ne tulee aina just meidän tytölle. Se on aina ollut paljon tarkempi pesuistaan ja hygieniastaan ku isoveljensä. Veljellä ei oo ollu matoja koskaan.
-23
[/quote]
Syöttekö koko perhe matokuurin vaiko vain tyttö?
Uskon myös, että saadaan tartunta aina uudestaan. Mielestäni tarhaan on hyvä ilmoittaa siksi, että muutkin vanhemmat osaisivat tarkkailla asiaa paremmin ja tarvittaessa hoitaa madot pois. Varmaan kaikki eivät näin tee, mutta silti aika kumma, että kukaan muu ei ole näinä vuosina asiasta ilmoittanut. Luulisi, että niitä olisi useammallakin lapsella ollut, kun kerran meilläkin on säännöllisesti.
Siksi en enää älyttömästi stressaa ja pese esim. leluja, koska eivät kuitenkaan tarhassa voi samalla lailla siivota ja sieltä voi sitten aina saada tartunnan uudelleen.